Kolmen valtakunnan kierros

01.03.2023 | Eeva Mäkinen

Suomen ainoa vuoristomaisema avautuu Kilpisjärveltä Ruotsin ja Norjan suuntaan. Pältsan ja Barraksen kierros on käsivarren klassikko.

Tälle retkelle piti lähteä kaksi vuotta sitten. Tavoitteena oli hiihdellä kolmen valtakunnan rajoilla, nauttia Ruotsin upeista tupapalveluista ja pystyttää teltta tunturiin Norjan puolen vuorille. Koronan tuomat rajoitukset ja koirien sairastelut lykkäsivät kuitenkin lähtöä näihin päiviin saakka.

Nyt parin vuoden jälkeen voisi kuvitella, että suunnitelma olisi entistä selkeämpi ja hiihtoreitti tarkkaan mietitty. Asia oli kuitenkin kääntynyt päälaelleen.

Suunnitelma oli alkanut jopa hieman jännittää. Oliko se liian kunnianhimoinen?

Alkuperäinen ajatus oli kiertää ympyräreitti Kilpisjärveltä Pältsan alueelle Ruotsiin, sieltä Norjan puolelle Gappohyttalle ja takaisin kolmen valtakunnan rajapyykille.

Pitäisikö reissua lyhentää tai tehdä ainakin varasuunnitelmia? Hiihdetäänkö vain Pältsan alueelle ja takaisin, eikä Norjaan ollenkaan?

Tunturin sääolosuhteet ovat huhtikuun alussa epävarmat ja muuttuvat hetkessä. Myrskyä ja tyyntä tuntuu olevan ennusteissa vuoropäivinä.

Matkaan on kuitenkin päästävä. Kilpisjärven kylältä saadaan kelkkakyyti paikalliselta Markus Mannelalta lähemmäs kolmen valtakunnan rajaa. Koirien passit ja ekinokokki-todistukset mukana pakkaudumme kelkan rekeen.

On niin vapauttavaa päästä lähtemään. Tunnetilan muutos on käsin kosketeltavissa, ja retkelle lähtö rauhoittaa mielen.

Seuraavien päivien aikana saa tyhjentää omat ajatukset kaikesta turhasta ja unohtaa hetkeksi ympäröivän maailman. Tärkein muistettava asia on seurata karttaa sekä juoda ja syödä hyvin.

Aamulla tuulenpuuskat kuljettavat taivaalta viimeisetkin pilvet.

Tunturi hohtaa helmeilevänä sinistä taivasta vasten. Se kutsuu kipuamaan jyrkkää rinnettä ylös ja vuodattamaan hikipisaroita lumisille rinteilleen. 

Kevään valo on maaginen. Välillä täytyy sulkea silmät ja avata ne uudelleen vain nähdäkseen näkymän uusin silmin.

Jyrkkä nousu kohti ylänköä on raskas, mutta onneksi koirasta on hieman vetoapua.

Tuoreella hangella näkyy muutamia riekon jälkiä. Retkikoirien nenät vetävät kohti tunturikoivikkoa, ja vetohihnojen sotkuja joutuu setvimään useaan kertaan.

Melkein kymmenen tunnin hiihdon jälkeen tuuli on ehtinyt voimistua lähes sietämättömäksi. Kirkkaana mielessä on vielä pitkäksi venähtänyt lounashetki tunturin päällä, kun istuttiin tuulen kovettamalla hangella ja katseltiin kohti Barraksen maisemia. Todettiin yhteen ääneen, kuinka äärettömän kauniit maisemat edessä olivatkaan.

Pältsan tupa näkyy jo edessä, mutta matkaa on vielä lähes kaksi kilometriä. Tuuli ei anna armoa enää ollenkaan.

Tuulen kovettama hanki kääntyy jyrkäksi alamäeksi. Rinteen pahimmissa kohdissa on pakko irrottaa sukset ja yrittää sauvojen avulla pitää itsensä pystyssä. Ahkio vetää koko painollaan jäisen rinteen väärälle puolelle. Sitä vastaan on taisteltava kaikin voimin. 

Epätoivo, väsymys ja kylmyys koettelevat mieltä ja kehoa. Maisema on yksi kauneimmista, mitä tunturissa ollessaan voi kuvitella. Nyt siitä on kuitenkin vaikea nauttia.

Aurinko on laskenut, ja upeimmat pastellin sävyt leijailevat taivaalla Pältsan dramaattisen huipun taustalla. Tupa tuntuu olevan niin lähellä, mutta ajatus sen lämmöstä vielä kaukana.

Jokainen talviretkellä hurjassa kelissä ollut muistaa varmasti tunteen, kuinka mielessä on tietty lista asioita, joita täytyy vielä suorittaa päästäkseen lepäämään.

Lepo ei ala vielä siitä hetkestä, kun sukset koskettavat tuvan pihaa. On purettava ahkio, haettava vettä, lämmitettävä tupa, ruokittava koira, tehtävä oma ruoka, käytävä huussissa ja laitettava hikiset vaatteet kuivumaan. Onneksi juuri tänä yönä on kuitenkin tupa, eikä telttamajoitus.

Myrsky yltyy.

Tupa tuntuu olevan niin lähellä, mutta ajatus sen lämmöstä vielä kaukana.

Tupavahti toivottaa tervetulleeksi, ja pitkän päivän jälkeen saa hetken vain tuijottaa kynttilänvalossa tyhjyyteen. Tai tyhjyyttä siellä ikkunassa ei näy, vaan Pältsan upea silhuetti vasten kirkasta tähtitaivasta.

Jumissa olevia jalkoja käydään illan päälle verryttelemässä ulkona, jossa revontulet loimuavat villinä. Toppahame ja iso untuvatakki päällä voi hetken maata lumihangessa yksin ja miettiä millaisessa paikassa juuri nyt onkaan.

Kuinka hienoa on hengittää tätä ilmaa, katsoa maisemaa ja antaa mielelle tilaa toipua päivän rasituksista.

Seuraava päivä meneekin myrskyn keskellä, lämpimässä tuvassa venytellen ja karttaa selaillen. Jo kertaalleen hylätty ympyräreitti Norjan kautta alkaa houkutella uudelleen. Kun korkeuserot ovat tulomatkalla konkretisoituneet, on helpompi hahmottaa millainen reitti olisi jatkaa tai palata samaa takaisin.

Valinta on selkeä. Jatketaan kohti Norjaa ja Gappohyttaa, kun keli sallii.

Ympyräreitti tuntuu heti oikealta valinnalta. Toinen hiihtopäivä on tasainen, ja maisemat kohti Pältsaa upeat. Tunturissa näkyy poroja, ja taivaalla liitelee merikotka. Tuulet ovat onneksi laantuneet.

Seuraava yö telttaillaan tunturissa. Retken viimeisenä aamuna silmät avautuvat kohti Barraksen vaaleanpunaisena loistavaa huippua.

Suunnitelma on ollut toimiva, ja mieli on levollinen. Retken päivärutiini on alkanut muodostua. On helppo olla.

Tavaroita pakatessa aurinko alkaa paistaa vuorten takaa. Koko pitkä päivä hiihdetään kevään kirkkaassa auringonpaisteessa kohti kolmen valtakunnan rajapyykkiä.