Vanha tuttu

01.06.2022 | Panu Könönen

Latu&Polku-lehden päätoimittaja kertoo pitkästä suhteestaan Hokan Speedgoat-polkujuoksukenkiin.

Kahta en vaihda, kuului Turun Sinapin hokemaksi meille kahdeksankymmentäluvun lapsille jäänyt mainoslause.

Vaikka en kyseistä mainoslausetta ole varsinaiseksi elämänfilosofiakseni koskaan omaksunut, niin aika usein huomaa, että kun on löytänyt jonkun itselleen sopivan asian, niin siihen jämähtää. Tai sitten keski-ikäisenä ei vain enää jaksa niin paljon säätää. Vanheneminen tekee viisaammaksi.

Vaikka sinappimerkit vaihtuvatkin tiuhaan ruokapöydässäni, niin lukuisista muista kiinnostavista ja erinomaisista lenkkareista huolimatta jalassani ovat pysyneet Hokan Speedgoat-polkujuoksukengät jo useamman vuoden ajan.

Olen Latu&Polku-lehden päätoimittajana siitä onnellisessa asemassa, että pääsen tutustumaan usein myös käytännössä uutuustuotteisiin. Reilut neljä vuotta sitten sain jalkaani ensimmäiset Hokan Speedgoat-polkujuoksukengät. Ihastuin välittömästi.

Lue lisää: Hoka Speedgoat eroaa valtavirrasta edukseen.


Olen juossut ja testannut viimeisen neljän vuoden aikana useita erilaisia polkujuoksukenkäpareja. Monet niistä ovat olleet erinomaisia kenkiä, mutta silti omaan jalkaani Hokan Speedgoat on tuntunut aina parhaalta.

Speedgoat-kengän edellinen versio ilmestyi vuonna 2019. Se sai sydämeni ja jalkani sitoutumaan entistä vahvemmin ultrajuoksulegenda Karl "Speedgoat" Merzterin nimikkokenkään.

Lue lisää: Hokan Speedgoat 4 -polkujuoksukengät tarjoavat polulla tukea, pitoa ja erinomaisen juoksutuntuman. 

Hokan poikkeuksellinen suunnittelufilosofia on tässäkin jutussa syytä toistaa:

Ensinnäkin kengän ulkopohja (ja osa välipohjasta) on kupera, jolloin askel on automaattisesti rullaavampi. Rullaava kenkä tukee juoksijan askellusta ja tekee sitä samalla tehokkaampaa.

Toiseksi Hokan välipohja on vaahtokarkin pehmeä, mutta silti napakka, imien iskut ja tarjoten jalalle tukea.

Kolmanneksi hokat tarjoavat jalalle aktiivisen kehyksen – kuin ralliauton kuppi-istuimen, joka sopii monille erilaisille jaloille.


Speedgoat 4 -mallin lanseerauksesta on jo melkein kolme vuotta, joten itseni lisäksi moni muukin on odottanut kieli pitkällä seuraavan sukupolven saapumista. Tänä keväänä odotuksen aika päättyi.

Ennakkoon olin kuullut, että kenkä laitettaisiin uuteen uskoon. Kun jo valmiiksi hyvää lähdetään tekemään uusiksi, niin aina on riskinä, että lopputulos onkin edellistä huonompi. Jännitys oli siis käsin – tai ehkä pikemminkin jaloin – kosketeltava.

Huojennus on suuri, kun vedän kengän jalkaan, kiristelen nauhat ja otan ensimmäiset askeleet. Peruasiat ovat kunnossa, tuttua Hoka-laatua!

Mitä uutta kengät sitten tarjoavat?

Välipohja on entistä pehmeämpi, miesten kengässä pehmustetta on 33 mm, naisten kengässä 31 mm. Kannan ja varpaan välinen korkeusero eli droppi on matala, vain 4 mm.

Kengän pohjassa on uusi Vibramin MegaGrip, joka tarjoaa käsittämättömän hyvän pidon niin juurakoissa kuin kallioilla juostessa. Pohjan kuviointi on uudistettu ja 5 mm kuviointi parantaa entisestään pitoa.

Speedgoat 4:ssa painoa oli tullut vajaa 30 grammaa lisää ensimmäisen sukupolven Speedgoattiin verrattuna. Uusinta kenkää on pyritty laihduttamaan ja kengästä on saatu sipaistua pois 15 grammaa. Ei mikään suuri pudotus, mutta suunta on oikea.

Myös kengän istuvuutta on parannettu entisestään. Varpaille on enemmän tilaa, mutta silti Speedgoat 5 istuu kuin sukka.

Aivan mahtava kenkä!

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

LIITY JÄSENEKSI, SAAT LEHDEN

Latu&Polku on Suomen Ladun jäsenlehti ja levikiltään Suomen suurin ulkoilun harrastelehti. Me julkaisemme tarinoita ulkoilmaelämästä, jotta sinä voisit löytää ulkoilusta, retkeilyistä ja liikunnasta elämääsi enemmän sisältöä. Liity jäseneksi, niin saat Latu&Polku-printtilehden kotiisi neljää kertaa vuodessa sekä lukuoikeuden verkkolehteen ja näköislehtiarkistoon.

Liity nyt

Luitko jo nämä jutut?