Latua koko rahalla

19.02.2019 | Tapani Leppänen

Vertailimme isojen hiihtotapahtumien hintoja.

Massahiihdon osallistumismaksu nousee portaittain tapahtumaa kohti mentäessä. Mitä aikaisemmin ilmoittautuu, sitä edullisemmalla hinnalla pääsee hiihtämään.

Järjestäjän näkökulmasta aikainen sitoutuminen on tärkeää, mutta on siitä etua myös osallistujalle – edullisemman hinnan lisäksi ainakin harjoitusmotivaation ylläpitäjänä.

Finlandia-Hiihdon pääsihteeri Tiina Hernesniemi myöntää, että tasainen rahavirta helpottaa kiinteiden kulujen hoitoa. Sekin on selvää, että aikaiset ilmoittautujat tasaavat sääolosuhteiden tuomaa riskiä. Vaikka kilpailuolosuhteet ovat Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Salpausselälläkin lähes poikkeuksetta kunnossa, samaa ei voi läheskään aina sanoa harjoitusolosuhteista.  

”Jos etelässä hiihdetään jouluna, se näkyy meillä ilmoittautumispiikkinä”, Hernesniemi sanoo.
 

Hiihtäjän kannalta aikaisen ilmoittautumisen riski piilee siinä, että osallistumisen joutuu syystä tai toisesta perumaan.

Yleiseksi käytännöksi on muodostunut, että puolet osallistumismaksusta palautetaan tai hyvitetään seuraavan vuoden tapahtumassa. Kilpailun alla peruutus edellyttää yleensä lääkärintodistusta.

Sama politiikka pätee yleensä force majeure -tapauksissa, siis silloin, kun järjestäjä joutuu perumaan tapahtuman esimerkiksi sääolosuhteiden vuoksi. Vielä toistaiseksi peruutukset ovat olleet harvinaisia, mutteivät tavattomia.

Pirkan hiihdossa käytetään tapauskohtaista harkintaa. Vuonna 2014 kun hiihto peruttiin kokonaan, järjestäjä päätyi palauttamaan rahat täysimääräisenä tai siirtämään osallistumisoikeuden seuraavalle vuodelle. Samalla tavalla toimittiin 2017, kun tapahtuma typistyi Reppuhiihdoksi.

Pirkan Kierroksen toimistoa pyörittävän Outi Kartanon mukaan kysymys on maineenhallinnasta.

Pirkan Hiihdon tavoitteena ei ole tuottaa voittoa, eikä sillä rahoiteta mitään muuta toimintaa. Etukäteiskulut pyritään minimoimaan, mutta tapahtuman peruuntuessa puhutaan joka tapauksessa kymmenistä tuhansista euroista.

”Jos tulee voittoa, ne menevät laariin, ja jos tulee tappiota, niin toivotaan, että laarissa on rahaa. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, että laarin pohja häämöttää”, hän sanoo.
 

Kuinka paljon massahiihtotapahtumasta sitten ollaan valmiita maksamaan?

Kysyimme tässä lehdessä julkaistavan hiihtobarometrin yhteydessä kohtuullista hintaa. Vastausten keskiarvo, 42 euroa, ei oikeuta yhteenkään tässä esiteltyyn tapahtumaan, mutta kertoo silti, että hyvistä tapahtumista ollaan valmiita maksamaan.

Kysymyksen asettelussa ei haettu kipurajaa. Kotimaan tapahtumista sitä lähestynee omassa hintaluokassaan painiva Ylläs-Levi.

Maratonhiihtojen maailmancupiin kuuluvan tapahtuman rekisteröintimaksu, 140 euroa, tulee annettuna Visma Ski Classics kiertueen omistavalta ruotsalaisyritykseltä. Se kantaa riskin ja kuittaa mahdolliset voitot. Tapahtumaa lisenssillä järjestävä Levi Events tavoittelee välillisiä matkailutuloja.

Ylläs-Levin hinta on linjassa samaan sarjaan kuuluvan Vasaloppetin kanssa. 1 690 Ruotsin kruunua eli noin 160 euroa maksavan Vaasahiihdon kohdalla on tosin myyjän markkinat, sillä tapahtuma täyttyy muutamassa minuutissa. 

Kotimaisiin tapahtumiin verrattuna hinta on kaksinkertainen. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta edullisimmat hintaportaat lähtevät noin 50 eurosta. Hiihtokauden alkaessa hinta on jo noussut kympillä tai kahdella.

Hintatiedot on poimittu tapahtumien sivuilta. Vertailussa on huomioitu päämatkan hinta. Kaikissa tapahtumissa on myös lyhyempiä matkoja ja retkisarjoja, joiden osallistumismaksu on mainittua edullisempi.


Luitko jo nämä jutut?