Pallastunturien korkeuksissa

20.04.2018 13:10 | Sauli Herva

Pallastunturit ovat Lapin ja koko Suomen ehkä kaikkein komeinta kansallismaisemaa, jolla voi kernaasti ylpeillä maailmallakin. Silmiä hivelevän kauniiden, pilviä hipovan korkeiden kerojen lumivalkoinen valtakunta kätkee sisäänsä todellisen ulkoilijan aarreaitan. | Teksti & kuvat Sauli Herva

Pallastunturit sijaitsevat Lapissa Enontekiön, Muonion ja Kittilän kuntien rajamailla Pallas-Ylläs kansallispuiston sydämessä.

Pallaksella läskipyörällä ajellaan nyt niin talvella kuin kesälläkin.

Eivätkä Pallakset olekaan ihan vähäpätöinen kukkula, vaan pohjois-eteläsuunnassa yli 30 km matkalle levittäytyvä parin kymmenen pyöreälakisen keron muodostama tunturiketju.

Se, mitä Pallas kellekin merkitsee, on kuitenkin melko yksilöllistä.

Aika monelle tulee ensimmäiseksi mieleen ihana Hotelli Pallas hiihtohisseineen, rinteineen ja Romanssi-kahviloineen.

Vähintään yhtä monille sama hotelli on roska silmässä ja maisemassa.

Enemmistölle matkailukeskus kansallispuiston ytimessä on sivuseikka. Vain aatteen palolla puolesta tai vastaan suhtautuville asialla on suurta merkitystä. Intohimoisille ulkoilmaihmisille Pallas on paljon enemmän.

Heille Pallas merkitsee ennen kaikkea komeita tuntureita, kansallispuiston mahtavia keroja, kimaltelevia järviä ja huurupartaisia naavametsiä, ja tuo mieleen ensiluokkaisia ulkoilu- ja retkeilymahdollisuuksia.

Eikä ihme, sillä jo vuonna 1938 perustettu Pallas-Ounastunturin kansallispuisto oli lajissaan yksi ensimmäisiä Suomessa. Vuonna 2005 alueeseen liitettiin lähes samankokoinen Ylläksen-Aakenuksen luonnonhoitometsä, jotka sen jälkeen ovat yhdessä muodostaneet nykyisen Pallas-Yllästunturin kansallispuiston.

Samalla on hyvä muistaa, että kansallispuistojen ja matkailun historiat kulkevat käsi kädessä, niin Suomessa kuin maailmallakin. Ensimmäisen kerran Hetta–Pallas-vaellusreitti viitoitettiin maastoon jo vuonna 1934, samana vuonna rakennettiin tunturihiihtäjien matkailumaja Pallaksen Vatikuruun.

Lapin sodassa tuhottu alkuperäinen tunturihotelli valmistui samana vuonna kansallispuiston perustamisen kanssa.

Pallastunturien mahtavuus näyttäytyy huomattavalle joukolle turisteja korkealla puurajassa seisovan sodan jälkeen rakennetun uuden hotellin pihapiiristä.

Paikallisille ihmisille ja monille lomamökkiläiselle lähinäkymät, retkireitit ja ladut tunturiin avautuvat sen sijaan alempaa metsästä, kerojen juurelta joko idästä Ylikyröstä ja Raattamasta tai lännestä Kerässiepistä.

Etelän suunnan kylistä Jerisjärveltä, Torassiepistä ja Särkijärveltä tunturiin on jo hieman pitempi matka, vaikka ihan saman reitti-, latu- ja maantieverkoston piirissä eletään. Muonion mainiot ladut kiertelevät keskitalvella Oloksen ja Särkijärven maisemissa, mutta viimeistään hiihtolomaviikoilla reitit ovat auki Pallakselle asti.

Ohikulkuliikenteelle Pallastunturit näyttäytyvät Särkijärven takaa Kittilä–Muonio-maantieltä aukeavana hienona kansallismaisemana.

Matkailualalla on perinteisesti ajateltu, että turistit kaipaavat ennen muuta majoitus- ja ravintolapalveluita.

Ällistyttävän sitkeästi tältä pohjalta toimitaan edelleen. Kuvitellaan, että pelkät hulppeat näkymät riittävät, kunhan saadaan turistit oman katon alle.

Asetelma pitäisi kääntää päälaelleen siten, että peti ja ruoka olisivat laadukkaita oheispalveluita, ja joku muu aihe pääroolissa.

Reitit, ladut, opaspalvelut ja monet muut näyttävät usein olevan ikäviä sivuseikkoja. Yhteisiä palveluita käyttävät tietysti enimmäkseen muut kuin omat asiakkaat. Ravintola- ja matkailualan yritysten johtohenkilöt ovat harvoin oikein ulkoilmaihmisiä, eivätkä välttämättä aina ymmärrä asiakkaitaan.

Tässä asiassa niin Pallaksella kuin muualla Lapin huippupaikoissa ollaan vielä monesti ihan lapsen kengissä.

”Metsävaltionkin” piirissä näytetään ajattelevan, että matkailutulo syntyy nukkumisesta ja syömisestä ihan itsestään. Ikään kuin kansallispuistot olisivat jotakin teattereita ja elokuvia, joissa vain piipahdellaan.

Sen sijaan voitaisiin oikeasti yrittää helpottaa asiansa osaavien luontomatkailuyrittäjien toimintaedellytyksiä ja samalla edistää erikoisosaamiseen ja erikoistuotteisiin pohjaavaa, hajautettua toimintamallia.

