Pyöräretkeilyvaatteet

31.05.2023 | Tapani Leppänen

Hyvässä pyöräretkivaatteessa yhdistyvät pyöräilyvaatteen ja retkeilyvaatteen tärkeimmät ominaisuudet. Valitsimme testiin tarkoitukseen soveltuvia tai varta vasten suunniteltuja vaatekappaleita.

Pyöräilyvaatteet ovat harvoin parhaita mahdollisia retkeilyvaatteita. Käänteisesti sama pätee retkeilyvaatteisiin niiden suhteessa pyöräilyyn.

Kahden maailman välimaastossa polkeva bikepackeri joutuu punnitsemaan paitsi vaatteidensa toiminnallisuutta, myös niiden grammoja ihan kirjaimellisesti. Koska pyörällä ei ole mielekästä ajaa kymmenien kilojen kuormalla, varusteiden ja vaatekappaleiden on oltava tarkkaan harkittuja valintoja.

Bikepacking on kevytretkeilyä pyörien päällä. Vaatteiden osalta varustuksen keventäminen lähtee monikäyttöisyydestä ja sitä kautta määrästä. Pyörävaelluksella se tarkoittaa, että samojen vaatekappaleiden tulisi toimia pyörän selässä ja leirissä.

Nämä tarpeet ohjaavat pyöräilijää kohti rennompaa ja kasuaalimpaa pukeutumista. Kuntolenkeille kuuluvat spandexit eivät ole parhaimmillaan telttaretkellä, mutta tietyt lajinomaiset vaatimukset tulisi silti huomioida. Liian väljät vaatteet eivät toimi pyöräillessä.

Useamman päivän pyöräretkellä pitää varautua päivän ylimpiin ja vuorokauden alimpiin lämpötiloihin, sateeseen ja paisteeseen. Retkeilymaailmasta tuttu kerrospukeutuminen korostuu, kun viimeistään leiripaikalla pitää olla jotain lisättävää.

Lämpimällä säällä pyöräilypaidaksi riittää alin kerros. Myös välikerros kannattaa valita niin, että se toimii tarvittaessa ajopaitana.

Kuoriasu puetaan tuulen tai sateen noustessa. Sen tulisi olla kevyt, mutta pyöräilyä ajatellen myös riittävän kapea ja mahdollisimman hengittävä.

Keväällä ja syksyllä mukaan kannattaa pakata ylimääräinen lämpökerros, yleisimmin kevytuntuva. Koska untuvatakissa ei ajeta pyörää, sen ainoaksi vaatimukseksi jää mahdollisimman pieni pakkauskoko.

Käytännössä pyörävaellukselle valitaan parhaiten soveltuvia retkeily- ja pyöräilyvaatteita. Lajin suosion kasvaessa ei ole silti yllätys, että nämä kaksi maailmaa kohtaavat nykyään myös suunnittelijoiden pöydällä. Erityisesti retkeilymerkeiltä tulee nyt markkinoille kokonaisia bikepacking-mallistoja.

Perinteisiä pyöräilyvaatteita rennompina, mutta lajinomaisina ne ovat kiinnostavia myös kaupunki- ja työmatkapyöräilijän näkökulmasta.

Tapani Leppänen

 

[01] Fjällräven S/F Rider’s Hybrid Trousers

Fjällrävenin ja pyörävalmistaja Specializedin yhteistyömallisto tuli kauppoihin viime keväänä. Halusimme testiin housut, koska Fjällräven tunnetaan niistä.

Pyöräily on parhaimmillaan shortsikeleillä, mutta retkeily vaatii Suomen oloissa lähes kaikkina vuodenaikana myös pitkiä lahkeita. Kesällä shortsit, trikoot ja kevyet kuorihousut ovat mahdollinen yhdistelmä, mutta metsässä mikään ei voita kunnon retkihousuja.

Rider’s Hybrid -housut (180 €) on valmistettu Fjällrävenin G1000 Lite Eco Stretch -materiaalista. Käytännössä kysymys on kahdesta eri kankaasta. G1000 Lite on kevennetty ripstop-tikattu versio Fjällrävenien tavaramerkiksi muodostuneesta 65/35 polyesteri-puuvillakankaasta. Housujen etuosa on valmistettu siitä. Takaosan joustava kangas on polyamidia ja sisältää 12 % elastaania. Eco tarkoittaa, että puuvilla on luomua ja polyesteri kierrätystavaraa.

Rider’s Hybrid on yhdistelmä kevyiden kesävaellushousujen materiaaleja ja pyöräilyhousujen yksityiskohtia. Käytännössä se tarkoittaa kapenevia lahkeita, joustavaa haarakiilaa ja muotoiltuja polvia. Joustavan vyötärönauhan ansiosta housut saa istumaan ilman vyötä.

Jos retkihousuissa on harvoin liikaa taskuja, pyöräilyn kannalta niiden sijoittelu on tarkempaa. Fjällrävenin vetoketjullisissa sivutaskuissa tavarat pysyvät tallessa, mutta mitään kovin isoa tai painavaa niihin ei kannata laittaa. Kaikki taskut ovat varkkokankaisia ja varsinkin toiset, sivutaskujen alapuolella olevat takareiden puolelle taittuvat taskut, ovat enemmänkin ventilaatioita.

