Lauri "Tahko" Pihkala vuoden 1958 SM-hiihdoissa.
HIIHTO
Laturetkien isä
20.04.2018 13:23 | Panu Könönen
Tammikuussa tuli kuluneeksi 130 vuotta Lauri ”Tahko” Pihkalan syntymästä. Liikunnan monitoimimiehelle hiihto oli aina ”urheilujen urheilu”. | Teksti Panu Könönen
Lauri ”Tahko” Pihkala on suomalaisen urheilun ja liikunnan ikoni, samalla viivalla paavo nurmien ja muiden menneisyyden suuruuksien kanssa.
Jos ihminen jaksaa tanssia illasta aamuun, niin hän jaksaa hiihtää aamusta iltaan.
Suuri yleisö yhdistää Tahkon lähinnä pesäpalloon, lajiin, jonka hän kehitti 1920-luvulla Amerikasta palattuaan. Tätä lehteä julkaisevan järjestön jäsenille Pihkala on taas saattanut tulla tutuksi yhtenä sen perustajajäsenistä.
Vaikka Tahko oli nuoren kansakunnan näkyvimpiä urheilumiehiä, niin urheilu ja liikunta olivat hänelle kuitenkin vain välinearvoja: urheilu ei ollut tärkeää urheilun, vaan isänmaan takia, ja urheilun tavoitteet olivat sekä henkisiä että fyysisiä – ja aina isänmaan parhaaksi.
Urheilun tehtävänä oli Tahkon mukaan palvella kasvattajana hyvään kansalaiskuntoon. Urheilu oli kaikinpuolisen ”luonnon, sisun ja kurin” kohennuskeino.
Isänmaa ja maanpuolustus pysyivätkin tärkeimpinä asioina koko hänen elämänsä ajan.
Tahko oli aluksi pelkästään urheilumiehiä, mutta urheilun ammattilaistuminen, viihteellistyminen ja kaupallistuminen saivat hänet vanhemmiten korostamaan massaliikunnan merkitystä.
Liikunnan Tahkon määritteli elämän perustarpeeksi, elämän ilmaukseksi, elämänehdoksi. Ilman mitään tieteellisiä tutkimuksia hän vakuutti kansalle liikunnan olevan tärkein terveydenhoitaja.
Kun tultiin 50-luvulle, niin Tahkon silmissä maastohiihto alkoi näyttäytyä kansanliikunnan ykköslajina.
Perusteluna hiihdon ykköstilalle hän käytti laatimaansa kaavaa, jossa hän kertoi jokaisen liikuntalajin viehätyksen ja vaikutuksen ja jakoi saadun tuloksen lajin hinnalla.
Ei ehkä kovin tieteellistä, mutta ainakin perusteltua.
Hiihto säilytti Tahkon lajivertailussa ykköstilansa aina siihen asti, kunnes hän myöhemmin ihastui hiihtosuunnistuksen erinomaisuuteen.
Tahkon haaveena oli saada suomalaiset massoina laduille pitkille laturetkille. Nuorempana hän oli hiihtänyt jopa 100 kilometrin päivätaipaleita, ja siitä syntyi idea hiihdättää kansaa aamusta iltaan.
”Pahastikin liikunnasta vieraantunut ja ylipainoinenkin ihminen voi ryhtyä hiihtämään suoraa päätä – vaikka aamusta iltaan – kunhan kiiruhtaa kyllin hitaasti.”
Tästä huomiosta syntyi myös näihin päiviin säilynyt lentävä lause: ”Matka ei tapa, vaan vauhti.”
Ensimmäinen laturetki, Pirkan Hiihto, sivakoitiin vuonna 1955. Sen onnistuminen innosti Tahkoa kiertämään maata ja perustamaan seuraavina vuosina laturetkiä eri puolille Suomea. Tavoitteena oli saada oma laturetki joka kuntaan.
Tavoitteeseen päästiin kuitenkin vasta Tahko kuoleman jälkeen, talvella 1985, jolloin Suomessa järjestettiin 415 laturetkeä.
Nuorisolle ja urheilijoille Tahko suositteli hiihtoa hyvänä harjoittelumuotona, joka soveltui kaikkien lajien harrastajille: hiihto voi olla ”avainurheilu, joka johdattaa harjoittelijansa monien muiden urheilujen pariin.”
Esimerkkeinä olivat juoksijasuuruudet Hannes Kolehmainen ja Paavo Nurmi, jotka molemmat olivat olleet myös erinomaisia hiihtäjiä.
Hiihtäminen tarjosi Tahkolle liikkumisen lumoa ja vauhdin hurmaa. Se innosti hänet myös kirjoittamaan vuonna 1945 Suomen Ladun julkaisemassa Massaurheilu-lehdessä lajista lähes romanttisin sanankääntein:
”Omasta puolestani en tiedä mitään, missä hyvät ja antoisat ajatukset itäisivät niin väkevästi kuin ladulla liikkuessa. Suomen Latu, Suomen Latu! Missä on se runoilija ja säveltäjä, joka laulaa Suomen Ladun?”