Särkyvää kirkkautta

01.12.2021 | Markus Sirkka

Melontakausi ei lopu alkutalveen. Tällä kertaa retkeiltiin kajakilla Pellingin saaristossa.

Kun sisämaan vesistöissä retkiluistelukausi on parhaimmillaan ja Lapissa sivakoidaan täyttä päätä, voi merellä usein vielä meloa. Porvoon edustalla sijaitseva Pellingin saaristo tarjoaa talvimelojalle monenlaisia elämyksiä ja paljon nähtävää.

Pellingin mantereeseen yhdistävässä Tirmon lossissa on väljää, kyydissä on vain muutama auto. Toista on kesällä, silloin pari sataa saarta käsittävä saaristo täyttyy kesämökkiläisistä, veneilijöistä ja linnuista.

Tien päässä, Sturjan kääntöpaikalla, on aivan hiljaista. Tai ei aivan, hento tuulenvire helisyttää lahden pohjukkaan kertynyttä riitettä ja ohutta jäätä. Kovemmalla tuulella talviretkelle en lähtisikään, vaikka siihenkin on varauduttu, ja päällä on kuivapuku, jonka alla on sopivasti vaatetta – että ei ole kylmä, eikä tule kuuma, vaikka välillä meloisi vähän rivakampaa vauhtia.

Pääasia on kuitenkin nauttia kuulaasta, talvisesta pakkaspäivästä vapaana lainehtivalla Suomenlahdella, aistia horisonttiin saakka yltävää avaruutta.

Ensin on kuitenkin päästävä saarten suojasta ulos merelle.

Lumesta ei ole tietoakaan, mutta lahtien pohjukoita ja kapeita salmia peittää ohut, muutaman millin jää, mikä ritisee, kun kajakki avaa tietä kohti avovettä. Melalla saa tehdä työtä kesäkeliä enemmän, vaikka ohut jää rikkoutuukin helposti. Siksi mela on mallia ”perusmuovimela”, sitä voi käyttää tarvittaessa vaikka rautakankena!

Kajakkikin on huoletonta muovia, sitä ei tarvitse suuremmin varoa esimerkiksi rantautuessa. Takakannella lepäävä varamela on arvokkaampi, mutta sitä ei ole vielä koskaan tarvittu.

Saariryhmän eteläpuolella lainehtii harvojen saarien ja luotojen täplittämä avomeri. Niistä yksi on Tove Janssonin kesäpaikkana tunnetuksi tullut Klovharu.

Ensin on kuitenkin päästävä saarten suojasta ulos merelle.

Leudon talven iloja on melontakauden jatkuminen. Talvesta vihjaa kuitenkin kuulas pakkaspäivä ja kajakin kantta peittävä valkoinen kuura, mikä avovedessä vaihtuu kirkkaaksi jääksi.

Meri on hiljainen, mitään elollista ei näy, vain meren tuoma silakka lojuu rantasomerikolla. Se ei suuremmin kummastuta: kesä on yhtä aikaa sekä edessä että takana.

Hektisen arjen vastapainona hiljaisuusmatkailu on nosteessa. Olen tullut oikeaan paikkaan. Mitään asiaan kuulumatonta ei kuulu: vain jään helinä kajakin halkoessa reittiä ohuen jään läpi avomerelle.

Kun veden lämpötila on lähellä nollaa ja ilman jonkun asteen pakkasen puolella, on varustus valittava sen mukaan. Etenkin veden lämpötilan, virhe- ja turvamarginaali on huomattavasti kesää ohuempi. Kuivapuku on ehdoton varuste.

Kulunut vertaus pitää paikkansa: saaristossa ja Lapissa on paljon samaa.

Eritoten talvella. Tunnelmat lähentyvät, tiivistyvät, kun saaristo hiljentyy kesänviettäjistä. Puuttomat luodot ovat kuin tunturihuippuja, joiden laelta voi tähyillä kaukaiseen horisonttiin.

Pellingissä ei ole Korvatunturia, mutta Julön, Joulusaari, on. Se jää taakse jo alkumatkasta, heti kun on päästy avomeren äärelle.

