Paksukaiset

20.04.2018 12:45 | Panu Könönen

Hokat eroavat valtavirrasta.

Ovathan ne isot, etenkin koossa 46.

 

Hokat eroavat valtavirrasta.

 

”Ne” ovat Hoka One One Speedgoat -polkujuoksukengät. Tuttavallisemmin Hokat.

Kenkien muhkeaa ulkomuotoa muihin polkujuoksukenkiin verrattuna selittää välipohjan massiivinen vaimennus ja tavanomaista leveämpi muotoilu.

Muutenkin Hokat eroavat valtavirrasta. Droppi eli päkiän ja kantapään välinen korkeusero on vain 5 mm. Pohjan kaareva muoto lisää kenkien persoonallista ulkonäköä.

Ulkoisesta olemuksestaan huolimatta Hokat ovat kevyet. Eikä kaareva pohja ole vain suunnittelijoiden kikkailua, vaan sillä pyritään valmistajan mukaan tekemään juoksusta ”kuin lentämistä”.

Hoka One One on ranskalaisten vuoristojuoksijoiden Nicolas Mermoudin ja Jean-Luc Diardin aikaansaannos.

Kengät syntyivät vajaa 10 vuotta sitten, kun minimalistiset juoksukengät ja paljasjalkajuoksu olivat tulossa valtavirtaan. Nykyisin supervaimennettuja lenkkareita löytyy muiltakin, mutta vielä muutama vuosi sitten Hokien filosofia oli ainutlaatuinen.

Rahoittaja ranskalaiskaksikon start up -lenkkareille löytyi nelisen vuotta sitten Yhdysvalloista, ja nyt ne ovat Suomessakin. Minun jalassani.

Kengissä on pohjakuvioinniltaan karkea Vibram-pohja, joka toimii erinomaisesti juostessa kallioilla. Pito oli suorastaan loistava, myös märällä kelillä.

Juurakossa tuntuma oli Hokilla vähän hakusessa, sillä vaimennus estää luonnollisesti alustan viestit jalkapohjaan. Muutaman lenkin jälkeen pehmeyteen alkoi tosin tottua. Ja tykästyä. Tällaiselle satakiloiselle juoksijalle maksimaalinen vaimennus nimittäin tekee poikaa.

Talviolosuhteissa kenkä toimi pakkaskeleillä ja pitävällä pinnalla.

Hokista on kohuttu Facebookin juoksuryhmissä jo pidempään, mutta saatavuus Suomessa on tähän asti ollut vain yksittäisten liikkeiden varassa. Nyt kengillä on kotimainen maahantuoja ja jälleenmyyjiä viitisenkymmentä.

Monien juoksijoiden mieltymys maksimaaliseen vaimennukseen ei ole jäänyt kilpailijoiltakaan huomaamatta: Hokat eivät tule olemaan ainoat ”paksupohjat” hyllyssä tänä keväänä.

Panu Könönen


Luitko jo nämä jutut?