Lähde patikoimaan Borneoon tai pyöräilemään Vietnamiin – Olympian matkaelämyksiä jo 70 vuotta

21.06.2022 | Mainostajan sisältöä

Olympia on järjestänyt elämyksellisiä matkoja jo 70 vuotta. Matkatoimistomme nimettiin toimiston perustamisvuonna pidettyjen Helsingin Olympiakisojen mukaan.

Eero Julin -nimisen nuoren teekkaripojan suonissa virtasi levoton veri. Vuonna 1948 hän lähti opiskelukaverinsa kanssa moottoripyörällä Sveitsiin kesäharjoitteluun. Kesätöistä saamansa palkan turvin miehet lähtivät pyörällään kiertelemään Eurooppaa. Jo seuraavana kesänä Julin järjesti ensimmäisen sodanjälkeisen suomalaisen bussimatkan Keski-Eurooppaan ja Italiaan. Eväät kulkivat bussin katolla: palvattua sianlihaa ja spagettia, jota Julin keitteli matkalaisille USA:n armeijan tehokeittimellä.

Rahavarat eivät matkalaisilla olleet suurensuuret: valuuttaa sai ottaa vain viisi Englannin puntaa henkeä kohden, eikä Suomen rahaa vaihdettu missään. Jo perustamisvuoden syksyllä järjestettiin ensimmäinen matka Euroopan ja Turkin halki Lähi-itään, joka silloin oli todellinen kaukomatkakohde. Julin toimi itse matkoilla matkanjohtajana, koska ”hermot eivät kestäneet odottaa kotona”. Olympian alkuaikojen kohteita olivat mm. Jerusalem, Egypti ja Libanon.

Vuonna 1956 Olympia järjesti ensimmäisen matkan Euroopan läpi Lähi-idän kautta busseilla Intiaan. Damaskoksesta alkoi autiomaa. Ensimmäinen suunta otettiin 400 kilometrin päässä sijaitsevalle öljyputken pumppuasemalle.

Aavikkotaipaleella (jota riitti käytännössä koko Persian, nykyisen Iranin halki) ei ollut teitä, vaan Julin otti suunnan auton kojelautaan kiinnittämästään nestekompassista. Autiomaassa yövyttiin Julinin teettämissä teltoissa, jotka viritettiin bussien väliin. Reitti mutkitteli, koska tietä ei ollut. Julinin bussissa oli lahtelaisnainen – matematiikan lehtori – joka istui etupenkillä laskemassa suuntia. Toisena päivänä hän laski jälleen suuntaa ja sanoi, että tuolla sen pumppuaseman pitäisi kohta olla. Ja siellähän se oli.

Matkareitti kulki Bagdadista Teheraniin, sieltä Pohjois-Pakistaniin, Lahoreen, Delhiin ja lopulta Bombayhin. Matka kesti pysähdyksineen seitsemän viikkoa. Tiettömillä taipaleilla Julin laski karavaaninsa keskinopeuden olleen 15 kilometriä tunnissa. Muita matkailijoita ei autiomaareitillä näkynyt. 

Tänäkin päivänä Olympia on tunnettu seikkailumielisyydestään ja matkoissa on aina ripaus luovuutta sekä yllätyksiä. Olympian kanssa voit olla oman elämäsi löytöretkeilijä.

Olympian uudet aktiivimatkat johdattavat sinut muun muassa Borneon sademetsien siimekseen ja tutustumaan Vietnamin luonnon ihmeisiin.



Patikointia ja luontoelämyksiä Borneolla

Borneon ainutlaatuinen luonto, kotoperäiset kasvi- ja eläinlajit luovat kiehtovat puitteet luontomatkailuun Malesiassa. Orangit, nenäapinat, sademetsät ja jokimaisemat mangrovemetsineen tulevat tutuiksi patikoidessamme ja liikkuessamme pitkähäntäveneillä. Borneon luoteisosassa sijaitseva, Malesiaan kuuluva Sarawakin osavaltio on tunnettu myös mm. iban-alkuperäisasukkaistaan, joiden tapoihin, perinteisiin ja elämäntapaan perehdymme Nanga Sumpassa. Heimo oli aikoinaan pelätty päänkallonmetsästyksestään. Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvassa Gunung Mulun kansallispuistossa majoitumme sademetsän siimeksessä ja retkeilemme valtavan kokoisissa luolissa, jotka ovat kaikki keskenään erilaisia. Käymme myös kävelyllä ”yläilmoissa” 15–20 metrin korkeudella sijaitsevilla riippusilloilla (säävaraus). Mulu Canopy Skywalk muodostuu yhteensä 480 metriä pitkästä riippusiltojen jonosta, joiden välietapit ovat puiden ympärillä olevia tasanteita.

