Päiväretkeilijän upeimmat näköalapaikat

03.09.2025 | Jouni Laaksonen

On mukavaa, vaikkakaan ei välttämätöntä, jos retkikohteessa on joku erityisnähtävyys. Wau-efektin voi aiheuttaa esimerkiksi majesteettinen aarniometsä, vesiputous, tuhansia vuosia vanha kalliomaalaus, julma rotko tai huikea kaukomaisema. Tarkastellaan tällä kertaa näköalapaikkoja.

Yritin koota pikku listan sellaisista näköalapaikoista, jotka eivät vaadi usean päivän vaellusta tai isompaa suunnistustaitoa. Keskityin sellaisiin paikkoihin, joihin pääsee polkua pitkin päiväretkellä ja jotka ovat silti antaneet minulle suuria elämyksiä. Pientä luetteloa en osannut kyhätä, vaan nimiä kertyi hetkessä lähes neljäkymmentä.

Aloitetaan avokallioista. Jos suomalaiselta kysyy, mikä on upea näköalapaikka, moni vastannee Koli. Lieksassa Pielisen rannasta kohoava Kolin vaarajakso samannimisessä kansallispuistossa on kansallinen ikoni, joka on puhutellut niin meitä tavallisia tallaajia kuin taiteilijoitakin jo kauan.

Ukko-Kolilta, Paha-Kolilta ja Mäkrältä aukeaa kultakin hieman eri kuvakulma yli 200 metriä alempana päilyvälle suurjärvelle. Koli on maineensa ansainnut, mutta omaa rauhaa ei retkeilijä välttämättä näiltä huipuilta löydä.

Kolin arvostuksesta kertoo sekin, että monella kolkalla Suomea on oma ”Kolinsa”. Tuusulanjärven rannasta kohoavaa Sarvikalliota kutsutaan Pikku-Koliksi, Lievestuoreen Hyyppäänvuorta Keski-Suomen Koliksi, Mikkelin Neitvuorta Etelä-Savon Koliksi ja Alajärvellä Lappajärven rannasta nousevaa Pyhävuorta Etelä-Pohjanmaan järviseudun Koliksi.

Etenkin näkymä Neitvuorelta saarien kirjomalle Luonterille ja Hyyppäänvuorelta laajalle Lievestuoreenjärvelle ovat huikean hienoja.

Repoveden kansallispuistossa on lukuisia mahtinäkymiä tarjoilevia avokallioita: Katajavuori, Mustanlamminvuori, Olhavanvuori ja Hauklamminvuori.

Sysmän Kammiovuorelta näkee viehättävästi Päijänteen kapealle siniselle selälle. Kuusamon Närängänvaarassa Kirkkokalliolta saa tähytä esteettä havunvihreää metsämerta koilliseen ja Yhdeksänsylenkalliolta puolestaan lounaaseen. Syötteen kansallispuistossa Pyhitykseltä näkee iltahetkellä sinisten vaarojen aaltoilua silmänkantamattomiin.

Päähkänänkallio Oulangan kansallispuistossa tarjoilee näköalan Kitkajoen laaksoon. Joki suikertaa tuuhean metsäturkin keskellä kuvauksellisen kauniisti. Päähkänänkallio on nykyään rajoitusosaa, jonne ei saa lintujen pesimäaikaan mennä lainkaan. 16.8. jälkeen maisemien ihailu on kuitenkin sallittua.

Tänä kesänä viehätyin Savitaipaleella Orrainpolun varrella Luotolahdenvuoreen. Kalliolta aukeaa upea kalliomäntyjen kehystämä maisema kapealle Kuolimon salmelle.

Näkötornista aukeaa mahtimaisema sellaisiltakin kumpareilta, joissa maan tasalla puusto estäisi näkymät. Kiparinvuori Rautavaarassa pääsi yllättämään. En odottanut suuria tältä mäeltä, mutta kun kapusin korkeaan metalliseen torniin ja ihailin Keyritty-järveä, maisemasta tuli etsimättä jälleen kerran Koli mieleen.

Kuuluisia maisemapaikkoja ovat olleet jo yli sadan vuoden ajan muun muassa Ylitornion Aavasaksa, Sotkamon Vuokatti ja Kuopion Pisa. Kussakin on torni tai katselulava.

Kansallispuistoissa on monia näkötorneja ja katselutasanteita. Tammelan Torronsuolla Kiljamon suuresta tornista näkee komeasti Etelä-Suomen suurimman keidassuon. Sallan kansallispuistossa Sallatunturin laelta näkisi jo muutenkin kauas, mutta näkötornista vielä edemmäs, Venäjälle asti. Ukko-Luoston huipulle ei ole rakennettu tornia, eikä ole ollut syytäkään, mutta katselutasanteella on helpompi seistä kuin kivikossa samalla kun katse lepää kaukana alhaalla vellovassa metsämeressä.

Sysmän Päijätsalon vanhasta sympaattisesta tornista saa katsella Päijännettä komeasti ylävinkkelistä. Tämä torni tosin on tällä hetkellä suljettuna lahovaurioiden ja kuntotarkastuksen vuoksi. Toivottavasti se saa uuden elämän.

