Yö murhaniemessä

17.06.2020 | Tapani Leppänen

Bodomjärven murhista on kulunut 60 vuotta. Enää ne eivät vie yöunia.

Aamuauringon säteet herättävät riippumatossa nukkuvan jo varhain. Takana on rauhallisesti sujunut yö. Uni maistui kuten ulkoilmassa aina, eikä mitään odottamatonta tapahtunut, jos sellaiseksi ei lasketa vilkkaan puoleista lentoliikennettä tai jossain etäämmällä rällänneitä motoristeja.

Tietenkään mitään ei tapahtunut.

Yöpyminen Bodomjärven murhaniemessä tuntui ohittamattomalta tarjoukselta. Myönnän leikitelleeni ajatuksella aiemminkin. Se tuntuu kutkuttavalta, mutta samaan aikaan kielletyltä, mitä se nykypäivänä ilman poikkeusjärjestelyjä onkin.

Hämärä laskeutuu murhaniemeen.

Vuosikymmenet tekevät Bodomin kaltaisista tragedioista kiehtovia tarinoita etenkin silloin, kun ne jäävät mysteereiksi. Tapahtumat muuttuvat epätodellisiksi, samoin paikka, joka on kuitenkin todellinen ja ollut koko ajan olemassa, ihan vieressä.

Murhaniemessä on käynyt uteliaita ensimmäisestä aamusta lähtien, mutta ei siitä ole koskaan muodostunut nähtävyyttä. Sellaiseksi se on aivan liian arkinen, kun sadat, parhaimmillaan tuhannet ulkoilijat, ohittavat sen joka päivä alle sadan metrin päästä.

Murhapaikka sijaitsee Oittaan uimarannan ja Espoon vilkkaimpien hiihtolatujen välissä, paikoitusalueen takana. Moni poikkeaa niemeen tietämättään. Se on kaunis ja tavattoman hyvä telttapaikka.

Vuonna 1960 Bodomjärvi oli kauempana kaikesta. Ei se asumatonta seutua ollut silloinkaan, muttei lähellekään nykyisen kaltainen virkistysalue.

Omalla kohdalla mielenkiintoa lisää varmasti se, että olen telttaillut nuoruuteni samoissa metsissä kuin ne kolme henkirikoksen uhriksi joutunutta nuorta ja se yksi, joka helluntaiaamuna 1960 löytyi teltan ulkopuolelta loukkaantuneena.  

Toisille Bodomjärven murhien kaltaiset selvittämättömät tapaukset ovat harrastus siinä missä retkeily. Selvittämättömiä henkirikoksia yhdistävät erilaiset kansalaisteoriat, joissa epäillyt tekijät saadaan kuulostamaan vähintäänkin ilmeisiltä. Teon tunnustaneita sekopäitä on yleensä toinen mokoma. Niin Bodominkin tapuksessa.

Illan pikkutunneilla mielikuvitus lähtee helposti laukkaamaan. Keskustelu kääntyy 60 vuoden takaisiin tapahtumiin ja niistä esitettyihin teorioihin.  

Joku tietää jotain tai on vienyt tiedon mukanaan hautaan. Onko murhaaja yhä elossa? Mahtaako arvoitus koskaan ratketa?

Kysymykset pyörivät mielessä, mutta eivät ne uniin tule.

Hämärä laskeutuu murhaniemeen.

Käyn yöpuulle levollisin mielin.


Luitko jo nämä jutut?