Rätinkiretki

02.03.2022 | Markus Sirkka

Talvilintulaskennat ovat mielenkiintoisia päiväretkiä. Niiden aikana linnuista ja tutuistakin retkimaastoista oppii aina uutta. Markus Sirkan reitti vie Valkmusan kansallispuistoon.

Aamu on juuri valjennut, kun pakkaan reppuani Kananiemenharjun parkkipaikalla Valkmusan kansallispuiston kaakkoiskulmalla Pyhtäällä.

Mukaan tarvitaan vihko, kynä ja kiikarit sekä tietenkin eväät. Edessä on koko päivän kestävä retki kymenlaaksolaisessa metsä- ja suoluonnossa.

Luonnontieteellisen keskusmuseon organisoimaa talvilintulaskentaa tehdään vapaaehtoisvoimin. Havaintoja kerätään ennalta suunnitelluilta, valoisan aikana kierrettävissä olevilta reiteiltä.

Valkmusassa se tarkoittaa noin 13 kilometrin mittaista taivalta, mutta lyhyempikin se voisi olla. Liian pitkää reittiä ei kannata ahnehtia, muutoin ympäristön tarkkailuun ei jää aikaa. Joululaskennassa päivän pituus on Etelä-Suomessakin vain kuutisen tuntia.

Laskenta on myös mukavaa ja antoisaa retkeilyä, jonka myötä tutut retkimaastot tulevat vuosi vuodelta tutummiksi.

Lentoon rymistelevän ukkometson sukupuolesta ei voi erehtyä. Hieno havainto!
 

Toisinaan ensimmäiset linnut kuuluvat jo parkkipaikalle, mutta nyt äänessä on vain aamuvirkkuja retkeilijöitä. He suuntaavat kivenheiton päässä olevalle Moronvuoren päivätuvalle, kansallispuiston ainoalle tulipaikalle.

Minä suuntaan sukseni päinvastaiseen suuntaan, kansallispuiston rajaa seuraillen, kohti ympäröiviä talousmetsiä. Sinne ei hevin tulisi poikettua ilman hyvää syytä. Nyt sellainen on, sillä iso osa laskentareitistä kulkee kansallispuiston ulkopuolella. Retkimaastona talousmetsä ei ehkä vastaa reitin varrella olevia aarnialueiden sirpaleita tai etelärannikon hienoimpiin lukeutuvaa suoaluetta, mutta reitin elinympäristöihin se tuo monipuolisuutta ja siten myös lintuhavaintoihin.

Nähdyistä linnuista pyritään kirjaamaan myös ikä ja sukupuoli. Maasto-oloissa se ei monen linnun kohdalla onnistu, mutta lentoon rymistelevän ukkometson sukupuolesta ei voi erehtyä. Hieno havainto! Iän taas pystyi määrittämään esimerkiksi syyslaskennassa nähdystä merikotkasta. Sen paljasti nuoreksi linnuksi muun muassa tumma pyrstö.

Kansallispuiston puolelle siirrytään Lamminsuolla. Syvät ojat, tiheät taimikot ja harvennushakkuut vaihtuvat rämeen kierteelle vääntämiin mäntyihin ja avosuohon.

Puuttomalla suolla näkee kauas, mutta lintuja, edes ylitse lentävää korppia, ei nyt näy. Suon laitamilta löytyy sentään pari teeren yöpymiskieppiä kuin elonmerkkeinä.

Soidinaikaan saattaa onneksi olla toisin.

 

Vihkoon kertyy merkintöjä harvakseltaan.

Havumetsä ja lumen peittämä suo ovat talvikuukausina hiljaisia elinympäristöjä, eikä lajeja kerry huimaa määrää. Valtaosa Suomessa pesivistä linnuista nauttii etelän lämmöstä. Jäljelle jäävät koostuvat muutamista karaistuneista lajeista, kuten tiaisista, varis- ja kanalinnuista, puukiipijöistä. Reitin lajikirjoon tuovat piristystä toisinaan kohdalle osuvat pyrstötiaiset tai kuusenkäpyjä aukovat heleä-ääniset pikkukäpylinnut.

Simonsaareksi nimetyn metsäsaarekkeen laidalla seisoo maastoon mainiosti sulautuva luontotorni. Se on yksi harvoja näköalapaikkoja muuten tasaisella suoalueella. Ympäristön korkeuserot ovat muutenkin maltillisia, mutta itäreunalla kohoaa kallioita, joista joku osuu laskentareitillekin. Ne tarjoavat hengähdystauon suonlaitojen tiheiköihin.

