Pimeyden valtakunta

02.03.2020 | Pertti Koskimies

Ilmastonmuutoksen edetessä emme saa Saksan tai Unkarin talvea. Saamme neljä marraskuuta, päivättömän päivän.

Kastemato vihreällä nurmikolla, ojat kuin vuolaat virrat, irvokas tekolumenpätkä luikertaa mustassa maisemassa. Talven irvikuva.

Emme saa Saksan tai Unkarin talvea. Saamme neljä marraskuuta, päivättömän päivän. Tätä säkkipimeän ja vesisateen lohdutonta yhdistelmää ei pohjoisten ihmisten, eläin- ja kasvilajien karussa maassa ole koettu vuosituhansiin.

Ilmastonmuutos on fysiikkaa ja kemiaa, ei uskon asia, mielipide, propagandaa eikä pelottelua. Sen mekanismin ja mittakaavan laski jo 1896 Ruotsin ensimmäinen nobelisti, fysiikan professori Svante Arrhenius. Mitä enemmän ihminen polttaa hiilidioksidia, sitä tiiviimpi kasvihuone maapallosta tulee.

Ilmasto on aina muuttunut, mutta ei näin nopeasti miljooniin vuosiin...

Ilmasto ei vain lämpene vaan ajautuu kaaokseen, kun tuulijärjestelmät ja sadesysteemit ailahtelevat, kun myrskyt, rankkasateet, helteet, äkkipakkaset, kaikki äärisäät yleistyvät.

Ilmasto näyttää lämpenevän vielä nopeammin kuin vain vuosia sitten ennakoitiin, kun meret eivät enää ime lämpöä, kun lumeton maa ei enää heijasta säteilyä takaisin avaruuteen.

Ilmasto on aina muuttunut, mutta ei näin nopeasti miljooniin vuosiin – eikä ikinä ihmislajin elinaikana. Tilanne on uusi myös nykyisille eläin- ja kasvilajeille, ravintoketjuille ja ekosysteemeille.

Pohjoisten havumetsien, soiden ja tunturien eläimet ja kasvit ovat vuosimiljoonien aikana kehittyneet kylmiin ja lumisiin talviin. Ne eivät ehdi sopeutua samaa tahtia kuin ilmasto lämpenee ja säät oikuttelevat yhä äärevämmin.

Sydäntalven päivät käyvät liian pimeiksi ja lyhyiksi ruoan etsintään. Kun lumentulo viipyy, riekot ja kiirunat, kärpät ja lumikot loistavat lamppuina petojen silmiin. Niiden valkoinen talvipuku vaihtuu valojaksoisuuden, ei lumisateiden mukaan. Kanalinnuille ei ole tarpeeksi lunta kaivautua kieppiin, suojaan pakkasilta ja pedoilta. Vesisateiden ja pakkasten vuorottelu jäädyttää maanpinnan ja lumihangen, jolloin selkärangattomat, myyrät, porot, pöllöt ja monet muut menettävät ruokamaansa ja talvisuojansa.

Puut pärjäävät yhä korkeammalla, ja tunturipaljakoiden metsittyessä sopulit, kiirunat ja tunturihaukat menettävät maailmansa.

Etelän perhoset, linnut ja monet muut eliöt ovat jo levittäytyneet kymmeniä tai satoja kilometrejä kohti pohjoista, pohjoiset kohti Jäämerta, joka salpaa niiltä pakotien. Pohjoiselle ei ole enää tilaa.

Talven mukana Etelä-Suomesta on katoamassa myös hiihtäjä ja mäenlaskija, pilkkikalastaja ja potkukelkkailija. Mustikat paleltuvat, pellot tulvivat, tiet ja rakennukset rapautuvat. Suomalaisen elämänpiiri surkastuu.

Ilman talvea ei tule edes oikeaa kevättä pälvineen ja muuttolintuineen, pajunkissoineen ja vihreine pihoineen. Niitä kaikkia oli läpi nelikuisen marraskuun. Vain valo palasi.