Rytiojat

02.03.2022 | Matti Mela

Järviruokoa kasvavien paikkojen karttanimissä esiintyy usein sana "ryti". Lapissa on varmaankin kymmeniä rytilampia, rytiojia ja rytijänkiä.

Järviruoko muodostaa etelämpänä laajoja, tiheitä ja usean metrin korkuisia, melkein viidakkomaisia kasvustoja. Satoja metrejä pitkä ruovikko on lisääntynyt suvuttomasti vuosikymmeniä ja on silloin oikeastaan yhtä ja samaa kasvia. Se kilpailee silloin myös suvuttomasti lisääntyneen pohjoisen tunturikoivumaraston kanssa Suomen suurimman eliön kunniasta.

Järviruokokasvusto on monelle eläinlajeille ihanteellinen elinympäristö. Etelän ruovikossa voi tavata mm. eksoottisia viiksitimaleita, kaulushaikaroita ja rytikerttusia.

Järviruokoa esiintyy myös Inarissa, mutta kuten tavallista, vähän vaatimattomampana kuin ydinalueellaan. Matalat, alle metrin mittaiset varret eivät juuri toisiaan kosketa, ruovikko reunustaa rantoja ja soiden laitoja epäyhtenäisesti.

Koko esiintymä vaikuttaa kituliaalta ja taistelevan olemassaolostaan. Viiksitimaleita ei näy eikä kuulu.

Vaikkei ruovikko Inarissa ole mikään suurharvinaisuus, siihen törmätessään luontoihminen valpastuu. Äärirajoillaan esiintyvä kasvi vaatii kasvuunsa yleensä kalkkia ja muita ravinteita. Niitä tulee kasvupaikalle muun muassa lähteistä.

Lähteet ovat aina mielenkiintoisia. Niiden läheisyydessä esiintyy myös muita kalkinsuosijoita, ja sula lähdevesi pidentää lyhyttä kasvukautta sekä keväällä että syksyllä.

Kun pari vuosikymmentä sitten alettiin järjestelmällisesti etsiä tuntemattomia raakkuvesistöjä, käytiin läpi erityisesti lähdepitoisia puroja. Uhanalainen jokihelmisimpukka, raakku, vaatii kuoriensa rakentamiseen kalkkia. Samalla huomattiin, kuinka biologisesti hienoja paikkoja monet rytiojat ja -lammet oikeastaan olivat.

Ja oli niillä vähän merkitystä raakuillekin.

Kirjoittaja on Inarissa asuva biologi ja valokuvaaja, joka havainnoi tällä palstalla Lapin luonnon vuodenkiertoa.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

LIITY JÄSENEKSI, SAAT LEHDEN

Latu&Polku on Suomen Ladun jäsenlehti ja levikiltään Suomen suurin ulkoilun harrastelehti. Me julkaisemme tarinoita ulkoilmaelämästä, jotta sinä voisit löytää ulkoilusta, retkeilyistä ja liikunnasta elämääsi enemmän sisältöä. Liity jäseneksi, niin saat Latu&Polku-printtilehden kotiisi neljää kertaa vuodessa sekä lukuoikeuden verkkolehteen ja näköislehtiarkistoon.

Liity nyt

Luitko jo nämä jutut?