Piilevää voimaa

01.03.2019 16:26 | Tapani Leppänen

Integroitu järjestelmä muuttaa sähköpyörän ulkonäköä ja luonnetta.

Muistatteko Femke Van den Driesschen, belgialaisen kilpapyöräilijän, joka jäi kiinni moottorin käytöstä cyclocrossin MM-kisoissa?

Sähköapu on tulossa maantiepyöriin.

Vastaavanlaisia epäilyksiä on esitetty vähän väliä myös maantiepyöräilyn huipulla. Esimerkiksi vuoden 2014 Espanjan ympäriajossa, kun kanadalaisen Ryder Hesjedalin pyörä näytti TV-kuvissa jatkavan matkaansa, vaikka mies itse oli kaatuneena asfaltin pinnassa.

Pointti on siinä, että ne pyörät näyttivät ihan tavallisilta pyöriltä.

Sähköapu on tulossa maantiepyöriin. Samalla on syntymässä kokonaan uudenlainen ajatus sähköpyörästä, jota voi ajaa myös ilman apuvoimaa.

Siinä missä tekniikan kehitys näyttää olevan Boschin ja Shimanon kaltaisten perinteisten valmistajien kohdalla enimmäkseen kapasiteetin kasvattamista, uudet tulokkaat, saksalainen Fazua, espanjalainen Ebikemotion ja kiinalainen Bafang, lähtevät siitä, että voimaa tuotetaan vain tarpeeseen.

Euroopassa pyörien sähköavustus rajoitetaan joka tapauksessa 25 kilometriin tunnissa. Maantielenkillä hiljaisempaa vauhtia ajetaan lähinnä nousuissa ja kiihdytyksissä, jolloin avun tarvekaan ei ole jatkuvaa.

Kun akkujen kapasiteetti on pienempi, sitä on myös niiden koko, paino ja polkupyörän liikuteltava massa. Mainittujen sähköjärjestelmien paino asettuu neljän kilon tietämiin ja mahdollistaa parhaimmillaan alle 12-kiloisia maantiepyöriä. Valmistajien mukaan virtaa riittää jatkuvassa käytössä noin 50–75 km matkalle.

Akku on piilotettu viistoputken sisälle, lähelle keskiötä, jossa se on pyörän painopisteen kannalta järkevässä paikassa. Ebikemotionin tapauksessa moottori on takanavassa, kun Fazua ja Bafang vauhdittavat pyörän keskiötä.

Molemmissa on puolensa. Takanavassa moottori ei aiheuta pienintäkään vastusta silloin kun sitä ei käytetä. Fazuan etuna on se, että moottorin ja akun voi irrottaa kokonaan. Sähkötöntä pyörää voi ajaa nelisen kiloa kevyempänä kuin mitä tahansa maantiepyörää.

Kilpapyöräilyssä teknologiasta on tullut dopingia. Harrastajalle apu on sallittua, mutta tarvitaanko sitä?

Samaa on kysytty vuorollaan kaikkien muidenkin sähköpyörien kohdalla. Ja vaikka epäilijöitä on riittänyt, ne ovat hitaasti mutta varmasti ottaneet paikkansa.

Ylämäet ovat sähköpyörän ominta aluetta. Työmatkapyöräilyssä se tarkoittaa selän pysymistä kuivana, maastossa pääsyä vaikeampiin paikkoihin. Maantiepyöräilyssä apu voi auttaa sykkeiden pitämistä aisoissa ja eritasoisia pyöräilijöitä pysymään samassa vauhdissa.

Eikä unohtaa sovi itsensä ylittämisen tunnetta. Voi vain kuvitella kuinka sähköpyörät tekevät tavallisista Markoista Pantaneita.

Sähkö ei tee meistä parempia pyöräilijöitä, mutta sen vaikutus on vähän sama.

Tapani Leppänen

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

LIITY JÄSENEKSI, SAAT LEHDEN

Latu&Polku on Suomen Ladun jäsenlehti ja levikiltään Suomen suurin ulkoilun harrastelehti. Me julkaisemme tarinoita ulkoilmaelämästä, jotta sinä voisit löytää ulkoilusta, retkeilyistä ja liikunnasta elämääsi enemmän sisältöä. Liity jäseneksi, niin saat Latu&Polku-printtilehden kotiisi neljää kertaa vuodessa sekä lukuoikeuden verkkolehteen ja näköislehtiarkistoon.

Liity nyt

Luitko jo nämä jutut?