Tällä kertaa vihkoon kertynyt lajilista pitenee tornin takana koputtelevalla talvimetsän tyyppiäänellä, käpytikalla.

Evästely kuuluu retkeilyyn, joten tornin kupeessa oleva pöytä tulee kuin tilauksesta. Ja mikäpä siinä, niin luontotornissa kuin kannonnokassa eväät maistuvat makealta. Samalla on tilaisuus kuunnella ja seurata ympäristöä hetken kauemmin.

Keskitalven pehmeä lumikerros pitää vähemmän ääntä kuin korpuksi jäätynyt hanki, mutta silti on pysähdyttävä vähän väliä kuuntelemaan. Laskentaretkellä runsaat tauot eivät ole vain suotavia, vaan välttämättömyys. Muuten latvuksissa piilossa ääntelevät linnut jäävät huomaamatta ja tunnistamatta.

Taas uusi viiva: vihdoin korviin kantautuva korpin ronkkuminen, kro kro.

Onneksi suotyyppejä ei tarvitse eritellä, niitä kun on määritetty kansallispuistosta yli 40!
 

Nähdyt linnut kirjataan elinympäristöttäin, sen perusteella, missä lintu on nähty.

Kananiemensuon laskentareitistä 7 600 metriä on metsää ja 4 300 metriä luokkaa muu. Tässä tapauksessa se tarkoittaa joen ja järven rantaa ja etenkin suota.

Onneksi suotyyppejä ei tarvitse eritellä, niitä kun on määritetty kansallispuistosta yli 40! Yhtä kaikki, leutona talvena sukat ovat aina märät. Nyt on helpompaa. Kevyessä pakkaslumessa suksi liikkuu kevyesti, vaikka suon laiteilla näkyy paikoin vettä pakkasesta huolimatta.

Luontotornilta matka jatkuu suonkiertämiä metsäsaarekkeita pitkin kohti Kymijokea.

Tarkjärven tuntumassa tärppää: Kaksi hömötiaista ilmoittaa kulkijasta, mutta pian ne keskittyvät taas askareisiinsa, kaivelemaan rämemäntyjen oksista syötävää. Puu puulta linnut siirtyvät eteenpäin, kunnes häviävät puuston joukkoon.

Kunhan eivät katoaisi kokonaan, sillä hömötiaisen tilanne on hätkähdyttävä. Sen pesimäkannat ovat pitkäaikaisten seurantojen perusteella romahtaneet, ja hömötiainen on nykyisin erittäin uhanalainen.

Myös toinen reitillä nähtävä metsätiainen, irokeesipäinen töyhtötiainen, luokitellaan nykyisin vaarantuneeksi. Syynä pidetään varttuneiden metsien vähenemistä.

Metsissä liikkuessa katoa ei ehkä tule ajatelleeksi, mutta totuus valkenee viimeistään, kun tutkii vuonna 1981 perustetun reitin aiempien vuosien laskentoja. Jos hömötiaisia on nyt muutamia, aiemmin niitä saattoi nähdä parikymmentä.

 

Kansallispuisto rajoittuu pohjoisessa vajaan 300 metrin matkalta rauhallisesti jääkannen alla virtaavaan Kymijokeen. Leudompina talvina reitiltä on laskettu lukuisa määrä vesilintuja, mutta nyt täälläkin on äänessä vain käpytikka. Se hakkaa apettaan, kävynsiemeniä, jokivarren järeässä männyssä.

Kettukin on ollut liikkeellä. Kaunis helminauha mutkittelee rantaruovikon kautta joen yli.

Nisäkkäistä, kuten linnuistakin, ilmoitetaan näkö- ja kuulohavainnot. Jäljet eivät kelpaa tilastoitavaksi havainnoksi, joten ilmoittamatta jäävät myös laskentareitin varrelle merkkinsä jättäneet metsäjänikset, jyrsijät, hirvet ja pyyt.

Seurailen jokivartta, kunnes laskentareitti kääntyy takaisin paikoin tuskastuttavan tiheään metsikköön. Moronvuoren kohdalla päivä alkaa hämärtää juuri sopivasti. Jäljellä on enää parin kilometrin pätkä vanhaa metsäautotietä.