Olipa tulokulma tunturiin millainen tahansa, niin vetovoimatekijöitä Pallaksella riittää. Ei ihme, että olympiatuli vuonna 1952 sytytettiin juuri Pallaksella, Taivaskeron huipulla yöttömän yön auringosta.

Entisaikaan majoitusliikkeiden ja ravintoloiden ohella turistien valtavirralle riittivät komeat näköalapaikat ja passiiviset palvelut, kuten avatut ladut, merkityt vaellusreitit, taukotulistelupaikat ja autiotuvat. Näitä Pallaksella ja lähialueilla on ylenpalttisesti.

Kansallispuiston halki johdattelee muun muassa eräs Suomen tunnetuimmista vaelluspoluista, jonka ilmavimmat näköalat avautuvat Pallastuntureiden korkeilta keroilta.

Perinteiset tunturihiihtäjät hakeutuvat entiseen malliin hulppeisiin näköaloihin, mikäli taidot ja itsevarmuus vielä riittävät. Äidinmaidossa saatu kansalaistaito liikkua omin päin tunturissa ja säilyä hengissä eivät kuitenkaan kaikille ole enää itsestäänselvyys. Uusi vuosituhat toi tullessaan toisenlaiset tunturihiihtäjät. Pallaksella on toki turisteja edelleen moneen lähtöön aivan kuin aina ennenkin.

Postmodernin outdoor-ilmiön voimakas läpilyönti on muuttanut kansallispuistot jonkinlaisiksi itseilmaisun näyttämöiksi tai luonnon suoritusareenoiksi. Mainingeissa voimistunut uusi (elämän)tyyli on tärähtänyt tunturihiihtäjissä otolliseen maaperään.

Nykypolven tunturihiihtäjien mielenlaatu ja (vapaalasku)varusteet ovat radikaalisti muuttuneet. Mielikuvat ja vaikutelmat tekemisestä voivat olla tärkeämpiä kuin varsinainen harrastus ja luonnosta nauttiminen.

Osaaminen ja taito ylipäätään liikkua luonnossa saati Pallastuntureiden kaltaisissa ennalta arvaamattomissa tunturiolosuhteissa voi olla aivan alkeellista.

Kaupunkilaisturisti tarvitsee ennen muuta aktiivisia palveluja, kuten esimerkiksi eri ulkoilulajien hyvin järjestettyjä tapahtumia, kursseja ja opastettuja retkiä.

Ennen vanhaan Pallastuntureiden alueen kiistattomasti suosituimmat palvelut olivat paikallisten ihmisten ylläpitämät kotakahvilat latureittien varressa Torassiepissä ja Nammalakurussa.

Harmillisesti molemmat ovat ajan virrassa kadonneet. Mutta eivät unohtuneet, sillä yhä niitä rakkaudella muistellaan ja takaisin kaivattaisiin.

Lapponia hiihtoviikko oli talvitapahtumista ylivoimaisesti suosituin ennen, ja on sitä vieläkin. Siinä, jos missä, Pallastunturit panevat parastaan koko kansakunnan puolesta. Ainakaan maisemien puolesta tuskin parempaa käyntikorttia maastohiihtävään maailmaan voi olla olemassakaan.

Lähes yhtä lailla suosituksi kesätapahtumaksi on muutamassa vuodessa noussut NUTS Pallas -polkujuoksu. Lapponia viikkoon verrattuna NUTS Pallas on kuitenkin vain kiireinen viikonloppurykäisy.

Luontourheilun massatapahtumien sopivuudesta kansallispuistoihin ylipäätään voi perustellusti olla montaa mieltä. Kävijämäärillä suorituskykyä, tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta mittaavaan luonnonsuojelualuepolitiikkaan ja rahoitusmalleihin tapahtumamarkkinat tietysti sopivat.

Monien mielestä kansallispuiston henkeen sopivampia pieniä tapahtumia ovat olleet muun muassa varjo- ja riippuliitäjien kokoontumisajot kerojen rinnetuulissa ja telemarkin offarilaskukurssit niiden äkkijyrkillä lumirinteillä.

Uudempia juttuja talvitouhujen sarjassa Pallaksella ovat esimerkiksi leijahiihtotapahtumat ja lumiturvallisuuskurssit.

Ulkoliikunta kansallispuistossa on parasta mahdollista ympäristökasvatusta, ja hyvinvointivaikutukset väestön mielen- ja ruumiinterveyteen suunnattomat. Passiivisten palveluiden rakentajien ja rahoittajien kannattaa pitää tämä mielessä; niin saadaan vero-euroille vastinetta.

Oma lukunsa talvituristien joukossa ovat erilaiset kotimaiset kaveriporukat ja varsinkin lapsiperheet, joille Pallaksella on toinen toistaan hienompia ”luontoilumahdollisuuksia” aivan käden ulottuvilla.

Pilkkiretki aurinkoisella Pallasjärvellä, kärppäkolo Rihmakurussa, kiirunat Orotuskerolla, kädestä syövät kuukkelit Mäntyrovassa, joutsenet sulassa Kutunivassa, kotkat ja piekanat kerojen korkeuksissa ovat kaupunkilaislapsille ja nuorille mahtavia luontoelämyksiä. Poikkeuksellisia ne ovat aikuisillekin.

Mutta maastohiihtoa parempaa perheulkoilumuotoa ei ole olemassakaan, ei ainakaan mitään parempaan kuin hiihtoretki autiotuvalle yön yli.

Paitsi, että monet tykkäävät myös laskettelusta. Pallaksen Pöllöjen järjestämä Suomi Slalom on varsinkin lapsiperheissä huippusuosittu tapahtuma, johon osallistutaan Leviltä ja Ylläkseltä saakka.