Oman ladun kulkijoille

20.04.2018 12:20 | Tapani Leppänen

En ole koskaan hiihtänyt metsäsuksilla, saati kumisaappailla. Rehellisesti sanottuna ei ole käynyt edes mielessä. Mutta toisaalta, kun asia nyt kerran tuli esille, pitänee varmaan kokeilla.

Jos ajatellaan tämän maan retkeilykulttuuria, sivistyksessäni on ilmeinen aukko. Onneksi sen täyttämiseksi on kirjoitettu erinomainen kirja.

Jouni Laaksosen Umpihankihiihtäjän kirja on suomalaisen metsäsuksen ylistyspuhe – ja paljon muutakin. Kirja kannustaa retkeilemään vuoden ympäri ja poikkeamaan tehdyiltä laduilta riippumatta siitä, millä välineillä itse kukin sen tekee.

Ja kuten monet Laaksosen aiemmista, tämäkin on pohjimmiltaan retkeilyopas. Kirjan sisältöä rytmittäviin vaelluskertomuksiin kätkeytyy enemmän talviretkeilytietoa kuin moneen vaellusoppaaseen.

Teos käsittelee kattavasti myös suksen historiaa. Nykymuotoinen metsäsuksi puolustaa paikkaansa suomalaisissa oloissa, eikä sitä juuri muualla edes tunneta. Siinä missä omat kapeammat sukseni suuntaavat useimmiten avotunturiin, Jounin maisemia ovat isojen erämaiden jängät, metsäisempi Lappi.

Vaelluskohteille on omistettu lukunsa. Sekin puolustaa paikkaansa, sillä perinteiset reittioppaat kirjoitetaan lähes yksinomaan kesävaeltajille.

Talvella maisema ja reitit eivät ole samoja.

Tapani Leppänen

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

LIITY JÄSENEKSI, SAAT LEHDEN

Latu&Polku on Suomen Ladun jäsenlehti ja levikiltään Suomen suurin ulkoilun harrastelehti. Me julkaisemme tarinoita ulkoilmaelämästä, jotta sinä voisit löytää ulkoilusta, retkeilyistä ja liikunnasta elämääsi enemmän sisältöä. Liity jäseneksi, niin saat Latu&Polku-printtilehden kotiisi neljää kertaa vuodessa sekä lukuoikeuden verkkolehteen ja näköislehtiarkistoon.

Liity nyt

Luitko jo nämä jutut?