Siteen siirtäjä

05.12.2018 17:20 | Tapani Leppänen

Tökkiikö? Siirrä sidettä.

Rottefellan NIS-järjestelmä mahdollistaa maastohiihtositeen siirtämisen suksessa olevaa kiskoa pitkin. Mahdollisuus on kuin tehty skinisuksille, joissa pidon ja luiston hienosäätöä ei voi tehdä voitelemalla.

Kun sidettä siirretään eteenpäin, paranee pito, taaksepäin vastaavasti luisto.

Kun sidettä liikuttaa eteenpäin, paranee pito, taaksepäin vastaavasti luisto.

Kun NIS lanseerattiin vuonna 2005, ei vielä tiedetty skinisuksista, mutta tänä syksynä kauppoihin saapuneille Move-säätimelle markkinat ovat siltäkin osin valmiina.

Tuotekehitys on ottanut seuraavan askeleen, sillä nyt siteen paikkaa voi säätää sukset jalassa. Jos siteen siirtäminen oli ensimmäisessä kehitysversiossa työkalulla tehtävää kotihommaa ja lähinnä lopullisen asennuspaikan etsimistä, uudessa järjestelmässä pitoa tai luistoa voi hakea kesken hiihtolenkin.

Äärimmilleen ajateltuna sidettä voi kääntää ylämäessä napsun eteenpäin ja laskuosuuksilla taaksepäin.

Rottefella Move ei ole side, vaan lisäosa, joka tulee Rottefellan siteen ja uuden NIS 2.0 -asennuslevyn väliin. Sellainen levy löytyy Peltosen ja Madshusin uusista suksista.

Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Rottefella on tehnyt asennussarjat paitsi vanhoille NIS 1.0 kiskoille, myös Fischerin IFP-asennuslevylle sekä sileisiin suksiin ruuvattavalle RMP-asennuslevylle.

Uuteen NIS-kiskoon Move sujahtaa kuin itsestään. Vanhojen päivitys vaatii hieman askartelua, mutta onnistuu kotikonstein Rottefellan sivuilta löytyvien asennusvideoiden avulla. Päivityspaketit sisältävät siteen.

Sidettä liikutellaan sen edessä olevasta nupista. Asentoja on kolme, ja säätövaraa yhteensä 36 millimetriä. Puoli kierrosta siirtää sidettä 12 millimetriä. Suksilla seistessäkin side liikkuu yllättävän kevyesti.

Rottefella Move pääsi Latu&Polku-lehden pikatestiin Imatran Ukonniemen ensilumenladulla. Luistotestejä tai muitakaan mittauksia ei lähdetty tekemään, mutta suksi käyttäytyi juuri niin kuin sen fysiikan lakien mukaan sopi olettaa.

Mikäli säätövaralle on tarvetta, Move on toimiva ratkaisu. Jonkinlaisesta kamahifistelystäkin on kysymys, sillä säätömekanismi kolminkertaistaa perussiteen hinnan.

Jos laittaisin uudet skinisukset, harkitsisin vakavasti ja kysyisin kauppiaalta tarjousta.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

LIITY JÄSENEKSI, SAAT LEHDEN

Latu&Polku on Suomen Ladun jäsenlehti ja levikiltään Suomen suurin ulkoilun harrastelehti. Me julkaisemme tarinoita ulkoilmaelämästä, jotta sinä voisit löytää ulkoilusta, retkeilyistä ja liikunnasta elämääsi enemmän sisältöä. Liity jäseneksi, niin saat Latu&Polku-printtilehden kotiisi neljää kertaa vuodessa sekä lukuoikeuden verkkolehteen ja näköislehtiarkistoon.

Liity nyt

Luitko jo nämä jutut?