Ulkoilu ehkäisee pandemian haittoja

01.06.2020 | Eki Karlsson

Koronapandemian myötä ulkoilun merkitys ihmisten hyvinvoinnin yhtenä tukijalkana on entisestään korostunut.

Suomalaiset ovat totisesti löytäneet koronapandemian aikana ulkoilun oman hyvinvointinsa ylläpitämiseksi. Muutamia huomioita:

Googlen julkaiseman anonyymidatan mukaan ulkoilu on lisääntynyt Suomessa 48 prosentilla. 

Sipoonkorven kansallispuiston kävijämäärät ovat kasvaneet viisinkertaiseksi edellisvuoteen nähden, ja suosituimpien virkistysalueiden taukopaikkoja ja reittejä on jouduttu jopa sulkemaan turvallisuuden takaamiseksi. 

Ja ulkoilun kysyntä tulee varmasti kasvamaan kesällä ja pandemian jatkuessa.

Niin media kuin tavalliset kansalaiset etsivät vinkkejä ulkoilukohteista ja -toiminnoista. Kävijämäärät niin Suomen Ladun kuin esimerkiksi Retkipaikka-palvelun sähköisissä kanavissa ovat kasvaneet parhaimmillaan satoja prosentteja edellisvuosiin verrattuna. 

Kun ulkoilijoiden määrä kasvaa, niin samalla huoli vastuullisesta ulkoilusta lisääntyy: virusaallon jatkuessa ihmiset turhautuvat ja välinpitämättömyys kasvaa. Kaikki uudet ulkoilijat eivät myöskään tunne jokamiehenoikeuksia ja niihin liittyviä velvollisuuksia.

Ulkoilun kasvu on ollut nopeampaa kuin mihin eri toimijat ovat pystyneet omilla yksittäisillä resursseillaan vastaamaan. Ulkoilutietoa on osin saatu kerättyä ja jaettua, mutta eri toimijoiden hajanainen tieto on hankalasti löydettävissä.

Ja ulkoilun kysyntä tulee varmasti kasvamaan kesällä ja pandemian jatkuessa.

Eikö olisi hienoa, jos olisi paikka, josta löytäisit parhaat retkikohteet, vinkkejä uuden ulkoiluharrastuksen aloittamiseen ja tietoa vaikkapa lintutorneista ja melontareiteistä?

Kansalaisten kasvaneeseen tiedonjanoon tarvitaan yhteistyössä eri toimijoiden kesken toteutettu ulkoilun sähköinen tietopalvelu. Tämän palvelun avulla annettaisiin paikallista karttapaikkatietoa virkistysalueista sekä muista ulkoiluolosuhteista, neuvottaisiin erilaisista ulkoilumahdollisuuksista ja niiden aloittamisesta sekä kerrottaisiin pandemian aikaisesta turvallisesta ulkoilusta ja vastuullisesta jokamiehenoikeuksien käytöstä.

Tämä työ ei onnistu ilman kuntien ja valtion apua. Suomen Latu on valmis antamaan oman panoksensa yhteisen tietopankin edistämiseksi.


Luitko jo nämä jutut?