Historia yllättää

05.05.2022 | Panu Könönen

Suuret urheiluvälinebrändit ovat löytäneet tiensä polkujuoksuosastolle. Tosin yksi niistä oli siellä hämmästyttävästi jo ennen kuin edes koko lajista puhuttiin.

Tämän jutun piti alkaa vanhalla lohkaisulla ”Mitä pienet edellä, sitä isot perässä”. Minulla oli oletus, että polkujuoksukengät ovat Salomonia lukuun ottamatta pienempien firmojen avauksia ja asicsit ja adidakset polkujuoksuosastolla lähinnä reaktio polkujuoksun kasvaneelle suosiolle.

Ei ole aikaisemmin tullut mieleenikään kysyä, kuka keksi polkujuoksukengän? (En ole löytänyt vielä vastausta, saa kertoa!)

Lue lisää: Hokan polkujuoksukenkien tarina alkoi yli 15 vuotta sitten.

Lue lisää: Myös Suomessa osataan polkujuoksukenkien suunnittelu.

Polkujuoksu ei ole enää minkään pikku porukan harrastus Suomessa.

Harrastajamääriä on selvitetty Luonnonvarakeskuksen LVVI3-tutkimuksessa, jonka virallisia tuloksia ei tosin ole vielä julkaistu. Toimitukseen on kuitenkin tihkunut tieto, että polkujuoksua harrastaa peräti 16 % suomalaisista.

Siinä on ihan kivan kokoinen markkina, josta urheilujättienkin on syytä olla kiinnostuneita.


Kun siis otin testiin Asicsin uudessa polkujuoksumallistossa julkaistut Fuji lite 2 -lenkkarit ja Fujitrail-juoksutakin, ajattelin, että tässä ollaan nyt perässähiihtäjinä tulossa mukaan markkinoille.

Kuinka väärässä olinkaan.

Tiedustelin Asicsin maahantuojan edustajalta Mikael Kojolta, milloin Asics on julkaissut ensimmäisen polkujuoksukenkänsä. Pääkonttorilta saatu vastaus yllätti sekä toimittajan että maahantuojan.

Asicsin ensimmäiset polkukengät, Endurot, ovat vuodelta 1978. Alla olevassa kuvassa on Tiger Arrow -malli vuodelta 1980, jotka soveltuivat myös kallioisempaan maastoon.



Nykysilmään kengät näyttävät sellaisilta, että jokusen hipsterin silmät kiiluisivat, jos saisi ne jalkaansa. Vinkkinä valmistajalle: Näille voisi olla oikeasti kysyntää katumuodin puolella.


Mutta jottei tärkein unohtuisi, niin muutama sananen testatuista tuotteista.

Fuji Lite 2 on erittäin hyvä kenkä, se on monia kilpailijoitaan kevyempi (255 g) ja tarjoaa ”nopean kyydin”. Niillä on kiva juosta tasaisella polulla, ja ne toimivat kaikilla alustoilla. Kirjoitimme vastaavista hybridilenkkareista viime kesänä.

Pohja on todella pitävä, vaikka en näillä ehkä lähtisi märkään louhikkoon. Se ei johdu pohjan kuvioinnista, vaan kengän, voisiko sanoa, olomuodosta. Kengässä on toki varvassuoja, mutta muuten Fuji Lite 2 on hyvin katulenkkarimainen. Sopii siis ehkä parhaiten metsäpoluilla menijöille.

Fuji Lite 2:n vaimennus on jostain vähäisen ja runsaan välistä. Itse olen tottunut juoksemaan erittäin vaimennetuilla kengillä, joten siitä ainoa miinuspiste. Vaimennus on onneksi makuasia, josta ei kannata riidellä, mutta on hyvä tiedostaa, kun on ostamassa uusia kenkiä.

Kenkien nauhoitus on mielenkiintoinen. Itse en ole vastaavaan nauhoitukseen törmännyt, mutta hyvin se kenkä näinkin kiristyi:

Fujitrail-takista ei ole myöskään mitään pahaa sanottavaa. Se on kevyt ja pakkautuu pieneen tilaan; hengittää, kuten vastaavat laadukkaat juoksutakit; pitää pienen sateen ja tarjoaa pitkällä lenkillä tarvittavan suojan.

Takkia voi käyttää myös repun kanssa – tai jos on pieni juoksureppu (tai juoksija), niin takin voi pukea myös repun päälle.

Fujitrail ei tuo muassaan mitään mullistavaa, mutta onpahan taas yksi laadukas vaihtoehto enemmän.


Luitko jo nämä jutut?