Kotimaasturit

13.06.2018 13:41 | Tapani Leppänen

Suomessa osataan monta asiaa. Yksi niistä on polkujuoksukenkien suunnittelu.

Polkujuoksukengän tärkein ominaisuus on pito. Lisäksi kengän tulee istua napakasti ja suojata kolhuilta. Hyvät materiaalit eivät ime kosteutta ja antavat veden liikkua molempiin suuntiin. Vaimennusta tärkeämpää on pohjan kautta välittyvä tuntuma. Juoksimme kaksi kotimaista haastajaa. Suunnistuskenkiä valmistavan VJ Sportin Irock on ollut ehkäpä viime vuosien puhutuin polkukenkä. Feet on pieni, jalan luonnollisen biomekaniikan nimeen vannova tossumerkki, ja sen ensimmäinen polkukenkä on ihan tuore tapaus.

VJ Irock2 pitää minkä lupaa. Karkeilla nappuloilla varustettu butyylikumipohja on ylivoimainen lähes kaikilla alustoilla. Kapea lesti on sukua suunnistuskengille ja pitää kutinsa kaltevassakin maastossa. Moniin markkinoilla oleviin polkujuoksukenkiin verrattuna Irock on hivenen askeettinen, mutta äärimmäisen tunnokas ja tarkka.

Feet Trail on lestiltään leveämpi ja lenkkitossumaisempi, mutta sen saa kiristettyä varsin napakasti. Etenkin varvasboksissa tilaa on selvästi enemmän, mikä liittyy osaltaan jalan luonnollista toimintaa tukevaan ideologiaan. Pohjan kumiseos tarjoaa oivallisen pidon, vaikka kuviointi on polkukengäksi maltillinen. Sen ansiosta Feet ei ole hullumpi juostava sileämmilläkään pätkillä.

vjsport.fi

feet.fi


Luitko jo nämä jutut?