Kuvauskohteena lähiluonto

03.09.2025 | Anu Uhotoinen

Luontokuvausta harrastaakseen ei tarvitse lähteä merta edemmäs, tai tässä yhteydessä lähipuistikkoa pidemmälle. Enemmän kuin tuhansien eurojen välineistöä, luonnon taltioiminen vaatii pitkää pinnaa ja havainnointikykyä. Samalla se tarjoaa rentoutumiskeinon lähiluonnon parissa.

Liikumme luonnossa monin tavoin osallistumalla tapahtumiin, kuntoilemalla ja vaeltamalla. Monia luontoelämykseen liitettäviä tekoja kuitenkin yhdistää jonkinlainen suorittaminen pisteestä toiseen. Pysähtymiselle ei jää aikaa.

Luontokuvaus mahdollistaa pienen pakohetken suorittamisesta. Sitä ei voi pakottaa ja se antaa mitä on antaakseen. Luontokuvaus opettaa nöyryyttä, kärsivällisyyttä ja sitä, ettei kaikkeen voi vaikuttaa. Yllätyksellisyys tuo mukavaa vaihtelua hyvin suunniteltuun arjen rutiiniin.

Luontokuvaamisen harrastamisesta ei kannata tehdä itselleen tarpeettoman vaikeaa. Siihen riittää mikä tahansa laite, jolla voi pysäyttää ajan sekä pieni pala mahdollisimman lähellä sijaitsevaa luontoa.

Kutsukaamme uutta harrastustamme siis lähiluontokuvaukseksi.

Luontokuvausta ei kannata lähteä toteuttamaan vain upea lopputulos mielessä. Kun harrastusta aloittelee, saattavat mielikuvat täyttyä karhuista ja susista. Todellisuus on lähempänä sammalta ja matoja, sinnikkäimmille kettuja.

Täytämme helposti tyhjiä hetkiä jollakin ”hyödyllisellä”. Kuuntelemalla kävelyretkellä ajankohtaista podcastia saattaa viisastua, mutta samalla jää paljon havaitsematta. Kun jättää kuulokkeet pois ja menee tutkailemaan luontoa mahdollisimman ärsykkeettömästi, vapautuu aisteille tilaa. Samalla hahmottaa, kuinka paljon nähtävää on kotinurkillakin.

Luontokuvaus koettelee ihmisen kykyä muuttaa näkökulmaansa. Pystytkö keskittymään pienimpiin mahdollisiin kohteisiin? Yritä tallentaa kameralle verkkoaan kutovan hämähäkin toimia viiden minuutin ajan. Vaikka maailman murheet eivät ole sinä aikana kadonneet, olet antanut itsellesi pienen mutta arvokkaan hengähdystauon.

Täysin avoimin mielin kuvausreissulle lähteminen ei välttämättä tuota parasta lopputulosta. Sen sijaan kannattaa päättää, mitä haluaisit kuvata. Kun keskittyminen pysyy yhdessä asiassa, on todennäköisempää, että muistikortille jää jotakin toivottua.

Sienestäjän katse oppii hakemaan maastoutumaan pyrkivät kohteensa matalalta. Maastopyöräilijä ennakoi katseellaan polkujen ajettavia linjoja. Taivaankappaleiden tutkailija suuntaa katseensa yläilmoihin. Samat säännöt pätevät luontokuvauksessa. Tiedä, mitä olet etsimässä ja mistä se voisi löytyä.

Luontokuvaajan tärkeimmät ominaisuudet ovatkin pitkäjänteisyys ja tarkkaavaisuus, ja niitä ei toistaiseksi saa rahalla.

Ennen kuin päättää investoida uuteen kalustoon, kannattaa kuvata. Vain siten ymmärtää, mitä kaipaa, mitä omistaa jo, mitä osaa ja miten hyvin hyödyntää olemassa olevia mahdollisuuksia. Suurimmassa osassa tapauksia onnistuneen luontokuvan esteenä on kuvaaja, ei välineistö.

Kameran toiminnot kannattaa toki hallita. Lähiluonto tarjoaa helposti lähestyttävän tavan opettelulle.

Helpoimpia kuvauskohteita ovat ne, joita löytyy mahdollisimman läheltä ja jotka ovat mahdollisimman vähän liikkuvia. Mitä vähemmän matkaa on, sitä vähemmän on myös ylitettäviä kynnyksiä, ja sitä helpompi tehdä toistoja.

Helppo tapa harrastaa lähiluonnon kuvausta on valita yksi toistuva kohde. Saman kohteen kuvaaminen kerran kuussa näyttää vuodenajan muuttumisen ja sen vaikutuksen ympäristöön, eikä kuvaajan ei tarvitse vaivata päätään uusien ideoiden keksimisellä.

Kuvaaminen samalla pienellä lähialueella lisää ymmärrystä luonnon tapahtumista. Lähiluonnon kuvaaja oppii, kuka metsässä asuu, mihin vuorokauden aikaan kukin on liikkeellä, mitä reittejä kuljetaan, mistä ja milloin aurinko nousee ja laskee. Suhde omaan lähiympäristöön muuttuu rikkaammaksi.

Eikä luontokuvauksen taika pääty siihen, kun muistikortti täyttyy ja kamera on pakattu takaisin reppuun. Kuvasaaliin perkaaminen tietokoneen näytöllä aiheuttaa usein yllättäviä jälkiendorfiineja.