Ylläs on vuoden retkikohde

15.03.2019 | Latu&Polku

Vuoden retkikohde -kisassa etsittiin tänä vuonna parasta kohdetta maastopyöräilyyn.

Tämänkertaisen kilpailun teemana oli maastopyöräilyreitit. Kilpailussa haettiin reittikokonaisuutta, joka koostuu metsäpoluista, ulkoilureiteistä ja hiekkateistä, joilla pyöräily on sallittu – ei päällystetyistä pyöräteistä. Reitillä pitää myös olla retkeilyä tukevia palveluita, kuten taukopaikkoja, pyöräily-ystävällisiä majoitusmahdollisuuksia ja mieluusti vuokraus- ja opastustoimintaa.

Voittaja ratkesi yleisöäänestyksessä, johon osallistui yli 7 300 retkeilijää.

"Tämä oli todella iloinen uutinen, sillä olemme panostaneet maastopyöräilyn kehittämiseen jo usean vuoden ajan", kertoo Visit Ylläksen toimitusjohtaja Janne-Juhani Haarma.

Pallas-Yllästunturin kansallispuisto ja Ylläksen seitsemän tunturia mahdollistavat monipuoliset maastot, ja alueen kylät tarjoavat hyvät palvelut ympäri vuoden. Maastopyöräilyreittejä Ylläksellä on yhteensä 200 km ja säännöllisesti huollettuja talvipyöräilyreittejä 100 km. Sekä kesällä että talvella reittejä löytyy kaiken tasoisille ajajille. Ylläkseltä löytyy myös Bike Park ja gondolihissi, joka palvelee pyöräilijöitä juhannuksesta syyskuun loppuun.

Hienoimpia maastopyöräilykokemuksia Ylläksellä on Kukastunturin valloittaminen. Kuivan kangasmetsän ympäröimä tunturi tarjoaa vauhdikkaita polkuja sekä upeita maisemia. Kesällä 2015 avattu Ylläs-Levi -maastopyöräreitti kulkee Pallas-Yllästunturin kansallispuiston halki. Kesäkuusta 2017 asti Pallas-Yllästunturin Kansallispuistossa on saanut ajaa merkityillä kesäreiteillä maastopyörällä.


Viime vuosina Ylläksellä on panostettu erityisesti ympärivuotisen pyöräilyn kehittämiseen.

Gondoli kuljettaa maastopyöräilijät vaivattomasti 719 metriin asti, josta voi suunnata bike parkiin tai tunturin ympäri hienoa maisemareittiä pitkin. Huipulta lähtee kaksi erilaista reittiä, jotka puurajan kohdalla jakaantuvat useammaksi reittivaihtoehdoksi. Huipulta lähtevä sininen reitti on sopiva alamäkipyöräilyä aloitteleville, mutta haastetta kaipaavat voivat valita punaisen, vaikeamman, reitin. Takaisin huipulle pääsee helposti pyörän kanssa Gondolihissin kyydillä.

Ylläksen alueella on useita välinevuokraamoita, jotka vuokraavat maastopyöriä, paksurenkaisia fatbike-pyöriä ja sähköavusteisiä pyöriä. Välinevuokraamoista saa myös apua pyörien huoltoon ja pesuun. Tarjolla on myös opastettuja maastopyöräretkiä.

"Olemme halunneet panostaa erityisesti ympärivuotiseen pyöräilyyn sekä siihen että meillä on ihan aloittelijoillekin soveltuvia reittejä", Janne-Juhani Haarma jatkaa.


Kilpailun palkintosumman, 5000 euroa, lahjoittaa Suomen Messusäätiö. Palkintoraha käytetään konkreettisiin asioihin, jotka parantavat retkeilykokemusta tai edesauttavat kohteen markkinointia. Äänestykseen osallistuneet saivat kertoa ideoitaan suosikkikohteensa kehittämiseksi, joten Ylläksellä on käytössään satojen retkeilijöiden ideapankki.

"Tällä hetkellä suurimmat panostukset meillä kohdistetaan reittimerkintöjen parantamiseen sekä markkinointiin. Meillä on aivan uskomattoman hienoja maastopyöräreittejä, jotka kestävät vertailun myös ulkomaisiin kohteisiin. Tätä viestiä meidän täytyy saada myös matkailijoille kotimaassa sekä kansainvälisesti", Janne-Juhani Haarma summaa.

Ylläksen reitteihin on helppo tutustua nettipalvelun avulla. Alueella on kiinnitetty erityisesti huomiota reittikarttoihin ja digitaalisiin reittikuvauksiin nettisivuilla. Reittihaku auttaa sopivan reitin löytämisessä, olipa kyseessä patikointi, hiihto tai pyöräily.


Luitko jo nämä jutut?