Tyyli ja tarkoitus

20.04.2018 12:45 | Tapani Leppänen

Kaikki eivät halua pukeutua spandexiin.

Pyöräilyssä toistuvat yllättävän yksimieliset, pro-tiimeiltä harrastajille periytyvät pukeutumiskoodit. Eroja löytyy lähinnä sen lukuisten alalajien väliltä.

Luontaisesti antibakteerinen merinovilla ei kerää tekokuitujen tavoin hajuja.

Ihan kaikki eivät kuitenkaan viihdy monen kirjavissa tiimipaidoissa. Mitä enemmän pyöräilystä on tullut elämäntapaurheilua ja muotia, sitä enemmän vaatteisiin kohdistuu esteettisiä vaatimuksia – toiminnallisuuksista tinkimättä.

Suomalaisen Kelin [01] Kaarna-paita (169 €) on valmistettu 100 % merinovillasta. Saman tyyppisiä pieniä vaatemerkkejä syntyy nyt eri puolilla pyöräilevää maailmaa. Yhdistävänä tekijänä on usein juuri merinovilla tai siihen pohjautuva sekoite.

Monen premium-merkin esikuvana voidaan pitää englantilaista Raphaa, joka osui kultasuoneen vuosituhannen alun maantiebuumissa. Ikoninen [02] Classic Jersey (140 €) oli sen ensimmäinen tuote ja edelleen valikoimassa muutamilla tuoreilla muutoksilla.

Maastossa lähes vastaavanlaisesta asemasta nauttii amerikkalainen Kitsbow, jonka [03] Sastan Jersey (133 €) oli sekin mukana jo merkin ensimmäisessä mallistossa vuonna 2012.

Pyöräilyestetiikkaa ammentavissa ajopaidoissa on ylellisyystuotteen leima ja kolminumeroinen hintalappu. Tyyli ei kuitenkaan ohita tarkoitusta. Materiaalit ja leikkaukset ovat teknisiä. Villa itsessään on samaan aikaan se kaikista perinteisin ja modernein materiaali.

Paitsi maantielle ja maastoon, pyöräilymuotia tehdään kaduille. Kaupunkipyöräilijät haluavat teknisiä vaatteita, joita kehtaa käyttää muuallakin kuin satulassa.

[04] Extrafine Merino City Jersey (129 €) on teknisistä kaupunkivaatteista tunnetun Vulpinen kevään mallistoa. Herraskaisempaa tyyliä edustaa ranskalainen Café du Cycliste, jonka [05] Arlette Jersey (180 €) on kuvassa naisten väreissä.

Tapani Leppänen

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

LIITY JÄSENEKSI, SAAT LEHDEN

Latu&Polku on Suomen Ladun jäsenlehti ja levikiltään Suomen suurin ulkoilun harrastelehti. Me julkaisemme tarinoita ulkoilmaelämästä, jotta sinä voisit löytää ulkoilusta, retkeilyistä ja liikunnasta elämääsi enemmän sisältöä. Liity jäseneksi, niin saat Latu&Polku-printtilehden kotiisi neljää kertaa vuodessa sekä lukuoikeuden verkkolehteen ja näköislehtiarkistoon.

Liity nyt

Luitko jo nämä jutut?