Borneon aktiivimatkan patikointiosuudet ovat vaatimustasoltaan 1,5/5 eli helppoja

Viisiportaisen asteikkomme mukaisesti nautit matkasta parhaiten, jos olet harrastanut säännöllistä liikuntaa, jossa hikoilet ja hengästyt, 2–3 kertaa viikossa viimeisen puolen vuoden aikana. Jaksat sauvakävellä reippaasti 30–60 minuuttia kerrallaan, tai liikkua kumpuilevassa maastossa saman päivän aikana toistuvia 2–3 tunnin mittaisia lenkkejä. Patikointireitit ovat pääosin merkittyjä polkuja tai laudoitettuja puupolkuja, mutta sisältävät myös portaiden nousua ja laskua.

Borneolla kävelymatkat eivät ole pitkiä, mutta kuumassa ja kosteassa ilmanalassa saattavat tuntua raskaammilta kuin normaalisti.

Matka-aika 24.9.–7.10.2022

Lue lisää ja varaa



Patikointia ja pyöräilyä Vietnamissa

Aktiivimatka Pohjois-Vietnamissa sisältää erityyppisiä aktiviteetteja, jotka on suunniteltu helpoille patikointi- ja pyöräilyreiteille. Matkamme alkaa Punaisenjoen varrelle ja riisipeltojen keskelle kasvaneesta Vietnamin pääkaupungista Hanoista, joka on mielenkiintoinen sekoitus kiinalaisia traditioita ja ranskalaisilta siirtomaaisänniltä perittyä arkkitehtuuria. 

Duong Lamin historiallisesta kylästä teemme ”aikamatkan” vuosisatojen taa, kun pyöräilemme kylässä ja sen lähiympäristössä. Patikoimme myös henkeäsalpaavan kauniilla Hang Kian ylänköalueella (1200 m) ja Pu Luong -luonnonpuistossa taustana upeat riisiterassit, vuorijonot, vesiputoukset ja vehreät metsät. Ninh Binhin provinssissa sijaitseva Trang An on puolestaan Unescon maailmanperintöön kuuluva maisemakokonaisuus, jonka monimuotoiseen luontoon ja pitkään historiaan tutustumme pyöräillen ja veneillen. Matka huipentuu risteilyyn Halonginlahdella. Risteilemme lähes kahdentuhannen karstimaasta syntyneen ”sokeritopan” keskellä. 

Patikointia ja pyöräilyä Pohjois-Vietnamissa -matkan vaativuustaso on helppo 1,5/5

Nautit matkasta parhaiten, jos olet harrastanut säännöllistä liikuntaa (jossa hikoilet ja hengästyt) 2–3 kertaa viikossa viimeisen puolen vuoden aikana. Jaksat sauvakävellä reippaasti 30 minuuttia kerrallaan, tai liikkua repun (3–5 kg) kanssa kumpuilevassa maastossa saman päivän aikana toistuvia 2–3 tunnin mittaisia lenkkejä. Jaksat myös kävellä portaita ylös ja alas. Pyöräily on sinulle tuttua, vaikka et olisikaan tehnyt pitkiä pyörälenkkejä. Olet pyöräillyt 10–20 kilometrin lenkkejä 1–2 kertaa viikossa viimeisen 3 kuukauden aikana.

Patikoinnit tehdään pääosin polkuja tai kärrypolkuja pitkin, jotka voivat muuttua sateella liukkaiksi. Pyöräilyreitit kulkevat tasaisessa maastossa enimmäkseen päällystettyjä teitä pitkin.

Matka-aika 2.–15.10.2022

Lue lisää ja varaa

Katso kaikki Olympian aktiivimatkat osoitteesta olympia.fi/aktiivimatkat.


Luitko jo nämä jutut?