Perhelomalla Lofooteilla

20.04.2018 12:55 | Sauli Herva

Lofootteja on sanottu maailman kauneimmaksi saaristoksi. Lyijynharmaat vuoret, aavansininen valtameri, vehreänvihreät niityt ja pittoreskinpunaiset kalastajakylät tekevät alueesta poikkeuksellisen monipuolisen matkailukohteen. Perheen yhteisellä autolomalla alueesta saa hyvän läpileikkauksen. | Teksti & kuvat Sauli Herva

Røst, Værøy, Moskenesøya, Flakstadøya, Vestvågøya, Gimsøya, Austvågøya, lukemattomat pienemmät saaret ja luodot sekä Norjan suurimman saarimaan Hinnøyan eteläosat muodostavat Lofoottien vuoristoisen saariston.

Dramaattinen maisema itsessään on Lofoottien tärkein vetovoimatekijä.

Lofoottien ja sen pohjoisen naapurin Vesterålenin periaatteessa yhtenäiset saaristot katkeavat erikoisella tavalla hallinnollisesti keskeltä kahtia. Molemmat alueet kuuluvat kuitenkin Nordlandin lääniin.

Lofootteja ja Vesterålenia yksityiskohtaisemmin tuntemattomalle matkailijalle seikka saattaa aiheuttaa aluksi päänvaivaa.

Lofoottien saariketju työntyy Napapiirin pohjoispuolella silmän kantamattomiin valtamerelle Skandinavian mannermaalta lounaaseen.

Austvågøyan ja Hinnøyan erottavasta Raftsudet-salmesta Moskenesøyan eteläkärkeen maantien päähän on matkaa 182 km. Kalastajakylä Å on ääripiste, jota kauemmas ei laivaan tai lentokoneeseen nousematta Lofooteilla enää pääse.

Skomværin majakalle saariketjun eteläisimpään pisteeseen matkaa ilmateitse on jäljellä kuitenkin vielä noin 60 km.

Lofoottien saariston rosoisen ja rikkonaisen maankolkan yhteispinta-ala on 1 227 km2 ja alueella elää noin 24 000 ihmistä.

Edellisestä reissusta Pohjois-Norjan Nordlandiin oli vierähtänyt jo alun toistakymmentä vuotta. Teemana tuolloin oli lähinnä sukeltaminen. Kohteina olivat laivahylyt Narvikin edustalla Ofotfjorden vuonossa sekä kissakalat ja kelppilevien vedenalaiset viidakot Henningsværin sillankorvassa Lofoottien Austvågøyalla.

Vedenalaiset ja maanpäälliset maisemat olivat molemmat niin vaikuttavia, että uusi retki Lofooteille oli kytenyt mielessä siitä saakka, vuodesta toiseen, mutta toistaiseksi ei monista yrityksistä huolimatta oltu etelän suunnalta päästy lähemmäksi kuin Abiskoon ja Kiirunaa. Toisaalta pohjoisesta lähestyminen oli tyssännyt aina Lyngeniin ja Tromssaan.

Nyt lähdimme matkaan autolomalle, yhdessä koko porukan voimin, aivan kuin kuka tahansa keskiluokkainen ruuhkavuosiaan taisteleva lapsiperhe kesälomalle konsanaan. Kiire oli ankara jo ennen matkaa, armoton sen aikana ja kova vielä kotiin palattuakin.

Lähtöpisteestä Oulusta ajomatkaa Lofooteille on suunnilleen saman verran kuin Helsingistä Lappiin. Uuttera autoilija painaa sen yhden pysähdyksen taktiikalla reilussa puolessa vuorokaudessa.

Päättelimme kuitenkin höllentää kaasujalkaa ja muutakin arkimenoa sen verran, että ehtisimme pysähtyä menomatkalla Unescon maailmanperintöluetteloon kirjatussa Nederluleån Gammelstadin keskiaikaisessa kirkkokaupungissa.

Sen komea kivikirkko on vihitty käyttöön samana vuonna 1492 kuin Kolumbus purjehti yli Atlantin.

Kirkkokaupungin jäätyä taakse lomamatkailu jatkui suorinta Ävsbyn–Arvidsjaur–Arjeplog–Storjord -reittiä poikki kairojen johtavia maanteitä kohti Norjaa.

