Lumiskeittaus kehittää tasapainoa

02.12.2019 00:39 | Pauliina Toivanen

Pienikin kukkula soveltuu lumiskeittaukseen. Hyviä snedepaikkoja löytyy myös kaupungin puistoista ja lähiluontokohteista.

Löysin viime talvena uuden lajin – lumiskeittauksen eli snedeyksen. Siinä on elementtejä kaikista suosikkilajeistani. Lumilautailua se muistuttaa siten, että sitä harrastetaan lumella. Lauta muistuttaa kuitenkin enemmän rullalautaa, ja skeittauksen tavoin jalat eivät ole sidottuna kiinni lautaan.

Temppujen harjoitteluun sopii tasainenkin maasto, ja niitä voi aluksi kokeilla ilman vauhtia.

Käännöksien teko pehmeässä lumessa tapahtuu puolestaan hieman samalla tekniikalla kuin lainelaudalla.

Snedeyksessä kiehtoo muihin lautalajeihin verrattuna se, kuinka helppoa harrastuskohteeseen pääsy on. Kokeneellekin lumiskeittaajalle riittää mäeksi pienikin nyppylä, ja jopa Helsingin keskustasta löytyy oivallisia snedepaikkoja aivan kulman takaa. Lunta ei tarvitse olla useita metrejä, vaan pienikin kerros riittää.

Kotikulmien metsät ja puistot pääsevät uusiin ulottuvuuksiin, kun puiden välistä koittaa löytää uusia laskureittejä.

Haastetta lumiskeittaukseen saa erilaisista maastonmuodoista tai rakentamalla hyppyrin. Aina voi myös suunnata hieman jyrkempään mäenpätkään. Snedellä voi harjoitella myös erilaisia rullalautailusta tuttuja temppuja.

Temppujen harjoitteluun sopii tasainenkin maasto, ja niitä voi aluksi kokeilla ilman vauhtia. Edistyneemmät hyppivät portaita tai liukuvat erilaisia kaiteita pitkin.

Vaikka snedepaikan löytäminen on helppoa, itse laji on lautalajeja harrastaneellekin melko haastavaa. Tasapainoilu pienellä laudalla, jossa ei ole kantteja ja jossa jalat eivät ole siteillä kiinni haastaa erityisesti keskivartalon lihaksia ja nilkkoja.

Mäkeä ylös tarpoessa reidet ja pakarat saavat hyvää treeniä, ja kaatuillessa koko keho saa kyytiä lumessa kierimisestä. Kaatuilua on hyvä harjoitella myös talven liukkaiden katujen varalle.

Suomessa lumiskeittaus oli hiljaiselossa muutaman vuoden, mutta viime talvena snedet kaivettiin taas varastoista. Lumiskeittejä on pääasiassa kahdenlaisia. Osassa on laudan alla toinen hieman suksea muistuttava kappale, ja toisissa malleissa laudan pohja muistuttaa pulkkaa. Päällinen on pehmeää ja tahmeaa materiaalia, joka tarjoaa pitoa ja estää jalkoja liukumasta laudan päällä.

Suksimallilla tulee kovemmat vauhdit, ja sitä on myös helpompi kääntää.

Hitaamman vauhdin vuoksi suksettomalla mallilla voi kuitenkin olla helpompi aloittaa. Liian pehmeällä ja loivalla alustalla sukseton malli ei puolestaan liiku mihinkään.

Laudan lisäksi tarvitset vain säähän sopivat vaatteet ja kengät sekä kykyä nauraa omille kömmähdyksille.

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

LIITY JÄSENEKSI, SAAT LEHDEN

Latu&Polku on Suomen Ladun jäsenlehti ja levikiltään Suomen suurin ulkoilun harrastelehti. Me julkaisemme tarinoita ulkoilmaelämästä, jotta sinä voisit löytää ulkoilusta, retkeilyistä ja liikunnasta elämääsi enemmän sisältöä. Liity jäseneksi, niin saat Latu&Polku-printtilehden kotiisi neljää kertaa vuodessa sekä lukuoikeuden verkkolehteen ja näköislehtiarkistoon.

Liity nyt

Luitko jo nämä jutut?