Vihreiden vuorten värittämä Englannin järviseutu on pohjoismaiselle tunturivaeltajalle helposti lähestyttävä kohde. Perillä odottaa 214 wainwrightseiksi kutsuttua huippua.
Suhtauduin nuivasti sähköpyöriin aina viime lokakuuhun asti, kirjoittaa Latu&Polku-lehden päätoimittajan Panu Könönen
Kopparnäs-Störsvik on Uudenmaan pyöräilyreittien merellinen helmi.
Älä koskaan lähde yksin tunturiin, kertoo Kiilopään kelotaulun ensimmäinen tunturivaeltajan käsky ja Yksinvaeltaja-kirjan aloituslause. Kirjailija Anna Koikkalainen lähti silti, ja raja ihmisolennon ja tunturin välillä alkoi hälvetä läpikuultavammaksi.
Vapun tienoilla huhti-toukokuun taitteessa vapaalaskuolosuhteet Käsivarren erämaan suurtuntureilla ovat useimmiten parhaimmillaan. Kokeneiden hiihto-oppaiden johdolla hyvää lunta ja loistavia laskuja löytyy takuuvarmasti.
Vauvavuoden ja vaellusharrastuksen yhteensovittaminen voi kuulostaa vaikealta, mutta ei sen tarvitse olla. Susanna Ylinen pakkasi vaipat reppuun, lähti vauvan kanssa vaellukselle ja yllättyi itsekin kuinka luontevasti kaikki oikeastaan sujui. Tunturissa pieni oli tyytyväisempi kuin kotona.
Hiihto laskee tunnetusti verenpainetta, mutta se tuntuu myös nostavan sitä. Kysyimme laturaivosta, ja hiihdon harrastajat kertoivat.