Muutoksen virrassa

20.04.2018 13:27 | Raija Hentman

Oulankajoen maisema avautuu ihailijalleen luonnonrauhan ja levollisuuden tyyssijana. Se kätkee kuitenkin sisäänsä useita kerroksia.

Oulankajoesta kertovan tietoteoksen tekstit laatinut dosentti Pirkko Siikamäki on perehtynyt aiheeseen ekologina, luonnonsuojelun ammattilaisena ja luontokuvaajana. Hänen työparinaan on luontokuvaaja Paavo Hamunen.

Monipuolisen kuvituksen lisäksi kartat ja taulukot täydentävät tekstiä.

Kaikki kerätty tieto ei ole mahtunut kansien väliin, joten nykytekniikka on otettu avuksi, ja QR-koodi avaa väylän erilaisiin videoihin ja linkkeihin.

Kuusamon ja Paanajärven alueet ovat lähtökohdiltaan samanlaisia, ja aiemmin Paanajärvi on ollut osa Suomea, joten kirjassa käsitellään myös Venäjän puoleista luontoa. Kalkkikalliot ja maastonmuodot ovat säilyttäneet jääkauden jälkeiseltä ajalta kasvillisuutta, jota ei näiltä leveysasteilta yleensä löydy. Kuusamon eläimistö ja linnusto ovat tavattoman monipuolisia.

Voimakkaasti kaareileva ja tulviva Oulankajoki muuttaa kulkuaan alinomaa vaikuttaen lajistoon, johon perehdytään laajasti.

Joen ja ihmisten rinnakkaiselo on alkanut jo tuhansia vuosia sitten. Kirja luo katsauksen näihin vuosiin ja niiden vaikutuksiin, geopolitiikkaan, kansallispuiston perustamiseen ja tulevaisuuden näkymiin. Kirja syventää kuvaa Kuusamon ja Oulangan rikkaasta luonnosta enemmän kuin mikään aiempi teos.

Oulankajoki – muutoksen virta, Pirkko Siikamäki, Paavo Hamunen, 252 sivua, 32,90 €.

docendo.fi

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

LIITY JÄSENEKSI, SAAT LEHDEN

Latu&Polku on Suomen Ladun jäsenlehti ja levikiltään Suomen suurin ulkoilun harrastelehti. Me julkaisemme tarinoita ulkoilmaelämästä, jotta sinä voisit löytää ulkoilusta, retkeilyistä ja liikunnasta elämääsi enemmän sisältöä. Liity jäseneksi, niin saat Latu&Polku-printtilehden kotiisi neljää kertaa vuodessa sekä lukuoikeuden verkkolehteen ja näköislehtiarkistoon.

Liity nyt

Luitko jo nämä jutut?