03.03.2020 | Tapani Leppänen
Ensimmäiset siirrettävät siteet tulivat markkinoille vuonna 2005 Rottefellan kehittämän NIS-järjestelmän myötä. Kysymys oli – ja on edelleen – sukseen integroidusta asennuslevystä, joka on nykymaailmassa enemmän sääntö kuin poikkeus. Siteen siirtäminen tapahtui pienellä metallisella avaimella ja oli luonteeltaan vielä perusasetusten hakemista. Kelin mukainen säätö tehtiin voitelemalla.
Tuohon aikaan ei vielä tiedetty skinisuksista, joiden myötä siirrettävä side on noussut arvoon arvaamattomaan. Pitokarvoilla varustetun suksen toimintaan ei voi vaikuttaa voitelemalla, mutta siteen siirtäminen antaa pelivaraa.
Siteen siirtäminen antaa pelivaraa.
Skinisuksi pitää valita tarkasti hiihtäjän painon ja tason mukaan. Se on toki lähtökohta, mutta eräänlainen vakuutus siirrettävä side silti on niin kauppiaalle kuin asiakkaallekin. Hiihtäjän painossa siteen säädöillä voidaan korjata jopa 5–10 kilogramman heitto. Tarkoituksenmukaista se ei ehkä ole, mutta saattaa mahdollistaa hiihtämisen esimerkiksi lainasuksilla. Paino ja taitokin voivat vuosien varrella muuttua.
Siteen nolla-asento on suksen tasapainopisteessä. Kun suksi on valittu oikein ja perusasetukset kunnossa, säädön avulla on mahdollista optimoida suksen toimintaa erilaisissa olosuhteissa. Tämä on siirrettävän siteen juju. Suksen käyttäytymistä voi muuttaa kelin tai latupohjan muuttuessa, voimien ehtyessä tai vaikka pitkän nousu- tai laskuosuuden alkaessa. Pykälä eteenpäin tuo lisää pitoa ja pykälä taaksepäin parantaa luistoa.
Skinisuksien yleistyessä siteiden toiminnallisuus on kasvanut. Vuonna 2016 esitelty Turnamic-side oli ensimmäinen, jonka siirtäminen onnistui ilman työkaluja. Side syntyi, kun Fischer ja Rossignol irtautuivat Rottefellan NIS-järjestelmästä ja kehittivät omansa.
Rottefellan uudessa Move-järjestelmässä siteen siirtäminen onnistuu sukset jalassa, pienellä harjoittelulla jopa vauhdissa. Viimeisimpänä liikuteltavan siteen esitteli Salomon omaan Prolink-järjestelmäänsä. Siirrettävän mallin saa nyt kaikkiin markkinoilla oleviin suksiin, myös jälkikäteen asennettuna.
Skinisuksessa siirrettävän siteen hyödyt ovat kiistattomia, mutta samat edut ja periaatteet koskevat myös voideltavia perinteisen suksia.
Luistelusuksien kohdalla kysymys on enemmän itselle mieluisien perusasetusten löytämisestä. Siteen siirtäminen vaikuttaa silti niidenkin käytökseen ja erilaisia asetuksia kannattaa kokeilla, jos siihen on mahdollisuus.
Vanhojen patenttien vapautuminen on mahdollistanut siirtymisen kohti yhtä sidenormia. Pitkällä tähtäimellä se on mainio asia, sillä yhteensopivuusongelmat poistuvat ja kenkävalikoima kasvaa.
Poistuvan SNS-profiilin tuotteita lukuun ottamatta kaikki siteet ja kengät pelaavat nyt yhteen, kun sekä Fischerin ja Rossignolin kehittämä Turnamic että Salomonin Prolink vastaavat profiililtaan Rottefellan NNN-järjestelmää.
Ironista on se, että sopivuuserot ovat siirtyneet kengistä suksiin. Nykyisin valtaosa siteistä asennetaan suksissa valmiina oleviin kiskoihin, minkä johdosta sukset eivät enää pelaakaan yhteen kaikkien siteiden kanssa. Erot johtuvat siitä, että valmistajat haluavat olla toisistaan riippumattomia, mutta myös siitä, että ne haluavat paketoida omia tuotteitaan.
Suksikaupassa päätään ei silti tarvitse vaivata. Mikäli suksessa on asennuskisko, kauppias osaa tarjota siihen sopivan siteen. Jos kiskoa ei ole, siteen alle löytyy sopiva asennuslevy.
Kaikki siirrettävät siteet vaativat joka tapauksessa kiskon, jonka päällä ne liikkuvat. Adapterimaailmaan joutuu tutustumaan myös silloin, kun olemassa olevien siteiden tilalle haluaa asentaa siirrettävän mallin, tai silloin, jos uusiin suksiinsa haluaa jostain syystä jonkun muun kuin niihin oletusarvoisesti sopivan vaihtoehdon.
Siteiden hiihdettävyydessä ei ole valtavia eroja, mutta toiminnalliset erot ovat kasvussa. Esimerkiksi Rottefellan Move on toistaiseksi ainoa, jossa siteen siirtäminen on mahdollista suksia irrottamatta. Sopivan asennussarjan avulla sellaisen pystyy kiinnittämään mihin tahansa sukseen.
Bikepacking 2.0 Ortliebin uudet runkolaukut ripustetaan pikalukituksella.
Mukavia lenkkejä Asics Gel Trabuco 13 on monipuolinen kumppani polkujen valloitukseen.
Tyhjää täynnä Seuraava makuualustasi on entistä kevyempi, kompaktimpi ja mukavampi.
Toiset samanlaiset Hestran laskettelurukkasesta on tullut retkiluistelijoiden suosikkihanska.
Aito vs. synteettinen? Aito ja synteettinen nahka kilpailevat omilla vahvuuksillaan.
Kommentointi