Lasten oikeus luontosuhteeseen on panostus tulevaisuuteen

23.08.2023 | Mari Parikka-Nihti

Luontosuhteen ja luontoyhteyden kehittäminen – mistä oikeastaan onkaan kysymys?

Varhaislapsuudessa opitaan perusmalleja suhteesta ympäröivään maailmaan (sosialisaatio), syy- seuraussuhteita sekä arvoja. Siksi on tärkeää pysähtyä tarkastelemaan millaisia oppimisen ja kasvun mahdollisuuksia tarjoamme lapselle päivittäin. Yksi merkittävä toiminnan arvovalinta on luontoyhteyden mahdollistaminen lapselle ja luontosuhteen kehittäminen osana lapsiryhmää. Oikeastaan näiden pitäisi olla jokaisen lapsen oikeus. 

Luontosuhteen ja luontoyhteyden kehittäminen – mistä oikeastaan onkaan kysymys? Luontoyhteys on yksi perustarpeemme, olla osa luontoa. Luontosuhde viittaa tapaan, jolla suhtaudumme luontoon tai luonnossa olemiseen. Molemmat ovat osa varhaiskasvatuksen luontokasvatusta. 

Lapsen tapa kohdata luonto (lapsen luontoyhteys) on olla osa sitä, ei ulkopuolisena toimijana. Pieni lapsi on paitsi lähellä luontokosketusta, myös avoin uusille asioille, joita aikuinen saattaa pitää itsestään selvänä. Lapsuuden ainutlaatuisen luontoyhteyden näkökulmasta luontosuhde saadaan helposti kukoistamaan. 

Lapsiryhmän retket lähiluontoon, puutarhakasvatus tai esimerkiksi ympäristökasvatuksen eri menetelmä opettavat ymmärtämään luonnon monimuotoisuuden merkitystä. Eri luontokokemukset, kuten myös leikki, sadut ja tarinat toimivat tärkeinä tekijöinä ympäristövastuullisuuteen sekä kestävän elämäntavan sisäistämiseen. Tässä leikin, kokemusten ja satujen siivittämässä seikkailussa on mahdollisuus kehittää niin kielellisiä kuin matemaattisia, esteettisiä ja esimerkiksi ympäristömyönteisiä taitoja. Metsämörri ja surullinen lintu (2022) kirjassa pohditaan aihetta seuraavasti: 

"Pullonkorkki. Kaksi muovipussia. Jäätelöpaperi. Mitä tämä oli? Nämä asiat eivät kuuluneet luontoon. Talitiainen lauloi taas haikeaa laulua, ja yhtäkkiä Metsämörri ymmärsi, miksi eläimet olivat surullisia. Joku oli roskannut luontoa!"

Tulevaisuutemme turvaavan kasvatuksen tavoitteena voitaneen pitää ymmärrystä kokonaisvaltaisesta pedagogiikasta, jonka tavoitteena on muuttaa yhteiskuntaa vastuullisemmaksi ja kestävää elämäntapaa ylläpitäväksi. Tähän tarvitaan pedagogiikkaa, joka vahvistaa elinikäisessä oppimisessa, kaikkien ihmisten kestävän kehityksen taitoja, tietoja, arvoja sekä asenteita. Lisäksi tulee huomioida ihmisen mahdollisuudet toimijuuteen sekä osallisuuteen.

Onnistuneet kokemukset luonnossa, elämykset sekä yhdessä toimiminen vahvistavat välittämistä, empatiaa sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta koko yhteisön kesken. Lapset ja aikuiset voivat kokea yhdessä liikkumisen riemua, uuden oppimisen elämyksiä ja muun muassa luovuuden kehittymistä. Tämä on parhaimmillaan positiivista, iloista tulevaisuuskasvatusta, jossa keskiössä on maapallomme säilyvyys.