Kokonaisuutena Rider’s Hybrid -housut ovat kevyet ja mukavat, edestä hyvin tuultapitävät pyöräilyhousut. Lahkeensuiden heijastimet parantavat näkyvyyttä. Ainakin mustana housut näyttävät hämmästyttävän kasuaaleilta. Erinomainen valinta myös arki- ja työmatkapyöräilijälle.

fjallraven.com/fi
 

[02] Smartwool Ultralite Mountain Bike Tee

Mitä pidempi retki, sitä suurempaan arvoon merinovillan antibakteeriset ominaisuudet nousevat.

Vaikka villa ei ole vieras materiaali pyöräilytekstiileissäkään, tavallinen T-paita tai kerrasto voi olla vaelluksella varsinaista ajopaitaa rennompi ja monipuolisempi vaihtoehto.

Smartwoolin Ultralite Merino Tee (70 €) löytyy pyöräilyyn räätälöidyllä leikkauksella, jonka pidempi helma ja pidemmät hihat suojaavat tavallista T-paitaa paremmin. Muita pyöräilyvaatteille tyypillisiä ominaisuuksia kuten taskuja siinä ei kuitenkaan ole, eikä niitä oikeastaan edes kaipaa. Retkivarustuksessa koko omaisuutta ei tarvitse sulloa ajopaidan taskuihin.

Merinovillainen T-paita toimii tilanteen mukaan sekä ajopaitana että alusasuna.

Smartwoolin uusi 120-grammainen kangas on ohuinta merinoa mitä markkinoilta löytyy. Eikä pelkästään merinoa, sillä villaan on sekoitettu selluloosasta valmistettua muuntokuitua. Tencel on villan tapaan antibakteerinen, mutta pehmeämpi ja joustavampi materiaali. Se parantaa merinovillan lujuutta ja kosteuden siirtoa ja tekee siitä silkinpehmeää.

Vaikka villan lämmönsäätelystä puhutaan paljon, kesäkeleillä raja tahtoo tulla vastaan. Tässä on kuitenkin merinopaita, jota on helppo suositella myös kesäkuumalla. Pyörän selässä ajoviimakin viilentää.

smartwool.eu


[03] Endura Hummvee Flannel

Flanellipaidat yleistyvät mukavuutta ja monikäyttöisyyttä arvostavien maastopyöräilijöiden keskuudessa sekä polulla että pyörälenkin jälkeisissä menoissa. Samasta syystä ne ovat helposti lähestyttäviä retkivaatteita. Onhan flanellipidoissa patikoitu maailman sivu.

Sanakirjamääritelmän mukaan flanelli on vanutettu ja harjattu puuvilla- tai villakangas. Tätä vasten voidaan kysyä, onko Enduran polyesteristä valmistettu Hummvee (99 €) flanelli ensinkään, mutta lopputuloksen kannalta asialla ei ole merkitystä. Paita näyttää ja tuntuu puuvillalta, mutta toimii teknisen materiaalin tavoin.

Toisin kuin puuvillakangas, polyesteri siirtää kosteutta. Tekokuitujen suosio retkeilyssä ja aktiiviliikunnassa perustuu juuri tähän.

Ajopaitana flanelli on rento. Leirissä se lämmittää välikerroksena.

Pyöräilyyn suunnitellussa paidassa on ajoasentoon muotoillut hihat ja tavallista pidempi helma. Oivaltaviin yksityiskohtiin kuuluvat muutamat heijastimet sekä helman sisäpuolelle piilotettu mikrokuitukangas, joka on tarkoitettu ajolasien pyyhkimiseen! Nepparit ovat nekin hyvä ratkaisu, sillä paidan avaaminen onnistuu yhdellä kädellä, vaikka vauhdissa.

Perinteiselle flanellipaidalle Hummvee on sikäli uskollinen, että kankaassa ei ole mainittavaa joustoa. Perusflanelleihin verrattuna leikkaus on melko istuva ja erityisesti hihat voivat tuntua kapeilta. Jos preferoit rennompaa retkipaitaa, voit valita kokoa isomman.

endurasport.com


[04] Mons Royale Epic Merino Shift MTB Liner

Vannoutuneelle maantiepyöräilijälle kaikki muut paitsi bibsit tarkoittavat kompromissia. Jotkut nahkasatulansa sisäänajaneet elämäntapareissaajat taas vannovat, ettei pehmusteita tarvita lainkaan. Useimmat bikepackerit ajavat tässäkin keskitietä.

Pehmustetut shortsit ovat pyöräilyvaatteista lajispesifimpiä. Retkikäytössäkään kompromissi ei tarkoita sitä, että vaipoissa pitäisi viihtyä yötä päivää, mutta tiedostaen, että satulan ulkopuolella vietetään enemmän aikaa kuin kuntoajoissa.

