Someron helmi

07.09.2022 | Jonna Saari

Turkoosina metsän sylissä lainehtiva Iso-Valkee on eteläsuomalainen luontohelmi, jonka syrjäisyys kapeiden, pomppuistenkin hiekkateiden päässä luo alueelle mukavasti rauhaa. Humisevan metsän peittämät, Salpausselän reunamaiden kumpuilevat maastonmuodot painuvat Iso-Valkeen kohdalla kutsuvan kirkkaaksi järveksi, jonka rantoja kiertää luontopolku.

Iso-Valkee tarjoaa kodin suurille kalaparville, ja sitä ympäröivät metsät pursuavat marjoja ja sieniä. Kolme kilometriä pitkän luontopolun kulkija saa astella lähes koko matkan järven rantaviivaa viistäen, ja levähdyspaikoiksi tarjolla on kaksi laavua veden äärellä. Paria mäkisempää osuutta lukuun ottamatta neulaspolku kiertelee suhteellisen tasaisessa, paikoin kosteassakin maastossa. Patikkaretken lisäksi Iso-Valkee on upea snorklaus-, sukellus-, melonta- ja suppailukohde.
 

Perille
Paras reitti alueelle alkaa Someron Oinasjärveltä, jossa käännytään ensin Helsingintieltä Kaskistontielle. Reilun kilometrin jälkeen käännytään vasemmalle Murjuntielle, jota ajetaan 3,5 kilometriä. Tämän jälkeen käännytään oikealle Iso-Valkeen rantaan, jonne matkaa Murjuntieltä on noin 300 metriä. Tiehaaroissa on pienet mustavalkoiset Iso-Valkee-kyltit.

Reittimerkinnät
Siniset, tiheään tehdyt maalimerkit puissa. Polku erottuu selkeästi.

Palvelut
Kaksi laavua, kaksi tulipaikkaa, puuvajat ja käymälät. Luontopolun varrella on harvakseltaan infotauluja alueen luonnosta. Reitin varrella on myös Someron kaupungilta vuokrattava saunamökki.

Näe ja koe
Ensimmäisenä silmät nauliintuvat itse järveen – kuinka tavattoman kirkas se onkaan! Järveä ympäröivät luonnonsuojelualueet, mikä tuntuu patikkamatkan tunnelmassa: vanhan metsän vehreys, lajikirjo, kauneus ja tunnelma ovat voimakkaasti läsnä. Kierroksen loppupuolella piipahdetaan myös kauniin, suopursujen tuoksuttaman kosteikon reunalla. Pohjan liekopuut ja erilaiset upeat vesikasvit tarjoavat suojaa kaloille kuten hauille ja ahvenille. Vedenalainen maailma avautuu snorklausmaskin läpi.

Tällä palstalla Retkipaikan päätoimittaja Jonna Saari esittelee päiväretkikohteita.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

LIITY JÄSENEKSI, SAAT LEHDEN

Latu&Polku on Suomen Ladun jäsenlehti ja levikiltään Suomen suurin ulkoilun harrastelehti. Me julkaisemme tarinoita ulkoilmaelämästä, jotta sinä voisit löytää ulkoilusta, retkeilyistä ja liikunnasta elämääsi enemmän sisältöä. Liity jäseneksi, niin saat Latu&Polku-printtilehden kotiisi neljää kertaa vuodessa sekä lukuoikeuden verkkolehteen ja näköislehtiarkistoon.

Liity nyt

Luitko jo nämä jutut?