Vaarojen mailla

01.12.2021 | Tapani Leppänen

Vuokatti on hiihtokohteiden eliittiä.

Ensilumenlatu, hiihtoputki, urheiluopisto ja akatemia. Mielikuvat rakentuvat vahvasti huippu-urheilun ympärille, mutta maailmanluokan olosuhteet palvelevat myös hiihtolomalaisia. Lumoavaan vaaramaisemaan yhdistettynä ne nostavat Vuokatin kotimaan maastohiihtokohteiden eturiviin.

Vuokattiin ovatkin löytäneet erityisesti suomalaiset matkailijat. Maailmalla Kainuuta ei ehkä tunneta samalla tavalla kuin vahvaa Lappi-brändiä, mutta kotimaassa se on lumivarman maakunnan maineessa.

Urheiluopiston ympärille on kasvanut monipuolinen lomakohde.

 

Latukartalla Vuokatti jakautuu ylä- ja alamaastoihin. Ne ovatkin luonteeltaan kuin kaksi eri maailmaa. Urheiluopiston kangasmetsiä kiertelevät alamaaston ladut ovat mukavia kuntolenkkejä, kun vaaran rinteille kipuavat ylämaaston ladut puhuttelevat maisemineen ja taukopaikkoineen retkihenkisempiä hiihtäjiä.

Monien mielestä oikea Vuokatti on siellä.

Koko komeudessaan tykkyluminen maailma ja ympäröivä maisema avautuvat vaarojen huipulle nousevilta laduilta. Niistä pisin, Porttivaaran lenkki, kiertää useiden huippujen kautta. Massiivista lumikuormaa kantavien vaarakuusikoiden väleistä vilahtelee näkymiä ympäröivään järvimaisemaan. Sitä riittääkin vaarajonon molemmilla puolilla.

Heikkilän pirtin ja Rekikestin latukahviloihin pääsee valolatua pitkin. Vaaran valaistu on suosittu reitti, jonka profiili sopii vähän rauhallisemmallekin hiihtäjälle. Omia eväitä voi nauttia Ainolan kodalla.

Vaarankylän latu on jokakeväisestä Vuokatti Hiihdostakin tuttu kuninkuusmatka. Se on luokiteltu enimmäkseen helpoksi, mutta korkeuseroa tulee salakavalasti tälläkin reitillä. Hiihtokeskukselta Koulunrinteeseen jatkuvalla nousuosuudella voi erehtyä luulemaan, että suksi ei tänään kulje. Mäki maksaa kuitenkin velkansa. Ylämaaston laduilla paluumatka on onneksi laskuvoittoinen.

Latukarttaan merkityt kilometrit lasketaan alkavaksi Vuokatti Areenan parkkipaikalta, mutta suksille pääsee suoraan melkein kaikista majoituspaikoista.

 

Vuokatin metsäisistä vaaroista on suojeltu vain pieniä paloja. Toisaalta juuri hakkuut avaavat näköaloja, jotka olisivat muutoin ikimetsän peitossa.

Sydäntalvella lumen kuorruttama taikametsä on lumoavan kaunis juuri sellaisena kuin se on. Latupohjatkin sopivat maisemaan paremmin kuin kesällä.

Ja onhan vaaran rinteille raivattu myös rinteitä.

Ensimmäinen hiihtohissi rakennettiin 1950-luvulla, mutta mäkeä laskettiin jo kauan ennen sitä. Urheiluopisto perustettiin pian sotien jälkeen. Siihen aikaan Vuokatista puhuttiin jo hiihtokeskuksena.

Vuokatinrinteiden hiihtokoulu on yksi Suomen vanhimmista. Tänne on keskitetty myös Suomen hiihdonopettajien koulutus.

Tänään Vuokatin rinteillä pyörii yhdeksän hissiä. Pohjois- ja itärinteillä huipulle nostavat nopeat neljän hengen tuolihissit.

Rinteet ovat enimmäkseen mukavasti vaihtelevia sinisiä ja punaisia.

 

[01] Urheiluopiston ympäristön kangasmetsiä kiertelevät Alamaaston ladut (3, 5, 6 ja 9 km) ovat sopivan haastavia.

[02] Hiihtotunneli (1,2 km) on avoinna luonnonlumilatujen avaamiseen saakka ja myöhemmin talvella yli 15 asteen pakkasella.

[03] Enimmäkseen loivapiirteinen Vaaran valaistu (18 km) on Vuokatin pisin valaistu latu.

[04] Vaaran ladut ovat Vuokatin lakimaille kipuavia vaativia mutta palkitsevia maisemapaloja. Kettumäen lenkki (10 km), Möykyn lenkki (17 km) ja Porttivaaran lenkki (20 km) hiihdetään vastapäivään.

[05] Koko vaarajonon kiertävä Vaarankylän latu (26 km) on pitkä, mutta pääosin leppoisa lenkki, jossa korkeuseroa kertyy silti toista sataa metriä. Paluumatka Vaaran valaistua.

[06] Vaaran kilpaladut (7 ja 9 km) ovat ylämaaston haastavinta antia. Lehmilammen kodalla piipahtavat retkihiihtäjätkin.

[07] Nuasjärven jäälle ajettu Aurinkolatu (10 km) on parhaimmillaan kevätkeleillä. Profiililtaan helppo kierros on sallittu myös koiran kanssa hiihtäville.