Vihreiden vuorten värittämä Englannin järviseutu on pohjoismaiselle tunturivaeltajalle helposti lähestyttävä kohde. Perillä odottaa 214 wainwrightseiksi kutsuttua huippua.
Suhtauduin nuivasti sähköpyöriin aina viime lokakuuhun asti, kirjoittaa Latu&Polku-lehden päätoimittajan Panu Könönen
Kopparnäs-Störsvik on Uudenmaan pyöräilyreittien merellinen helmi.
Älä koskaan lähde yksin tunturiin, kertoo Kiilopään kelotaulun ensimmäinen tunturivaeltajan käsky ja Yksinvaeltaja-kirjan aloituslause. Kirjailija Anna Koikkalainen lähti silti, ja raja ihmisolennon ja tunturin välillä alkoi hälvetä läpikuultavammaksi.
Usein kalastus tunturissa voi olla haastavaa joko vallitsevasta säästä tai kalojen passiivisuudesta johtuen. Mahtavan Käsivarren erämaan koilliskulmassa virtaavat jylhien putouksien Valtijoki ja kohisevien koskien Poroeno tarjoavat vaeltajalle maisemien ja luonnonrauhan lisäksi myös oivallisia kalapaikkoja. Ja toisinaan myös onnistumisia.
Kesähiihdosta tulee ensimmäisenä mieleen Norjan Stryn heinäkuussa tai Ruotsin Riksgränsen kesäkuussa. Vapaalaskijan kesäkauden voi avata myös Suomessa Lapin tuntureilla toukokuussa
Viime kesän perhevaelluksella suuntasimme Norjaan, Kalottireitin eteläiseen lähtöpisteeseen. Napurimaamme osaa yllättää. Ei ainoastaan maisemillaan, vaan myös säällään