Maastopyöräilijöille irtoshortsit ja pehmustetut ”lainerit” ovat tuttu yhdistelmä, ja retkeilyssä rennompien shortsien tarve vain korostuu. Alle puettavat liner-shortsit vaihtelevat istuvista trikoista pehmustettuihin alusvaatteisiin.

Mons Royalen Epic Merino Shift MTB Liner (79 €) edustaa jälkimmäistä kategoriaa, minkä lisäksi niissä on, kuten nimikin kertoo, 50 % retkeilijöiden himoitsemaa merinovillaa. Antibakteerisen materiaalin edut korostuvat pitkällä retkellä. Jos pyöräilyshortsit neuvotaan yleisesti pesemään jokaisen käyttökerran jälkeen, retkioloissa sääntöä joutuu soveltamaan.

Italialainen 6 mm TMF-pehmuste on vahvuudeltaan keskitasoa. Naisille ja miehille on omat mallit.

Ohut neulos vastaa tavanomaisia boksereita jopa niin, että kevyt kangas ja patja tuntuvat äkkiseltään eriparisilta. Satulassa yhdistelmä kuitenkin toimii. Se mitä henkselitrikoisiin verrattuna menetetään istuvuudessa, tulee takaisin vapauden tunteena ja hengittävyydessä.

Päälle puettavat housut voi valita oman mielensä mukaan. Monet maastopyöräilyyn suunnitellut shortsit toimivat hyvin myös retkeilykäytössä.

eu.monsroyale.com


[05] RAB Cinder Kinetic Waterproof Jacket

Rabin Kinetic on onnistuneimpia kuoritakin ja sofshellin risteytyksiä. Vedenpitävä, hengittävä ja joustava vaate on paitsi huomionarvoinen yhdistelmä, myös erinomainen lähtökohta pyöräilytakin suunnittelulle.

Cinder on uusi, kokonainen pyöräretkeilyyn suunniteltu mallisto, johon Kinetic takki (250 €) ja housut (220 €) on versioitu onnistuneesti.

Takin leikkaus on kapeine hihoineen, korkeine vyötäröineen ja pitkine helmoineen pyöräilymaailmasta tuttu. Ei mikään jokapaikan kuoritakki, mutta voittaa ohuet, lähinnä hätävaraksi suunnitellut sadetakit varsinkin satulan ulkopuolella. Pakattavuus on kohtuullinen ja paino karvan päälle 300 grammaa.

Helmasta löytyy pyöräilytakille ominainen vetoketjullinen tasku. Retkeilytakissa taas pitää olla kunnon huppu. Se on mitoitettu kypärän päälle, mutta kiristettävissä kohtuullisesti ilman kypärääkin. Tarvittaessa hupun saa rullattua kokonaan pois tieltä.

Suurimman vaikutuksen tekee samettinen kangas, joka tuntuu mukavalta suoraan iholla.

Kierrätetystä polyesteristä valmistettu Proflex on polyuretaanikalvolla varustettu 3-kerrosmateriaali. Vedenpitävyyttä kuvaava 10 000 mm vesipilariarvo täyttää sadevaatteen vähimmäisvaatimukset, kun taas hengittävyyttä kuvaavaa 35000 g/m2/24 h MVP-arvoa nähdään hyvin harvoissa kuorivaatteissa.

Housujen takamus ja sisäreidet on tehty vahvemmasta nailonkankaasta. Vahvistetut kohdat suojaavat satulaan kohdistuvalta painevedeltä ja niiden vesipilariarvo on kaksinkertainen. Vyötärön sivuilla on pienet taskut ja sivusaumoissa vetoketjulliset ventilaatiot.

Johtuuko pehmeästä materiaalista tai nykymalliin myrkyttömästä DWR-käsittelystä, mutta reippaalla sateella kankaan ulkopinta kostuu jonkin verran. Sateen tauottua ajoviima kuivaa kankaan tehokkaasti.

Vähänkään viileämmällä säällä Cinder Kinetic on passeli tuulitakki. Niin mukava, että unohtaa ajavansa sadetakissa.

Tämän tyyppisen vaatteen kysyntää lisää myös Gravel-pyöräilyn suosio, joka on pidentänyt monen maantiepyöräilijän kautta pitkälle syksyyn. Maastopyöräilyssä takki kuin takki on lähes aina liikaa, mutta sateen sattuessa pienin paha on polullakin paras valinta.  

rab.equipment/eu/

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

LIITY JÄSENEKSI, SAAT LEHDEN

Latu&Polku on Suomen Ladun jäsenlehti ja levikiltään Suomen suurin ulkoilun harrastelehti. Me julkaisemme tarinoita ulkoilmaelämästä, jotta sinä voisit löytää ulkoilusta, retkeilyistä ja liikunnasta elämääsi enemmän sisältöä. Liity jäseneksi, niin saat Latu&Polku-printtilehden kotiisi neljää kertaa vuodessa sekä lukuoikeuden verkkolehteen ja näköislehtiarkistoon.

Liity nyt

Luitko jo nämä jutut?