Lapsiperheelle sopiva leiri osui kohdalle Krajan lomakylästä Arjeplogista, missä pitkän ajomatkan puuduttamat poikaset pääsivät potkimaan palloa ja mellastamaan sydämen kyllyydestä erityismaininnan ansaitsevassa ulkoilmauima-altaassa.

Ruotsin ja Norjan välinen valtionraja ylitettiin rajaseudun karuilla ylängöillä, jonka jälkeen maisemat äkkiä muuttuivat maantien pudotellessa jyrkästi kohti Saltdalen laaksoa Mo i Ranan ja Bodøn väliselle E6-valtatielle.

Maailman voimakkain vuorovesipyörre Saltstraumen oli ennalta mietitty syy höllentää kaasujalkaa. Tylsän valtatien sijasta perille kohteeseen oikaistiin yli vuorten lammaslaumojen seassa kiemurtelevia sympaattisia pikkuteitä pitkin.

Saltstraumen oli valikoitunut välietapiksi myös siksi, että autolautat Lofooteille seilaavat Bodøn satamasta. Yhteyksiä oli valittavissa periaatteessa useampiakin. Kaikissa vaihtoehdoissa saataisiin nousta valtameren aalloille.

Stamsund ja Svolvær ovat Lofoottien rahtiliikenteen kannalta tärkeimmät satamat. Autolomalaiselle järkevin reittivaihtoehto käy kuitenkin saariketjun eteläkärjessä sijaitsevan Moskenesin laivalaiturin kautta. Ulkosaarille Røstin ja Værøyn laitureihin on myös omat autolauttayhteydet.

Hadselfjorden vuonon yli Vesterålen saaristoon autolautta liikennöi Fiskebøl–Melbu -välillä. Suorin ja nopein autolauttayhteys Lofooteilta mannermaalle Bodøn ja Narvikin väliselle E6-valtatielle kulkee puolestaan Svolvær–Skutvik -välillä.

Lauttayhteyksien lisäksi Lofooteilla on kolme lentokenttää: Svolvær, Leknes ja Røst.

Vestfjorden vuonolta tähyiltynä Lofoottien saaristo siintää pohjoisessa horisontissa aivan kuin keskeltä merta nouseva mystinen helminauha. Lähestyttäessä edelleen valtamerestä kohoaa lyijynsininen jääkauden paljaaksi hioma melkein pelottava kallioseinämä.

Golf-virran ansiosta Lofoottien ilmasto on paljon leudompi kuin vastaavilla leveysasteilla muualla, esimerkiksi Grönlannissa tai Alaskassa. Kesät ovat viileitä ja talvet lämpimiä, heinä-elokuussa keskilämpötila on 12°C ja tammi-helmikuussa -1°C.

Lofootit ovat erittäin suosittua seutua niin kaamoksen revontulien kuin yöttömän yön ihailuun. Keskiyön aurinko paistaa toukokuun lopulta heinäkuun puoliväliin.

Voimakkaat vuorovesivirrat ovat tyypillisiä Lofoottien saaristolle. Lofotoddenin ja Værøyn välinen Moskenstraumen on niistä kuuluisin.

Maihin noustiin keskipäivällä Moskenesin laivalaiturissa. Autolomailijan näkökulmasta maailman ääri oli vain muutaman kilometrin päässä. Maantie loppuisi, ei vähempään eikä enempään kuin kylään nimeltä Å. Sana tarkoittaa jokea tai virtaa, ja ehkä viittaa merialueella vellovaan Moskenstraumeniin.

Lofoottien ensimmäiset asukkaat nousivat maihin paljon meitä aikaisemmin, pian jääkauden hellittäessä. Leudon saariston elinolot olivat tuolloin erityisen suotuisat kalasta ja riistasta elävälle kivikauden kansalle.

Maat ja mannut olivat laajojen männiköiden ja koivikoiden peitossa ja niiden suojassa kukoisti elinvoimaiset riistakannat – hirviä, karhuja, peuroja, ilveksiä ja majavia. Kaloista täysissä merissä viihtyi laumoittain hylkeitä ja jättimäisiä valaita.

