Pelkkää ilmaa

01.03.2023 | Tapani Leppänen

Uudistunut NeoAir XLite on grammanviilaajan alusta, jonka kanssa ei tarvitse tinkiä mukavuudesta.

Kun puhutaan painosta, pakkauskoosta ja lämpöarvosta, Therm-A-Rest NeoAir on ollut pitkään ylivoimainen makuualusta.

NeoAirin salaisuus on sen sisällä oleva heijastavasta materiaalista koostuva lokerorakenne, joka takaa erinomaisen lämpöarvon kokonaan ilman eristävää täytettä. Kun sisällä on pelkkää ilmaa, kolmen vuodenajan alustan paino ja pakkauskoko ovat lähellä kevytrakenteista kesäpatjaa.

Jonkin verran soraääniä on kuulunut alustan rapinasta, mutta nyt sen pitäisi olla taakse jäänyttä elämää.


Uusi malli on saanut lisänimen NXT. Valmistajan mukaan se on kuusi kertaa hiljaisempi kuin edeltäjänsä.

Hieman yllättäen tähän on päästy foliorakennetta kasvattamalla. Samalla alustan eristävyyttä kuvaava R-arvo (4.5) on parantunut. Patja on yli sentin paksumpi, mutta uusien kankaiden ansiosta sen paino on käytännössä ennallaan.

Uusi XLite oli testissä viime syksyn retkillä ja saapuu kauppoihin tänä keväänä. Alusta ei eroa ulkoisesti edeltäjästään, joten kaupoilla kannattaa olla tarkkana. Vanhassakaan ei ole mitään vikaa, jos sellaisen löytää edullisesti. Kirjoittajalla ei ole kokemusta sen rapinoista, muttei toisaalta myöskään univaikeuksista.

Uusi alusta tarjosi hyvät unet.


Makuualustan mukana tulee reilun kokoinen pakkauspussi, joka toimii samalla pumppuna. Puhaltaminenkaan ei ole kohtuuton iltapuhde. Oikeastaan se on helpompaa ja yksinkertaisempaa. Jos hengitysilman epäpuhtauksien on joskus peloteltu aiheuttavan hometta, NeoAirin kanssa tätäkään ongelmaa ei pitäisi olla, koska alustan sisällä ei ole täytettä.

Muutama vuosi sitten uudistettu Winglock-venttiili on aiheuttanut hämmennystä, ihan turhaan. Venttiilissä on ylimääräinen siipi, jonka ollessa auki patjan tyhjennys käy todella nopeasti. Toiminto on hyödyllinen, sillä suljettuna siipi estää ilman takaisinvirtauksen alustaa täytettäessä. Lopuksi pitää vain muistaa sulkea myös perinteinen kierrettävä venttiili.

XLite on grammanviilaajan varuste, jonka kanssa ei tarvitse tinkiä mukavuudesta. Lyömätön valinta se on tilanteissa, joissa pakkauskoolla on merkitystä, esimerkiksi pyöräretkellä.

Alustan lämpöarvo riittää pikkupakkasille. Kokoa ja mukavuutta arvostaville XLite on saatavana myös pidempänä (196 cm) ja leveämpänä (64 cm) sekä suorakulmaisina Max-versioina.


Luitko jo nämä jutut?