Itselleni uusia tuttavuuksia viime kesänä olivat Häähninmäki Hankasalmen ja Konneveden rajalla ja Ämmänvaara Kemijärvellä.

Häähninmäellä oli melko paljon retkeilijöitä, ja olipa komea torni. Korkean tornin huipulla on päivätupa, jonka voi halutessaan varata maksua vastaan yösijaksikin. Itse mäeltä ei aukea kaukomaisemaa, mutta tornista näkee kauas.

Keskelle laajaa Kemijärveä työntyvän Ämmänniemen korkeimmilla kohdilla on kahteen eri suuntaan antavat katselutasanteet. Tämä oli mainion rauhallinen retkikohde, jossa oppi samalla lisää uittoaikakaudesta.
 

Näkötornista aukeaa mahtimaisema sellaisiltakin kumpareilta, joissa maan tasalla puusto estäisi näkymät.

Historiasta puheen ollen, linnavuoret ovat aivan huikeita retkikohteita. On vaikuttavaa seistä Linnavuori-nimisellä kalliolla ja katsella jyrkänteeltä alas miettien, että tässä on menneillä vuosisadoilla vartioitu alla päilyvää vesireittiä vieraiden veneiden varalta ja tarvittaessa puolustauduttu vihollisia vastaan.

Erityisesti olen viehättynyt Sulkavan Pisamalahden ja Iitin Hiidenvuoren näköaloista. Edellisessä katsellaan Enonvettä ja jälkimmäisessä Kymijoen Pyhäjärvi-laajentumaa.

Tuoreempaa historiaa edustavat palovartijan majat ja tornit. Niitä oli 1900-luvulla kymmenittäin ja kourallinen on siirtynyt autiotupa- ja näkötornikäyttöön. Sodankylässä Sompion luonnonpuiston Pyhä-Nattasen päivätuvaksi muuttuneelle palovartijan majalle ei tarvittu tornia, kun näkymä on esteetön joka suuntaan ilmankin. Etelässä aukeaa nykyään Sompiojärven lisäksi Lokan tekoallas, koillisessa ensin muu Nattastunturien rivistö ja niiden takana uhkeat Saariselän tunturit. Tämä on aivan Suomen huikeimpia maisemapaikkoja. Kamiina on poistettu tuvasta.

Aivan erilainen maisema aukesi Keminmaalla Keski-Penikan tornissa päivystäneelle palovartijalle. Idässä leviää suuri Martimoaavan suoalue ja itse torni seisoo laajan rakkakivikon keskellä. Tornin juurelle entisen palovartijan majan paikalle on rakennettu uudempi Kivalon autiotupa.

Keski-Penikalle patikoivalla retkeilijällä on edessään haastava kivikko, mutta Sodankylän Sattasvaara on vielä louhikkoisempi. Mutta jos jalat ovat vetreät, huipun palovartiomajalle kannattaa kavuta. Jyrkkäpiirteiseltä vaaralta aukeaa esteetön maisema Keski-Lappiin.

Kuusamon Valtavaara on kaikille Karhunkierroksen vaeltaneille tuttu paikka. Täälläkään ei tarvittu tornia, vaan palovartija saattoi tähystää suoraan avokallioiselta vaaralta joka suuntaan koillismaalaiseen metsien, järvien ja vaarojen mosaiikkiin. Palovartijan pikkuruinen maja toimii päivätupana, mutta kamiina on nykyään poistettu.

Jokainen tunturi on hieno näköalapaikka. Ei ole tärkeintä, nouseeko tälle puuttomalle tunturinhuipulle vai tuolle, vaan oleellista on, että nousee edes jollekin laelle, kun sattuu olemaan selkeä sää. Sateella tai kun pilvet makaavat maassa tunturiin ei kannata kavuta, vaikka juuri kyseistä huippua olisi hehkutettu erinomaiseksi maisemapaikaksi.

Omat aivan parhaat tunturimuistoni ovat syvemmältä erämaasta, useamman päivän matkan päästä maanteistä. Mutta tien varrestakin pääsee monelle hienolle laelle. Täydestä syystä kuuluja päiväretkeilijän tunturinhuiputuksia ovat Saana, Särkitunturi ja Kiilopää.

Kilpisjärven Saanalta näkee Suomen suurtuntureille ja Norjan ja Ruotsin vielä korkeammille vuorille. Muonion Särkitunturi on yksi oivallisista näköalapaikoista Pallaksen kaunismuotoisille keroille. Sodankylän Kiilopäältä katsellaan Urho Kekkosen kansallispuiston eli Saariselän tunturimaata.

Edellisissä on vilinää. Tyystin omassa rauhassaan saa hyvin todennäköisesti nauttia tunturinhuipusta Puljutunturilla. Täältä näkee Pallas-Ounastunturin tunturijonon uudesta kuvakulmasta.

Lemmenjoen kansallispuistossa Joenkielisen kierros on varsin pitkä päiväretki, mutta kaiken vaivan arvoinen. Alussa Muurahaislammen tulipaikalta voi tyynenä päivänä ihailla lammesta peilautuvaa Joenkielinen-tunturia ja pari tuntia myöhemmin saa katsella tunturin huipulta alas päättymättömään erämaamaisemaan.