Maanviljelyksen ja karjanhoidon alkamisesta Lofooteilla tavataan ensimmäisiä merkkejä aina 4 000 vuoden takaa.

Viikinkiaikaan tultaessa Atlantin rannikon luonnonrikkaudet olivat mahdollistaneet voimakkaiden klaanien kehittymisen ja vaikutusvaltaisten heimopäälliköiden nousemisen niiden ja koko yhteiskunnan arvostetuiksi johtajiksi.

Lofooteilla Vestvågøyan saarella erään kukkulan laella seisoi tuolloin viikinkiylimys Olaf Tvennumbrunin klaanin komea 83 m pitkä ja 12 m leveä koti, suurin rautakaudelta tunnettu asumus kautta koko Skandinavian.

Nykyään samalla paikalla rakennuksen rekonstruktiona seisoo upea Viikinkimuseo Lofotr, kaikenikäisille ja kaikenkokoisille sopiva toiminnallinen oppimis- ja elämyskohde.

Ovesta sisään astumalla tai viikinkialuksen kannelle nousemalla on helppo samaistua tuhannen vuoden takaiseen elämään. Samalla voi tuntea olevansa taitava seppä, urhea soturi, heimopäällikkö tai elukoiden seassa tallissa asuva orja.

Kristinuskon nousun myötä vanhat heimot ja ylimykset menettivät asemansa ja moni Olaf Tvennumbrunin tavoin muutti tai pakeni merentakaiseen Islantiin.

Alueen rikkaat kala-apajat olivat kuitenkin niin tärkeitä myös kristityille kuninkaille, että jo niin varhain kuin vuonna 1103 Lofooteille rakennettiin ensimmäinen kirkko. Vähitellen nykyisen Kabelvågin tienoille kasvoi Våganin keskiaikainen kaupunki, laatuaan ainoa Pohjois-Kalotissa.

Yhä tänä päivänä kalastus on tärkeä elinkeino Lofooteilla. Kalastusaluksia, kalamajoja ja kalankuivatustelineitä näkyy kaikkialla. Lofooteilla kuivatettua turskaa on aikojen kuluessa viety ympäri Eurooppaa. Italiassa se on suurta herkkua nykyäänkin.

Pieniä kalastajakyliä on eri ripoteltu eri puolille saaristoa. Flakstadøyalla yksi idyllisimmistä voisi olla vaikkapa pistotien päästä löytyvä Nusfjord.

Kalastuksen rinnalle – ja nykyään ohikin – on noussut matkailu. Näin on käynyt myös Nusfjordissa, missä vanhat kalakämpät ja aitat on valjastettu harvinaisen hintaviksi hotellihuoneiksi ja mökeiksi turistien käyttöön.

Myös kalastus itsessään on muuttumassa lähemmäs elämys- ja luontomatkailua tai ainakin joiltain osin sitä tukevaksi toiminnaksi. Kalastusmatkailijalle Lofootit on takuuvarma unelmakohde.

Monien mielestä dramaattinen maisema itsessään on Lofoottien tärkein vetovoimatekijä. Luontomatkailijalle on tarjolla erilaisia mahdollisuuksia suorastaan ylenpalttisesti. Oikeastaan on aika vaikea keksiä, mitä Lofooteilla ei olisi.

Valokuvauksellisten maisemien ja runsaiden kalakantojen lisäksi luettelo on pitkä: melontaa, surffausta, sukellusta, purjehdusta, pyöräilyä, patikointia, ratsastusta, kalliokiipeilyä.

Perhelomalla mahdollisuuksien runsautta voi vain silmät suurena äimäillä – ja kieli ulkona läähättää.

Lapsiperheille parhaat liikuntavaihtoehdot löytyvät Lofoottien monilta hienoilta hiekkarannoilta sekä pienistä patikoista ja yön yli -telttaretkistä, joihin hyvin soveltuvia kohteita on alueella pilvin pimein. Säätila ja juomavesi ovat retkiä suunniteltaessa erityisesti huomioon otettavien seikkojen listalla ensimmäisenä.

Ehkä hieman yllättäen Lofoottien hiekkarannoilta saattaa löytyä jopa siedettävän lämmintä uimavettä.

lofoten.info