Luontoon liikkumaan ja oppimaan

03.03.2021 | Anne Rautiainen

Luonto on monipuolinen leikki-, liikunta- ja oppimisympäristö, mutta koulussa ja päiväkodissa se ei ole tasa-arvoisesti kaikkien lasten ulottuvilla.

Olin hyrisevän iloinen siitä, että lapsemme pääsi luontoeskariin. Hän kuului vasta toiseen ikäryhmään, jolle talkoilla rakennetut kota, laavu ja puucee mahdollistivat omassa päiväkodissa päivittäisen luontotoiminnan.

Luonto on monipuolinen leikki-, liikunta- ja oppimisympäristö, mutta koulussa ja päiväkodissa se ei ole tasa-arvoisesti kaikkien lasten ulottuvilla. Joissain kunnissa toiminta on kattavaa ja laajaa, jossain satunnaista ja vain muutaman innokkaan ihmisen varassa.

Kerrataanpa näin kuntavaalien alla, mitä kunnassa voidaan tehdä luontotoiminnan eteen, sillä sieltä toiminnan laajeneminen ja suurempi kattavuus lähtevät.

Lähimetsät ovat myös tärkeitä oppimisympäristöjä.
 

Ensiksi tarvitaan metsä. Kunnan tehtävänä on turvata jokaiselle koululle ja päiväkodille lähimetsä, jossa luontotoimintaa voidaan tehdä. Kota. laavu tai muu säänsuoja ja puucee metsässä mahdollistavat heti paljon lisää.

Toiseksi tarvitaan kunta, joka näkee luontotoiminnan arvokkaana ja tukee sitä. Resursseja tarvitaan mm. opetus- ja varhaiskasvatusammattilaisten täydennyskouluttamiseen. Luontopedagogiikka on Suomessa pitkällä, mutta siihen on erikseen perehdyttävä kursseilla.

Kolmanneksi tarvitaan päiväkodin johtaja tai koulun rehtori, joka puoltaa ulkona oppimista ja luontotoimintaa ja pyrkii järjestämään sitä tasa-arvoisesti kaikille.

Neljänneksi tarvitaan päiväkodin ammattilaisia ja opettajia, jotka ovat itse valmiita siirtämään työtään ulos ja tekemään sitä uudella tavalla ulkona – lähes säällä kuin säällä.
 

Varhaiskasvatuksen ja koulujen rooli lasten luontosuhteen rakentumisessa on merkittävä, koska yhä suurempi osa väestöstä asuu taajamissa. Luontotoiminta tukee liikkumiseen liittyviä tavoitteita. Tiedetään, että sisällä 86 % lasten toiminnoista on intensiteetiltään erittäin kevyitä toimintoja. Päiväkodin ulkoleikit ovat sisäleikkejä fyysisesti kuormittavampia.

Lähimetsät ovat myös tärkeitä oppimisympäristöjä. Opetussuunnitelmat varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa kannustavat tutkivaan työtapaan ja ilmiölähtöisyyteen. Niitä on helppo muodostaa luonnon ilmiöiden ympärille.

Ulko-opetus lisää suosiotaan sitä mukaa, kun tietoisuus siitä leviää. Kasvattajille ja opettajille tulisikin tarjota riittävästi koulutusmahdollisuuksia ulkona opettamisen tueksi. Olisi upeaa, jos kaikilla päiväkotilaisilla ja koululaisillakin olisi tasa-arvoiset mahdollisuudet päästä mukaan luontotoimintaan niin halutessaan. Nyt se on usein paljon henkilökunnasta kiinni – ilman koulutusta montaa ammattilaista arveluttaa jo pelkästään lähtö metsään lasten kanssa.

Muistan itse erityisesti ulkoeskariryhmän joulujuhlan. Polku oli valaistu lyhdyillä ja aikuiset kulkivat varovasti lamppujensa kanssa hämärässä metsässä. Eskarilaisemme katosi muiden lasten mukaan. Naperot juoksivat ja kisailivat omassa, läpeensä tutussa kotimetsäsään, vaikka oli lähes pimeää. He tunsivat sen kivet, kolot ja juuret paremmin kuin omat taskunsa. Nauru, töminä ja iloiset huudahdukset vain kuuluivat pimeästä.

Nyt luontoeskarilaisemme on vitosluokkalainen. Hän tekee kotimetsään maastopyörälle hyppyreitä ja makoilee välillä sammalikossa. Hän on luonnossa kuin kotonaan. Uskon, että se on hyväksi.


Luitko jo nämä jutut?