Mistä on talviteltat tehty?

20.04.2018 12:19 | Tapani Leppänen

Repäisylujuudeltaan väkivahva, molemmin puolin silikonipinnoitettu nailonkangas ja kestävät alumiinikaaret ovat talviteltan perusaineksia. Reseptiin kuuluvat myös idioottivarmat yksityiskohdat, joiden käytön pitää luonnistua hanskat kädessä. Lopuksi keitokseen lisätään muutamia kovaan keliin tarkoitettuja erikoisominaisuuksia. Ja tilaa. Sitä pitää olla ihmisille, varusteille ja leiriaskareille. | Teksti Tapani Leppänen

ABSIDI

Absidi on teltan jatkettu eteinen, jota voidaan käyttää tavaroiden säilytykseen tai keittelyyn. Talvella sen korkeutta voidaan kasvattaa entisestään kaivamalla alaspäin. Talviteltoissa on yleensä sisäänkäynnit molemmissa päissä. Arktisissa retkikuntaoloissa kolmen hengen teltta mitoitetaan kahden vaeltajan käyttöön.

LUMILIEPEET

Teltan helmojen ulkopuolelle kääntyvien lumiliepeiden päälle kasataan lunta, jonka avulla teltta ankkuroituu tukevasti paikalleen. Samalla estetään lumen pääsy teltan sisäpuolelle. Myrskyssä pöllyävä lumi tunkeutuu sisään pienimmistäkin koloista. Tämän vuoksi muutoin niin tarpeelliset tuuletusaukot ovat talviteltoissa suljettavaa mallia.

TUPLAKAARET

Retkikuntatelttojen kaaritunnelit on mitoitettu kaksille kaarille, sillä vaativimpiin oloihin varustaudutaan joskus tuplakaarilla. Varaosia tarvitaan kaikilla talvivaelluksilla. Kylmissä oloissa ainakin yksi täysimittainen varakaari on järkevä vaihtoehto. Sen avulla teltan saa pystyyn heti, ja vaurioituneen kaaren voi korjata sisätiloissa.

PUSSIOVI

Pussioveksi tai pakkasoveksi kutsuttu lumilukko on arktisissa retkikuntateltoissa oleva varauloskäynti, josta kuljetaan silloin, kun vetoketjut jäätyvät tai rikkoutuvat. Vetoketjun pettäessä varsinainen ovi ommellaan pysyvästi kiinni. Huonossa kelissä pussin kautta voi ojennella myös tavaroita.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

LIITY JÄSENEKSI, SAAT LEHDEN

Latu&Polku on Suomen Ladun jäsenlehti ja levikiltään Suomen suurin ulkoilun harrastelehti. Me julkaisemme tarinoita ulkoilmaelämästä, jotta sinä voisit löytää ulkoilusta, retkeilyistä ja liikunnasta elämääsi enemmän sisältöä. Liity jäseneksi, niin saat Latu&Polku-printtilehden kotiisi neljää kertaa vuodessa sekä lukuoikeuden verkkolehteen ja näköislehtiarkistoon.

Liity nyt

Luitko jo nämä jutut?