Ylläksen huiput

02.03.2020 | Tapani Leppänen

Ylläksen latuverkosto on tunnetusti laaja. Todellisen luonteensa se näyttää niille, jotka nousevat ylös tunturiin. Esittelyssä kolme maisemalatua kaikille niille, joiden kunto antaa kiivetä ja laskutaidot laskea.

01 Ylläksen ympäri 20+ km
keskivaikea / vaativa

Yllästunturin kierros on klassikko, jonka pituus ja vaativuus vaihtelevat lähtöpaikasta ja reitinvalinnasta riippuen. Hisseiltä hisseille matkaa kertyy lyhimmillään parikymmentä kilometriä, alempana sijaitsevien Äkäslompolon ja Ylläsjärven kylien kautta runsaat 30.

Avotunturimaisemia tarjoileva yläreitti nousee Kellostapulin ja Keskisenlaen väliseen kuruun. Vaivanpalkaksi tulee vauhdikas ja osin vaativa lasku. Kahvit voi hörpätä vaikkapa Jokeririnteiden kuppilassa.

Äkäslompolon kylästä lähtevät nauttivat korkeuserosta koko rahalla. Ylhäällä tunturissa kulkevalle lämpöladulle kavutessa matkalle osuu legendaarinen Isometsän nousu tai myötäpäivään kierrettäessä varsin vauhdikas lasku.

Tunturin eteläpuolta kiertävä latuosuus on valaistu koko Äkäslompolon ja Ylläsjärven väliseltä matkalta. Tämä kannattaa huomioida kiertosuunnassa, mikäli retki on vaarassa venähtää hämärän puolelle.
 

02 Kukastunturi 16+ km
keskivaikea / vaativa

Ylläs tunnetaan seitsemästä tunturistaan. 477 metriin kohoava Kukas on niistä toiseksi matalin, mutta sillä tavalla erityinen, että sen huipulle ajetaan konelatu. Hyvällä säällä reitti avaa satumaisen tunturimaiseman myös kapeilla suksilla liikkuvalle latuhiihtäjälle.

Äkäslompolosta valitaan Kotamajalle johtava latu. Tunturiin voi nousta kummastakin suunnasta, mennessä tai tullessa. Etelästä noustaessa jyrkin osuus on lyhyt loppurutistus, mutta koko matka kylästä loivasti nousevaa työpätkää. Viimeistään puurajalla kannattaa vilkaista olkansa yli, sillä niin henkeäsalpaavan komea on näkymä Yllästunturin suuntaan. Kukaksen puuton laki on laakea. Vieressä maisemaa hallitsevat Lainio ja Kesänki, mutta avaria näkymiä riittää aina Pallastuntureille asti.

Tunturin kuvetta Kotamajalle mutkitteleva lasku hujahtaakin sitten muutamassa minuutissa. Puolentoista kilometrin matkalla hurjastellaan 150 korkeuserometriä. Äkäslompolon suuntaan lasku on jyrkähköä yläosaa lukuun ottamatta helpompi, mutta yhtä kaikki pitkä ja vauhdikas. Korkeuseroa kylään kertyy 250 metriä.

Äkäslompolon kylästä mitattuna Kotamajan latukahvilan kautta tehty Kukaksen valloitus on noin 16 kilometrin lenkki, mutta sen voi toki tehdä myös osana pidempää hiihtoretkeä.
 

03 Aakenushiihto 25+ km
helppo / keskivaikea

Torstaisin järjestettävä Aakenushiihto kuuluu Ylläksen kevätviikkojen vakio-ohjelmaan. Bussikuljetus kerää hiihtäjät Totovaaran pirtille, josta jokainen voi suunnitella oman reittinsä Ylläkselle.

Aakenuksen ladut kunnostetaan samana aamuna. Ainakin ensimmäistä kertaa tällä suunnalla vieraileville voi lämpimästi suositella Totovaaran huipun kautta kulkevaa maisemareittiä – silläkin uhalla, että alun nousu saa lämmön päälle.

Totovaaran laki ei ole puuton, mutta huipulle tultaessa kuusikko harvenee juuri sopivasti tarjotakseen näkymän, jonka vuoksi tänne viikosta toiseen ajetaan. Ylläs, Kesänki, Lainio ja Pyhätunturi. Haavepaloksi kutsutulta näköalapaikalta avautuu satumaisen kaunis näkymä Ylläksen valkoisina hohtaville tuntureille.

Sen jälkeen riittääkin sitten leppoisaa laskua melkein Villen kämpän autiotuvalle, joka sopii evästauon paikaksi. Seuraava vajaan 10 kilometrin osuus Latvamajan latukahvilaan hiihdetään tasaisia jänkiä pitkin. Ylläksen tunturit ovat vastassa aina maiseman avautuessa.

Totovaarasta Äkäslompoloon tulee matkaa noin 25 kilometriä, Ylläsjärvelle kolmisenkymmentä. Kovakuntoisimmat voivat kiertää Aakenuksen ja seikkailunhaluisimmat tunturihiihtäjät sen huippujen kautta kulkevan erämaaladun Pyhäjärvelle.

Bussiaikataulut löytyvät paikallislehdestä.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

LIITY JÄSENEKSI, SAAT LEHDEN

Latu&Polku on Suomen Ladun jäsenlehti ja levikiltään Suomen suurin ulkoilun harrastelehti. Me julkaisemme tarinoita ulkoilmaelämästä, jotta sinä voisit löytää ulkoilusta, retkeilyistä ja liikunnasta elämääsi enemmän sisältöä. Liity jäseneksi, niin saat Latu&Polku-printtilehden kotiisi neljää kertaa vuodessa sekä lukuoikeuden verkkolehteen ja näköislehtiarkistoon.

Liity nyt

Luitko jo nämä jutut?