Islantilainen elämys Luovalle ja retkeilevälle kuvaajalle Islanti on enemmän kuin perinteinen valokuvaajan paratiisi. Teksti & kuvat Eeva Mäkinen

Kaijukan kylä Raittijärvi on monelle Käsivarren kulkijalle tuttu nimi kartoista, mutta muuten tuiki tuntematon. Jyrki Kallio-Koski on tallentanut ”Kaijukan kylän” elämää 1970-luvulta lähtien. Mestariluonto­kuvaajan työn ansiosta kairankävijöillä on nyt hieno mahdollisuus kurkistaa pintaa syvemmälle Yliperän poronhoitokulttuuriin. Teksti Sauli Herva Kuvat Jyrki Kallio-Koski

Terveyttä elintarvikkeista Terveysvaikutteiset eli funktionaaliset elintarvikkeet ovat ruokatuotteita, joilla on kliinisin kokein osoitettu olevan terveydelle edullisia vaikutuksia. Ne sijoittuvat niin sanottujen terveysruokien ja lääkevalmisteiden välimaastoon. | Teksti Pauliina Toivanen

Retkeilijän luonnonpuistot Luonnonpuistot ovat vähintään yhtä hienoja luontokohteita kuin kansallispuistot, usein jopa komeampia. Silti ne ovat hämmästyttävän vähän tunnettuja, ja osin syystäkin. Luonnonpuistot on perustettu suojelemaan luontoa sekä tieteellisen tutkimuksen tarkoituksiin. Luonnonpuistoista yhdeksässä saa retkeillä merkittyjä reittejä pitkin. Kymmenessä luonnonpuistossa ei saa retkeillä lainkaan. Säännöt ovat muutenkin tiukat: esimerkiksi marjoja, sieniä ja kukkia ei luonnonpuistoissa saa poimia. | Teksti & kuvat Jouni Laaksonen

Syvintä Suomea Keski-Suomi on monipuolinen kudelma luontoa ja kulttuuria, korpikuusikoita ja valoisia mäntykankaita, järvenselkiä ja niitä yhdistäviä jokia ja kuohuvia koskia, historian ja lintujen siipien havinaa. Keski-Suomella on retkeilijälle paljon tarjottavaa, tässä muutamia vinkkejä parhaista paloista. | Teksti & kuvat Markus Sirkka

Sotaväen suojissa Suomenlahden saaria ovat linnoittaneet niin ruotsalaiset, venäläiset kuin suomalaiset. Monet näistä siviileiltä suljetuista saarista ovat viime vuosina siirtyneet pois puolustusvoimilta ja avautuneet meille kaikille. Mitä näillä ainutlaatuisilla kohteilla on tarjota? | Teksti ja kuvat Raija Hentman

Suomen suuri kanjoni ”Utsjoki-Kevo – ohutta yläpilveä”. Säätieto maa-asemilta on syöpynyt alitajuntaan kaikille menneitten vuosikymmenten analogisten radiolähetysten kuuntelijoille. Ihmettelimme, ettei koskaan aikaisemmin ole tullut tarkistettua itse tilannetta, vaikka Kevon kanjoni on yksi Suomen kuuluisimmista vaellusklassikoista. | Teksti ja kuvat Sauli Herva

< 1 ... 30 31 32 33 34 35 36 37 38 >