Järvi jäätyy

02.12.2020 | Markus Sirkka

Lohjanjärvi on Uudenmaan suurin järvi, jonka selkävedet jäätyvät myöhään. Hiljentynyt suurjärvi on mainio kohde talviselle souturetkelle.

Joulukuun alussa, kun talvi ja jää kahlitsevat jo pienemmät vesistöt, lainehtii Lohjanjärvi vielä vapaa. Kesäaikaan vilkas veneily- ja kalastusjärvi on talven kynnyksellä autio, tuhannet kesämökit ja rantojen veneet on käännetty talviteloille.

Vesille pääsy on paikoin jo hiukan hankalaa, kun pakkanen kirii rantoja umpeen, mutta Lohjanjärven suurimmat selkävedet, Isoselkä ja Karjalohjanselkä sivupistoineen tarjoavat yllin kyllin katseltavaa ja koettavaa parin päivän souturetkelle. Rannoilta löytyy niin Karkalin luonnonpuisto, Suomen suurin kalkkikiviluola kuin Lohjan kaupunkikin.

Karjalohjan veneilijöiden järven länsirannalla ylläpitämää, maksullista Kivilaiturin veneenlaskupaikkaakin ympäröi jalankestävä jää.

Soutuvenettä on työnnettävä ensimmäiset parikymmentä metriä ennen kuin särkyvän jäänreunan ritinä saattelee soutuveneeni avoveteen.

Lohjanjärvi on syvä. Järven keskisyvyys on liki 13 metriä ja Isoselällä on syvänne, missä vettä on 55 metriä. Pohja on yli 20 metriä merenpintaa alempana. Syvyys, koko ja sijainti selittävät sitä, miksi Lohjanjärvi jäätyy myöhään, usein vasta tammikuussa, joinakin talvina ei lainkaan.

Suomen ympäristökeskus on arvioinut, että Lohjanjärvestä tulee Suomen ensimmäinen järvi, jossa ilmastonmuutoksen myötä soudetaan tulevaisuudessa läpi talven, kun jääpeite jää tulematta. Saa nähdä, jäätyykö Isoselkä tänä talvena?

Lohjansaaren pohjoisrannalta löytyvässä kalliossa on jotakin mystistä.

Hiljaisuus vallitsee, järvellä ei liiku yksinäistä kalalokkia ja paria korppia lukuun ottamatta ketään. Karkalin luonnonpuistossa rannan luontopolkua kiertävät päiväretkeläiset kummastelevat välinevalintaani, ”joku on vielä soutamassa…”.

Se ei ihmetytä, sillä talvea enteilevä viima ja satunnainen lumisade eivät houkuttele ensimmäisenä avoimelle selälle; kuoritakin päälle kietaistu untuvatakki ei tunnu lainkaan liioittelulta. Tuhdolla solumuovin päällä istuen on kuitenkin hyvä soudella. En kisko itseäni läkähdyksiin, vaan rauhallisesti etenemällä jäsenet pysyvät lämpiminä ilman hikoilua.

Matka taittuu mukavasti.

Karkalin luonnonpuisto on luontoretkeilijän ehkä parhaiten tuntema kohde Lohjanjärvellä. Se sijaitsee miltei koko järven poikki kulkevan Karkalinniemen kärjessä. Monista muista tutkimukselle varatuista luonnonpuistoista poiketen 1964 perustetussa Karkalissa on luontopolkuja, joilla kulkeminen on mahdollista ilman tutkimuslupaa.

Etelärannalla on rantautumispaikka, minne suuntaan veneeni. Siitä pääsen suoraan luontopolulle.

Lohjanjärvi sijaitsee Suomen eteläisimmällä kasvillisuusvyöhykkeellä, tammivyöhykkeellä. Se on helppo todeta monin paikoin, sillä puusto ja kasvillisuus ovat etenkin sisämaasta tulevalle retkeilijälle suorastaan eksoottisia. Karkalinniemi on vaihtanut jo arkiseen talvipalttooseen, kuura peittää maahan pudonneet kesähepeneet: maassa maatuu jalojen lehtipuiden, vaahteroiden, tammien, saarnien ja pähkinäpensaiden suuria lehtiä.

Keväällä yhden maamme hienoimman lehdon kamara peittyy tuhansista valko-, sini- ja keltavuokoista.
 

Vain muutaman kIlometrin päässä luonnonpuistosta sijaitsee seuraava Lohjanjärven monista ihmeistä.

Illan hämyssä järveen laskevassa rinteessä erottuu kallion sisään johdattava luolan suu. Kyseessä ei ole mikä tahansa onkalo, vaan vesi on kaivertanut kalkkipitoiseen gneissikallioon Suomen suurimmaksi mainostetun Torholan luolan.

Suu loksahtaa hämmästyksestä jo eteisessä, mutta saliksi kutsuttu seuraava huone on jo valtava suomalaiseksi luolaksi. Korkeassa huoneessa ei tarvitse pelätä lyövänsä päätään kattoon, mutta luolan perällä pitää ryömiä, jos haluaa koluta viimeisetkin nurkat.

