Viimeisellä rannalla. Pitkä retki on päättymäisillään. Kuvassa on vuoden vaelluksen viimeinen leiri Varangin niemimaan kärjessä 2.8.2020 samalla paikalla, josta reissu alkoi 365 vuorokautta aiemmin. Takana on taivallusta kävellen ja hiihtäen yli 2 500 kilometriä, josta noin 90 % kuljin teiden, polkujen ynnä muiden ihmisurien ulkopuolella. Kotiinviemisinä on aivan käsittämätön määrä muistoja ja elämyksiä. Viimeisellä rannalla mielen päällä on kuitenkin ennen kaikkea kiitollisuus siitä, että selvisin reissusta terveenä kotiin ja että sain mahdollisuuden toteuttaa suuren unelmani viettää vuosi Pohjolan erämaissa. Kuva: Erno Saukko

Syksy. Syksyn 2019 kuljimme avopuolisoni kanssa pitkin Suomen ja Norjan rajaseutuja aina Muonionjoelle asti. Kuukausien aikana vaeltajalle leppoisa kesä kääntyi vaativaksi talveksi. Osaltaan juuri vuodenaikojen muutokset tekevät pitkistä retkistä niin kiehtovia. Jatkuvasti muuttuva ympäristö ja olosuhteet paitsi haastavat vaeltajan sopeutumaan, myös tempaavat mukaansa elämään erämaan ehdoilla. Erityisesti syksyllä muutokset ovat nopeita ja näyttäviä. Reilun kuukauden taivaltamisen jälkeen 14.9.2019 matka on edennyt kuvan kirkkaimpaan väriloistoon ja Etelä-Varangin erämaihin. Näinä päivinä juhlava ympäristö aivan kuin pyytää huomiota väreillään. Matkantekomme hidastuu jatkuvien ihastelu- ja kuvaustuokioiden vuoksi enemmän kuin minkään muun syksyn olosuhdetekijän vaikutuksesta. Kuva: Erno Saukko

Talvi. Sydäntalven pimeät kuukaudet kuljin yksin pitkin Pohjois-Ruotsin metsiä ja soita kohti napapiiriä. Kuvassa lepopäivän ja uudenvuodenaaton viettoa Sjaunjan luonnonsuojelualueella. Juhlapäivän koristukset ja parempi ruoka toivat pientä vaihtelua yksitoikkoisen talvivaellusarjen keskelle. Viikkokausien talvietapeilla lepopäivät ovat ennen pitkää tarpeen, sillä yksinvaellus umpihangessa on paitsi yksitoikkoista, myös fyysisesti hyvin kuormittavaa. Ruotsissa ei ole autiotupaverkostoa ja siksi koti oli useimmiten lumikuopassa, katto laavukankaasta ja lämpö nuotiosta. Karuista oloista huolimatta, tai kenties juuri niiden vuoksi, elämä talvierämaassa usein tuntui enemmän elämisen arvoiselta kuin missään muualla. Kuva: Erno Saukko

Kevät. Routa sulaa kesäisessä paisteessa Lemmenjoen kansallispuistossa 25.5.2020. Kevään kulkukelvottoman ajan vietin leireillen Vaskojoella ja toteutin samalla pitkäaikaisen haaveeni kokea kesän tulo metsäerämaahan. Se olikin reissun sykähdyttävin luontokokemus. Kolmen viikon ajan seurasin jokivarressa lintujen kevätkarkeloita, lumien sulamista ja jäiden lähtöä. Lisäksi pitkän ja raskaan talven jälkeen sain viimein tilaisuuden pysähtyä, levätä kunnolla ja käsitellä mielessäni syksyn ja talven kokemuksia. Leirijaksolla saatoin myös aloittaa retkestä kertovan kirjan suunnittelun. Kuva: Erno Saukko

Kesä. Vuoden vaelluksen pitkillä etapeilla nälkä oli usein retkiseurana. Erityisesti sulan maan aikana kannetut eväät olivat kovin kevyet ja siksi nojauduin ruokahuollossa huomattavan paljon kalastukseen. Kesällä 2020 kala oli erityisen tärkeässä roolissa, sillä kevätleirin vaatimattomien eväiden jäljiltä kaloritaseessa oli paljon korjattavaa. Kuljinkin kesän pääasiassa Pohjois-Norjassa kalapaikalta toiselle lisäruoan toivossa. Kuvassa iltakala on jo rannalla ja suolakala koukussa Laksefjordviddassa 16.7.2020. Kuva: Erno Saukko

Valmistelut. Valmistelin vuoden vaellusreissua puolitoista vuotta. Suunnittelin koko vuoden huollon tarkasti etukäteen, sillä halusin viettää mahdollisimman paljon aikaa maastossa. Valmisteluissa eniten kuormitti ruokahuolto. Noin 60 % eväistä hankin jo ennen lähtöä. Määrät olivat huikaisevia, mm. 40 kg jauhelihaa, 22 kg suklaata ja 200 kg kasviksia. Loppujen eväiden osalta nojauduin kauppoihin matkan varrella. Työ oli arkikiireiden keskellä kuormittavaa, ajoittain jopa ahdistavaa ja vietinkin tavararöykkiöiden keskellä monta unetonta yötä. Kuvassa on menossa huoltolaatikoiden tarkastus ennen niiden sinetöintiä 7.7.2019. Loppujen lopuksi ruokahuolto onnistui erinomaisesti, sillä laihduin retkellä vain muutaman kilon. Kuva: Erno Saukko