Lännessä siintää lakkautetun Glosholmenin merivartioaseman tutkatorni. Aseman ostanut paikallinen yrittäjä kunnostaa parhaillaan tiloja matkailukäyttöön.

Suurimmasta osasta saarta on kuitenkin tulossa luonnonsuojelualue.

Muulloin saarelle ei olekaan suotavaa rantautua.

Torni on hyvä kiintopiste, vaikka varsinainen kohde sijaitsee saaren eteläpäässä.

Siellä on monellakin tapaa historiaan jäänyt nähtävyys, 1830-luvulla rakennettu Suomen neljäs valomajakka – tai pikemminkin se, mitä siitä on jäljellä.

Pian valmistumisen jälkeen nimittäin huomattiin, että majakka sijaitsee liian lähellä rannikkoa, ja jopa houkuttelee laivoja karikkoisille vesille, ja valo sammutettiin.

Rannikkotykistön deaktivoitujen tykkien vartioima, Tove Janssonin lapsuuden retkikohteena toiminut majakka nousee vanhassa mustavalkokuvassa ylväästi puiden yläpuolelle kuin ilmetty muumitalo.

Muumitalon malliksi se myöhemmin päätyikin.

Majakka korvattiin ulommas merelle 1862 pystytetyllä Söderskärin majakalla. Glosholmenista tuli tunnusmajakka ja se katettiin suipolla katolla; majakka sai muumisaduista tutun muodon.

Majakasta on jäljellä enää puuston joukkoon kätkeytyvä ränsistynyt alaosa, sillä talvisodan päätteeksi kovia kokenut majakka räjäytettiin, ettei vihollinen voisi käyttää sitä pommituslentojen suunnistuksen apuna.

 

Ulkomerellä pienen kalliosaaren siluetti piirtyy laskevaa aurinkoa vasten, kolme kilometriä lounaaseen Glosholmilta. Lähempänä kallion laelta erottuu salko ja kyljestä vähän rakennuksen kattoa. Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän kesänviettopaikka, Klovharu, piiloutuu ainakin talvikelissä.

Ikääntynyt Tove jätti saaren liki 30 vuotta sitten, 1992, mutta muumifanien pyhiinvaelluspaikka on säilytetty entisellään. Nykyisin mökkiä voi kesäaikaan vuokrata yhtä heinäkuun viikkoa lukuun ottamatta.

Silloin mökin ovi on avoinna kaikille kiinnostuneille, kun paikallinen kotiseutuyhdistys, Pellinge Hembygdsförening, pitää saarella avoimia ovia.

Muulloin saarelle ei olekaan suotavaa rantautua.

Maisemassa on avaruutta, ripaus armottomuuttakin, seikkailua. Ei ihme, että maisema inspiroi saarella 28 kesää viettäneen kaksikon luomaan kirjoja ja muuta taidetta.

Mökin edessä on etelänpuoleisilta tuulilta suojaava poukaman tapainen, pysyttelen kajakissani aaltojen keinuteltavana, katselen ja tunnelmoin hetken ja käännyn sitten paluumatkalle. Samaan aikaan koillistaivaalle nousee täysikuu.

Jos Tove Janssonin sanotaankin rakastaneen merta ja myrskyjä, olen tyytyväinen, että merenpinta on lähes tyyni. Kajakin kansi kiiltää kuun valossa, kun kannelle pärskyvä merivesi jäätyy ohueksi kuoreksi.

Kuulas pakkaspäivä vaihtuu illan hämärään ja liukuu hiljalleen pimeään, samalla kajakki avaa tietä sisäsaariston sokkeloissa. Talven keskellä se tapahtuu jo iltapäivällä. Kuu luo varjoja pimeään ja kimmeltää jään pinnasta.

Lähempänä erottuu ympäri vuoden asuttujen talojen ikkunoista tuikkivat valot.

Eikä yhtään liian aikaisin: aamulla kajakilla avattu väylä on jäätynyt uudelleen ja entistä paksummin. Äänimaisemakin on muuttunut, jää ei enää helise kirkkaasti vaan rytisee, kun jää murtuu kajakin edessä.