Retkipaikka ja Suomen Luontokeskus Haltia aloittavat yhteistyön

09.04.2020 | Latu&Polku

Luontokeskus Haltian palvelutoiminnasta vastaa seuravaan neljän vuoden aikana retkivinkeistään tunnettu Retkipaikka.

Metsähallitus on valinnut kilpailutuksen perusteella Retkipaikan (Jotuca Oy) Suomen luontokeskus Haltian palvelutoiminnan kumppaniksi seuraaviksi neljäksi vuodeksi. Valinta on osa Haltian toimintatapauudistusta. 

”Jotucan vahvuudeksi nousi kokonaistaloudellisuus, synergiahyödyt ja innovatiivisuus. Yrittäjä lähtee kehittämään Haltiaa luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun edistämiseksi alueen toimijoiden verkostomaisella yhteistyöllä. Suunnitelma osoittaa edelläkävijyyttä mm. digitaalisen asiakaspalvelun kehittämisessä ja tuotteistamisessa", kertoo aluejohtaja Henrik Jansson Metsähallituksen Rannikon luontopalveluista.

Jatkossa Haltian retkeilyneuvonta- ja asiakaspalvelu, myymälä, näyttelyopastustoiminta, tapahtumatuotanto sekä kokoustoiminnan organisointi siirtyvät Retkipaikalle. Samalla Nuuksion upeiden retkeilymaastojen äärellä sijaitsevasta luontokeskuksesta tulee aiemmin lähinnä luontomatkailumediana tunnetun Retkipaikan tukikohta. 

“Nyt kun olemme yhtä, meillä on mahdollisuus luoda jotain ennennäkemätöntä”

"Haltiasta tulee kaikkien retkeilijöiden kohtaamispaikka. Nyt kun Haltia ja Retkipaikka ovat yhtä, meillä on mahdollisuus luoda jotakin ennennäkemätöntä ja tuoda ihmisten, ryhmien ja yritysten saataville aivan uudenlaisia luontoelämyksiä. Teemme sen osalta tiivistä yhteistyötä myös Metsähallituksen kanssa", sanoo Retkipaikan toimitusjohtaja Antti Huttunen.

Viimeisen vuoden aikana Retkipaikka on eri kanaviensa kautta tavoittanut 1,5 miljoonaa ihmistä, ja koronakriisin jyllätessä sivuston päivittäiset kävijäennätykset ovat jälleen rikkoutuneet. Haltian kasvava näkyvyys Retkipaikassa kasvattaa luontokeskuksen tunnettuutta, ja vastaavasti myös Retkipaikan läsnäolo tulee näkymään Haltiassa selkeästi.

"Haltiassa pystymme entistä monipuolisemmin tarjoamaan ja kehittämään palveluita erilaisille asiakasryhmille. Tuotamme palveluita runsaasti itse, ja tarvittaessa käytössämme on myös Retkipaikan erittäin laaja yhteistyöyrittäjien verkosto etelästä Lappiin saakka", Huttunen kertoo.

"Lisäksi kehitämme myymälää sekä sähköistä asiakaspalvelua ja tuomme kaikki myymälän tuotteet ostettaviksi verkosta."

Metsähallitus vastaa jatkossa edelleen Haltian toiminnallisesta kokonaisuudesta sisältäen näyttelytoiminnan, luontokoulun, markkinoinnin koordinoinnin ja brändinhallinnan. Haltian rakennus Espoon Nuuksiossa on arkkitehti Rainer Mahlamäen suunnittelema ja kalevalaisen taruston inspiroima.

Suomen luontokeskus Haltia sijaitsee Nuuksion järviylängöllä hyvien retkeilymaastojen äärellä.

haltia.com


Luitko jo nämä jutut?