Nousussa

01.06.2022 | Tapani Leppänen

Inflaatio on noussut otsikoihin Venäjän sotatoimien ja kestoaiheeksi muuttuneen koronan ohella ja niiden vaikutuksesta. Miten se näkyy retkeilykaupassa?

Pandemian vaikutusta retkeilyvarusteiden hintoihin osattiin odottaa. Kehitykseen vaikuttavat monet asiat: tehtaiden sulkeminen keväällä 2020, raaka-aineiden ja rahtihintojen kallistuminen sekä samaan aikaan kasvanut kysyntä.

Vaikutukset näkyvät viipeellä. Kun maailma sulkeutui keväällä 2020, sesongin tuotteet oli jo valmistettu ja varastoitu. Seuraavana kesänä ongelmia oli suosituimpien tuotteiden saatavuudessa, mutta niidenkin hinnat oli päätetty jo hyvissä ajoin.

Kuluttajahinnoissa pandemian suurimmat vaikutukset näkyvät viimeistään tänä keväänä, mutta kuinka paljon ja missä tuoteryhmissä? Vertailimme erään suomalaisen retkeilykaupan hintoja kahden vuoden takaisiin.


Yksittäisenä tuoteryhmänä erottuvat retkikeittimet. Vertailun suurin nousija, MSR:n PocketRocket, on kallistunut peräti 24 prosenttia. Myös Primusten ja Trangioiden hinnat ovat nousseet toista kymmentä prosenttia.

Keitinten hintoja ovat nostaneet metallien hinnat. Alumiinipula kiusaa myös telttavalmistajia, mutta ainakin toistaiseksi hintakehitys on ollut maltillisempaa. Esimerkiksi Hillebergin suosittu Nallo on pitänyt hintansa.

Paljon puhuttu puolijohdepula näkyy otsalampuissa. Kova tavara on kallistunut ylipäätään enemmän. Vaatteiden kuluttajahinnoissa ei ole toistaiseksi nähtävissä tavallisuudesta poikkeavaa kehitystä. Kankaiden saatavuus on ollut parempi.


Huhtikuun tilastoissa kuluttajahiontojen nousua kirjattiin 5,7 % vuoden takaiseen. Vaikka inflaatio ei kohtele kaikkia tuotteita samalla tavalla, esimerkiksi energian ja polttoaineiden kallistuminen heijastuu vähitellen muidenkin tuotteiden hintoihin.

Tätä juttua varten haastateltujen retkeilykaupan asiantuntijoiden mukaan hintojen korotukset ovat vasta alkua. Jos eivät suurimmat, niin ainakin laajamittaisimmat tarkistukset ovat vasta tulossa.

Tähän asti valmistajat ja kauppiaat ovat voineet tinkiä joidenkin tuotteiden katteista tilanteen normalisoitumisen toivossa, mutta nyt sellaista ei ole näköpiirissä.

Venäjän sotatoimien vaikutukset ovat vasta edessä.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

LIITY JÄSENEKSI, SAAT LEHDEN

Latu&Polku on Suomen Ladun jäsenlehti ja levikiltään Suomen suurin ulkoilun harrastelehti. Me julkaisemme tarinoita ulkoilmaelämästä, jotta sinä voisit löytää ulkoilusta, retkeilyistä ja liikunnasta elämääsi enemmän sisältöä. Liity jäseneksi, niin saat Latu&Polku-printtilehden kotiisi neljää kertaa vuodessa sekä lukuoikeuden verkkolehteen ja näköislehtiarkistoon.

Liity nyt

Luitko jo nämä jutut?