Kolme melontaelämystä Kymenlaaksossa

28.05.2025 | Terhi Ilosaari

Mitä yhteistä on ulkosaariston aalloilla, kuohuvalla koskireitillä ja kulttuurihistoriallisilla ruukkialueilla? Lähdin etsimään Kymenlaakson parhaita melontaelämyksiä. Löysin luonnonrauhaa, mielikuvitusta kutittavaa historiaa sekä riemukkaita kulttuurikokemuksia.

01 | Haaveita ja karikoita Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa

Riemuista suurin heti alkuun. Retkeä suunnitellessani opin, että Itäisen Suomenlahden kansallispuiston helmien äärelle pääsee kätevästi lautalla! Kyyti puiston laidalla sijaitsevaan Haapasaareen lähtee Kotkan Kuusisen satamasta kesäkaudella viidesti viikossa, muina aikoina harvemmin. Etusijalla ovat saarilla asuvat ja työskentelevät, mutta useimmiten mukaan mahtuvat myös jouten kulkijat.

Raahaamme lautalle täyteen pakatut retkikajakkimme. Vierellä kokeneet saarelaiset vetävät kauppakassikärryjään.

Aika muuttaa muotoaan, kun lautta irtoaa mantereesta. Tällä kertaa pysähdytään välisatamaan rakennustarvikelastin purun ajaksi, joskus taas keli pysäyttää kellon. Katsellessani tyyniä kanssamatkustajia mietin nolona aikatauluani. Kuvittelin kokevani sekä merellisen kansallispuiston että Haapasaaren tunnelman vuorokaudessa.

Viikko ennen lähtöä sääennuste lupasi navakkaa tuulta, siksi piirsin kartalle Haapasaaren lähiluotoihin nojaavan varasuunnitelman. Näin ulkona merellä olen luonnon edessä erityisen nöyrä.

Lautta tömähtää Haapasaaren rantaan. Meri on tyyntynyt ja houkuttelee kajakkiin, silti utelias sielu suuntaa ensin saaren kujille. Haapasaaressa on Suomen pienin itsenäinen osuuskauppa ja piipahdus siellä on osa elämystä.

Aukioloajat ovat rajalliset, mutta paikallistietämys rajaton. Herkkuhetki läheisellä kesäkioskilla tuntuu unelmalta. Mehevä raparperipiirakka lautasella on kuitenkin täyttä totta.

Retken määränpäänä on Kilpisaari, jonne on suorinta vesireittiä viitisen kilometriä. Ensimmäisten melanvetojen aikana linnut nousevat äänekkääseen vastalauseeseen. Tarkistan vielä kartalta pesimärauhoitetut saaret sekä luodot ja sanon siivekkäille, että tätä kapeaa suikaletta seuraten saan kulkea. Ilmassa kaikuu protestihuuto.

Pian ilmatila rauhoittuu. Vesi on kirkasta. Kivien määrä – niin rannoilla kuin aaltojen alla – hämmästyttää. Jo muinaiset merenkulkijat kokivat karikkoisuuden ja nimesivät seudun Perkeleenkareiksi.

Kilpisaaren itäreunan rantavedessä keikkuu haaksirikkoutunut vene. Saaren keskellä kulkee puuton linja, joka merkkaa vanhan kenttäradan paikkaa.

Patterin ammusvaraston seinä seisoo yhä jykevänä. Vanhimmat saaren rakenteista lienevät Pietari Suuren merilinnoitusketjusta, 1910-luvulta. Keskiajalla näillä vesillä mellastivat karikkojen metkut taitavat merirosvot. Kun ripaus mielikuvitusta liitetään saareen tarinoihin sekä kummaan tunnelmaan, huomaa päässeensä huimien seikkailuiden äärelle.

Koillisreunalla odottaa siisti, mutta käyttämättömyyttään heinittynyt leiriytymispaikka. Aurinko maalaa riippumaton oranssilla.

Kaikilta retkiltä jää jokin haave kainaloon. Tämän illan unelma kurkottelee kohti koillista. Kansallispuiston halki olisi hauska meloa saarelta toiselle hypellen aina mantereelle asti. Viidellä puiston saarista on leiriytymismahdollisuus ja peräti kahdella autiotupa.

Tai miksen jatkaisi heti matkaa? Odottaisinko toukokuuhun, Arktikan aikaan, jolloin voisi ihailla miljoonien vesilintujen ylilentoa kohti tundran kesää?

02 | Kaksi yötä ja kuohuja Kymijoella

Kymijoki on luovalle melojalle loputon elämysten virta. Sen eri haarat muodostavat reittejä, joista Pyhtäänhaara on pisin (68 km) ja Pernoonhaara lyhyin (33 km). Tälle retkelle valikoituu Hirvikoskenhaaran keskivaativa 52 kilometrin reitti.