Kokonaisuudessaan luolalla on pituutta yli 30 metriä. Otsavalolle on käyttöä.

Luolalle, kuten useimmille muillekin Lohjanjärven kohteille voi helposti kurvata autollakin ja kutoa kohteista mieleisensä reitin. Luolallekin on parkkipaikalta vain lyhyt kävely.

Nuotion loimu hämärtyvässä illassa kruunasi retken.

Vastarannan Ämmänuuninkalliolle ei pääse autolla, sinne on soudettava, sillä jyrkkä ja erikoinen kalkkikallio avautuu parhaiten vesiltä.

Lohjansaaren pohjoisrannalta löytyvässä kalliossa on jotakin mystistä.

Ämmä, muori, on ollut pahalla päällä: veden syömä kallio näyttää, kuin se olisi lyöty lyttyyn ja väännetty lukemattomille mutkille.

Isoselällä puhaltava viima jäädyttää rannoille pärskyvän veden kimalteleviksi jäämuodostelmiksi. Rannoilla seisovien teollisuuslaitosten piippujen savu tupruaa vaakatasossa.

Teollisuudella on pitkät perinteet Lohjanjärvellä, rautamalmin louhiminen aloitettiin Ojamon kartanon mailla jo 1500-luvulla, ensimmäisenä Suomessa. Nykyisin Tytyrin elämyskaivoksessa voi tutustua Lohjanjärven alle ulottuviin kaivostunneleihin.

Liessaaren kupeelta löytyy tuulensuojaa. Järven itärannalla, aivan Lohjan keskustan tuntumassa, sijaitseva Liessaari on suosittu ulkoilukohde, sillä sinne on maayhteys 1950-luvulla rakennettua puusiltaa pitkin.

Ihmisiä on runsaasti liikkeellä ja länsirannan laavulla ruuhkaa. Saaren kärjessä oleva graniittilouhos kuuluu olevan mainio paikka auringonlaskujen ihailuun, mutta iltaan on vielä aikaa, joten jatkan matkaa ja päätän kurvata jollekin lähisaarten toiselle tulipaikalle tai laavulle ja päädyn Kaurasaareen.

Hevossaaren edustalla aalloissa kelluu limsapullo. Pulloposti! Taiteilija jää tuntemattomaksi, sillä pullosta löytyvässä piirustuksessa ei ole signeerausta.
 

Uudenmaan suurimmalla järvellä on näköä ja kokoa, paljon nähtävää ja paikoin oikea suurjärven tunnelma. Lohjanjärvellä on rantaviivaa 350 kilometriä, joten poimua, lahtea ja salmea riittää tutkittavaksi yllin kyllin. Saariakin on kaksi ja puoli sataa. Suurin niistä on järven keskellä sijaitseva 20 km² laajuinen Lohjansaari.

Siellä, Paavolan kylässä, saaren entisen koulun takana sijaitsevassa tammikossa puikkelehtivan luontopolulta erkanevan piston päässä seisoo varmaankin Lohjan tunnetuin puu, Paavolan tammi. Komea se onkin, jopa tuhatvuotiseksi elävä puu on levittänyt oksansa ympäri aukiota kuin myyttinen elämän puu.

Ketterä puukiipijä kaivelee nokallaan jykevän rungon koloista hyönteisiä.

Lohjansaaren sillan kupeesta olisi lyhyt matka marssia koululle, mutta nyt sula ranta löytyy vähän kauempaa, Lohjansaaren uimarannalta.
 

Nykyisin lähes koko Lohjanjärvi on Lohjan kaupungin alueella, ainoastaan eteläosia kuuluu Raaseporiin. Sieltä löytyy muun muassa Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen, Uuvin, ulkoilualue, Korpudden.

Luonnonkaunis seutu on aina ollut sananikkarien ja muiden taiteenharjoittajien suosiossa.

 ”Tämä muutoin niin kova ja ankara Suomen luonto on heitellyt runsaalla kädellään lahjojaan näihin onnellisiin laaksoihin. Täällä ei ole koskaan hallaa, ei katovuotta, ei koskaan hätää”, summaa Karjalohjan ihanuuden seudulla kesiä viettänyt Zakarias Topelius Maamme-kirjassa.

Topelius viimeisteli kirjan Karjalohjalla, mikä vuonna 2013 liitettiin osaksi Lohjaa. Elias Lönnroth olisi hänkin nykyisin lohjalainen, kun syntymäpitäjä Sammatti, on sekin nykyisin Lohjaa.

Souturetkeilijälle sopivia taukopaikkoja on paitsi Isoselän kupeilla, myös siellä täällä muualla järvellä. Karjalohjalla on seurakunnan laavu Pappilanniemestä, mutta sinne, kuten muillekin laavuille, on syytä varata omat polttopuut mukaan. Minä olin varustautunut pelkällä retkikeittimellä, mutta Pappilanniemessä saan tulet tehtyä Karjalohjan Veneilijöiden lahjoittamilla polttopuilla.

Nuotion loimu hämärtyvässä illassa kruunasi retken.

Lue lisää: Joulukalan tuulastusta Lohjanjärvellä.