Puljunpunainen erämaa

20.04.2018 13:01 | SYSTEM

Karu ja kaukainen paikka, alue keskellä ei mitään, mahdoton saavuttaa – kuinka väärässä minä olinkaan. Puljun erämaata halkova maantie vie kulkijan suoraan polun alkupäähän, jossa seisoo puinen tienviitta ja viitassa teksti: ”Puljutunturi”. | Teksti & kuvat Marinella Himari

Romantisoitu mielikuva luoksepääsemättömistä erämaista lakosi hetkessä.

”Tästä on tunturin huipulle parin tunnin patikkamatka, mutta käydään me tällä kertaa vain juomassa kuksat kuumaa laavulla siinä vieressä”, tuumasi retkiystäväni Jonna, ”ettet vaan myöhästy lennolta, vaikka tokihan ­Lappi sinut täällä pidempäänkin pitäisi.”

Hän on oikeassa. Ei ole niin lyhyttä hetkeä, ettei sitä mieluummin viettäisi tunturissa kuin Kittilän keskustassa.

Syysmatkani sattui tänä vuonna parhaaseen ruska-­aikaan, vaikka viereltä virkattiin muuta: ”Viime vuonna oli kyllä koreampi maaruska, koko rinne loimotti ­punaisena, kuin tulessa olisi ollut!”

Sitä oli vaikea uskoa maaston nytkin leimutessa tulenpalavana, kankaat kytevinä kuin hiillos. Vain jänk­hän jäärät havupuut ovat ikuisesti tummana vihreästä. Muutama hopeakelo on pystyssä siellä täällä. Vaivaiskoivujen väri on kullankeltainen.

Puljutunturille kuljettaessa näkee muutamia harvoja merkkipaaluja mutta syvemmällä erämaassa kuljetaan pelkän kartan kanssa. Kävelemme rauhaksiin pientä polkua, joka ohjaa hillastajia syksyisin ja kokeneita eränkävijöitä kesäisin. Maa on märkää, vaelluskenkä uppoaa kosteikkoon. Mitä pidemmälle päästään, sitä sakeammaksi käy sumu, joka alkaa jo tiivistyä kuorivaatteen pintaan.

Ei näy lintuja, ei oravia, jänöjä, repoja eikä edes poroja. Niitähän on täällä joka paikassa! Ei kuulu pihaustakaan. On vain ääretön hiljaisuus ja ilma, joka seisoo paksuna paikoillaan.

Pysähdymme aina välillä poimimaan syksyn viimeisiä mustikoita, puolukoita ja riekonmarjoja. Kaikki on kasteen peitossa.

Tämä paikka muodostaa Europan suurimman yhtenäisen erämaa-alueen. Sen itäpuolella sijaitsee Lemmenjoen kansallispuisto, luoteessa reviiri rajoittuu Pöyrisjärven erämaahan ja pohjoisessa Norjan rajaan, jonka takaa löytyy Øvre Anarjohkan kansallispuisto. Kuinkahan kauan tätä aluetta oikein samoilisi?

Loivan nousun jälkeen alkaa vieläkin loivempi alamäki, ja rinteen juurelta löytyy etsimämme lampi. Sen pinnassa ei ole liikkeen pyörrettäkään, vesi seisoo sameana vailla virettä. Vieressä nököttää Puljutunturin laavu, tämän kertaisten tunturikahvien taukopaikka.

Ensi kertaa odottava Puljutunturi kohoaa lähes 500 metrin korkeuteen. Sen koillispuolella siintävät komeat ­Kätkä- ja Korsatunturit, etelää ja pohjoista peittoavat alavat suoaukeat. Ollaan pohjoisimmassa osassa Kittilää ja sen aistii – luonnonrauha on läsnä, eikä kukaan viserrä vieläkään, mitä nyt tyttönimeltään Tiainen heittää aina välillä ilmoille salolais-inarilaisella sekoituksella jonkun hyvän vitsin ja lopulta sen, mitä en olisi tahtonut kuulla: ”Nyt pitää lähteä.”

luontoon.fi/pulju