Nasta lautaan

03.03.2021 | Panu Könönen

Suunnistuskenkä tarjoaa talvilenkkeilijälle turvaa ja pitoa.

Inov-8 on brittiläinen, vuonna 2003 perustettu maasto-, suunnistus- ja polkujuoksujalkineita valmistava yritys, jonka valikoimaan kuuluvat myös juoksuvaatteet ja -varusteet.

Suhteelliseen tuoreesta iästään huolimatta yrityksestä on tullut ”lajiniilojen” parissa suosittu brändi. Ketterä yrityskulttuuri ja uudet innovaatiot, kuten maailman kestävimmän aineen, grafeenin, käyttö jalkineissa, ovat olleet omalta osaltaan luomassa positiivista mainetta.

Ja on Inovit jalassa toki voitettu merkittäviä kisojakin.

Toki näillä voi juosta myös sulan maan aikaan.


Testikenkä Oroc Ultra 290 on oikeastaan pitkän matkan suunnistajille markkinoitu jalkine, mutta toimii myös erinomaisesti talvijuoksijan lenkkikaverina. Koska kyseessä on suunnistuskenkä, niin pohjassa ei käytännössä juuri ole vaimennusta. Mutta minkä vaimennuksessa häviää, niin sen tuntumassa voittaa.

Parasta kengissä on ehdottomasti pito. Nastoja on kaikkiaan 30, kaksi per nastayksikkö, ja ne pitivät kuin liima juostessani luistelukentillä ja jäämäissä. Pito oli oikeastaan niin hyvä, että teki mieli lisätä vauhtia. Juoksusta tuli pitkästä aikaa hauskaa!

Lunta ja jäätä on tänä talvena riittänyt koko Suomessa, joten oma liikuntani olisi keskittynyt lähinnä hiihtoon ilman näitä tuplanastoin varustettuja lenkkareita.

Kengän lesti on melko kapea, mutta omaan, melko leveän lestin jalkaani, se istui kuitenkin ilman, että olisi jotenkin puristanut tai ahdistanut. Suosittelen silti kokeilemaan ennen ostopäätöstä.

Kovalla pakkasella kenkä on kylmä, mutta paksumpaa sukkaa voi tietysti yrittää jalkaan mahduttaa. Tai sitten hankkia gaiterit, joita varten kengistä löytyy valmiit kiinnityskolot.

Omat lenkkini ovat yleensä maksimissaan tunnin mittaisia, joten niillä ei ehtinyt varpaitaan palelluttamaan. Pitkien lenkkien ystävällä voikin sitten olla eri juttu.
 

Jos juoksu on talvella vain oheislaji, niin näistä saa vuosiksi todella pitävät ja pätevät lenkkikaverit. Vaikka mitään kestotestiä ei tietysti tehty, niin valmistajan edelliset nastalenkkarit ovat palvelleet hienosti useamman talven. En usko, että laatu on heikentynyt.

Toki näillä voi juosta myös sulan maan aikaan. Mutta se onkin sitten ihan toisen jutun aihe.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

LIITY JÄSENEKSI, SAAT LEHDEN

Latu&Polku on Suomen Ladun jäsenlehti ja levikiltään Suomen suurin ulkoilun harrastelehti. Me julkaisemme tarinoita ulkoilmaelämästä, jotta sinä voisit löytää ulkoilusta, retkeilyistä ja liikunnasta elämääsi enemmän sisältöä. Liity jäseneksi, niin saat Latu&Polku-printtilehden kotiisi neljää kertaa vuodessa sekä lukuoikeuden verkkolehteen ja näköislehtiarkistoon.

Liity nyt

Luitko jo nämä jutut?