Matkan varrella riittää saaria sekä niiden muodostamia sokkeloita. Jos reitin meloo kerran, ei ole kokenut kuin pienen siivun tätä labyrinttimäistä onnea.

Molskautamme melat veteen Inkeroisten matonpesupaikan edustalla. Kymenlaakson maakuntakukka, keltakurjenmiekka, kukkii rehevänä. Leveimmillä osuuksilla tuuli nappaa hatusta, mutta muuten tunnelma on kesäinen ja leppoisa, maisema täynnä maaseudun rauhaa.

Yhdeksän kilometrin paikkeilla Susikosken kahvila houkuttelee tauolle. Susikoski ei ole varsinainen koski, vaan iloisesti pyörteilevä virtapaikka.

Reitillä on useita vastaavia virtauksia. Aloittelijalle ne kasvattavat itseluottamusta, kokeneelle ne ovat silkkaa lystiä. Varsinaiset kosket, Ahvionkoski ja Hirvikoski, on mahdollista ohittaa, jos kuohut eivät houkuta.

Ennen Ahvionkoskea rantaudumme. Tulosuunnasta oikealla on laavu, jolta lähtevät polut johdattavat kalliolta avautuviin koskimaisemiin. Edustalla ryhmä packraft-melojia ottaa kesäisestä vedestä ilon irti. Retkimelojalle kosken keskiuoma on selkeä. Hymy nousee pärskeiden mukana korviin.

Yövymme kuin kuninkaalliset Kultainkosken rannalla. Laawu-majoituksessa yksi seinä on koskimaisemaa, kaikki muu rauhaa.

Aamu avaa retken erämaisimman osuuden. Valitsemme alkuun kapean ja hitaasti virtaavan läntisemmän reitin. Vihreys syvenee eilisestä.

Seitsemän kilometrin jälkeen Hirvivuolteen pato pysäyttää melanvedot ja kutsuu jaloittelemaan. Tässä kajakit on kannettava padon yli. Patikointia kaipaava voisi poiketa noin 1,5 kilometrin päässä alkavalle Valkmusan kansallispuiston rengasreitille (2,3 km).

Seuraavat kilometrit virtaavat vauhdikkaasti Hirvikosken sillalle asti. Tutkimme kosken laskureittejä ja päätän, että tulosuunnasta oikea reuna sopii taidoilleni parhaiten. Vasemman puolen haasteita arvostaisivat taitavat freestyle-melojat.

Päivän hykerryttävin osuus on ennen Tammijärven ylitystä. Mutkittelemme Kukkosaaren ja Jallunsaaren rantoja. Saaret näyttävät leijuvan veden päällä puiden juurten varassa. Syvänvihreän keskeltä pilkistää mökkejä. Maisemassa on rosoista rämemeininkiä ja jotain unenomaista.

Päivä päättyy Tammijärven ylitykseen, joka olisi vastatuulessa varsin kenkku. Onneksi itärannalla on useampi tulipaikka taukojen tueksi.

Viimeisen illan vietämme luontoluksuksessa. Hattarniemi on Retkipisteen asiakkaiden käytössä: matala laituri, valmis katos, tulipaikka ja huussi – melojan onni syntyy yksinkertaisista asioista. Sade rummuttaa riippumattoilijat uneen.

Aamulla olisi mahdollista jatkaa Strukan sulun kautta merelle ja sieltä vaikka Loviisaan. Strukan sulku on maamme ainoa yhä käytössä oleva käsikäyttöinen merisulku. Päätämme nousta kajakeista Strömforsin ruukilla ja astella suoraan valmiiseen aamiaispöytään. Ylellistä.

03 | Kulttuurimelonta Strömforsin ja Stockforsin ruukeilla

Strömforsin ruukilla koskikypärä vaihtuu kulttuurihattuun. Kajakkien keulat on suunnattu kohti Stockforsin ruukkialuetta. Lyhin reitti ruukilta toiselle on vain kuusi kilometriä, vaan aluepa on todellinen jokisokkelo, jonka kiemuroissa on syytä seikkailla mennen tullen. Näin tehden Kymenlaakson Amazonin vehreyden pääsee kokemaan täysmääräisenä.

Stockfors osoittautuu runsaudensarveksi. Vanhan tehdashallin seinät kätkevät sisäänsä taidetta ja teollista historiaa. Putket, laitteet ja massiiviset tilat luovat taidenäyttelyille rouhean taustan.

Alueella voi harhailla löytöretkeilijän tavoin: Piippuhalli, paloasema, navetan ylinen – jokaisesta rakennuksesta löytyy uusi näyttely ja tarina.

Kulttuuriähkyn iskiessä on hyvä palata paattiin ja sulatella elämyksiä leppoisalla joella. Entä miltä tämä kaikki näyttäisi ruskan väreissä? Ei auta kuin palata katsomaan.