Kokkola yllättää

01.06.2020 | Raija Hentman

Kaustisten kansanmusiikkijuhlien jälkeen olisi hyvin aikaa tutustua Kokkolan luontokohteisiin. Netin selailu yllätti, sillä reittejä oli paljon enemmän kuin aikaa.

Kolme päivää, kolme kohdetta, joiden tavoittaminen ilman Kokkolan Ladun aktiivijäsenen Tapani Kulmalan apua olisi ollut hankalaa. Polvinivelten vaihdosta uusiin oli vasta vajaat viisi kuukautta. Laajalahden luontopolku, Rummelö-Harrbodanin lintuvesi ja luontopolku sekä Tankarin majakkasaari valikoituivat tarjonnasta käyntikohteiksi.
 

Laajalahden luontopolku (3,5 km) sijaitsee Öjanjärven itärannalla, Kokkolan keskustasta lounaaseen. Kartasta katsoen Öjanjärvi näyttää saarten ja tien ulkomerestä eristämältä lahdelta, mutta se on padottu jo vuonna 1969 sisäjärveksi. Niinpä maankohoaminen ei paljasta lisää maata järven rannoille.

Polku alkaa ja päättyy mäntykankaan suoraryhtisten honkien keskellä. Polku työntyy karuilta varpukankailta yltiörehevään tervaleppä-kuusikorpeen, jossa saniaiset, mesiangervot ja muut kosteassa viihtyvät kasvit peittävät kenttäkerrosta. Pitkospuut johdattavat taajaan ruovikkoon, johon on raivattu leveä avoin kaistale. Järviruokokasvusto on keskikesällä venytyt niin korkeaksi, ettei lintupiilosta näe mitään, mutta keväällä sieltä on hyvä tarkkailla siivekkäiden touhuja.

Ei, kyllä tämä on metsäinen dyyni.

Luontopolun kääntöpisteessä kohoava lintutorni sen sijaan nostaa koivunlatvojen tasalle ja avaa näkymät järven perukkaan ja sitä reunustavalle pensaiden ja järviruo’on peittämälle kosteikolle. Kauempana luonnonhoitotöissä puurtavat ylämaankarjan sarvipäät näkyvät vaaleina pisteinä. Nautojen vajaat 20 vuotta jatkunut laidunnus on jo tuottanut tulosta ja palauttanut umpeen kasvaneille rannoille kahlaajia.

Reitti palaa takaisin männikköön, joka on kasvanut fossiloituneiden dyynien kumpareille.

Yksi luontopolun tauluista kertoo tuulen ja aallokon liikuttamien hietikoiden kinostumisesta dyyneiksi ja niiden eri kehitysvaiheista. Edustaisikohan viereisen uimarannan takana kohoavat kumpareet valkoisten dyynien loppuvaihetta, jolloin kasvillisuus koostuu lajeista, jotka sietävät hiekkaan hautautumista? Vaaleana hohtavasta hiekasta työntyy sianpuolukkaa ja rantavehnää, mutta jäkälä ja sammal eivät ole vielä peittäneet maaperää ja muuttaneet dyynejä seuraavan vaiheen harmaiksi dyyneiksi.

Ei, kyllä tämä on metsäinen dyyni. Vankkojen petäjien juurilta tuuli on puhaltanut hiekat pois ja puut näyttävät pitelevän koukkusormin maasta kiinni. Vielä kestää, ennen kuin nämä dyynit fossiloituvat ja lakkaavat liikkumasta sammalten, jäkälien ja varpukasvien sitoessa ne paikoilleen.

Mikä olisikaan parempi paikka päättää retki kuin uimaranta grillikatoksineen. Sitä paitsi niemen toisella puolella on myös lintutorni, jossa voi piipahtaa retken päätteeksi.

Lue lisää: Laajalahden luontopolku Kokkolan kaupungin sivuilla.
 

Rummelö–Harrbådanin lintuvesialue ja luontopolku (4 km) löytyvät, kun katsetta siirtää kartalla pari kilometriä Kokkolan keskustasta pohjoiseen. Kaustarinlahden etelärannalla sijaitsee leirintäalue, uimaranta ja satama, josta liikennöi yhdysalus Tankarin majakkasaareen. Siitä vielä kilometri lahden länsirantaa, ja saavutaan nuorisokeskus Villa Elban maisemiin.

Luontopolun alkupää on hulppeaa esteetöntä lankkusiltaa, joka vaihtuu tavalliseksi pitkospuureitiksi. Täällä maa kohoaa edelleen, kasvattaa maa-alaa ja kuroo merenlahtia fladoiksi, jotka ovat vielä yhteydessä mereen. Niissä käy molskinta, kun kalat ovat kevätkudulla. Kohoamisen jatkuessa, yhteys katkeaa ja muodostuu glojärvi, joka vähitellen kasvaa umpeen. Kokkolalaiset sen kehityksen voivat nähdä, mutta satunnaisen matkailijan täytyy käyttää mielikuvitusta. Luontopolun ensimmäisestä lintutornista voi tarkkailla niin lintujen kuin veneiden liikettä lahdella. Kasvillisuutta kurittava lammaskatras kipittää toisiaan tuuppien rantaan.

Kapenevassa niemen kärjessä on muutamia punaisia tupia, ehkäpä majakan väen entisiä asumuksia.

Tiheäpuustoisessa metsässä vaateliaat pikkutikka ja sirittäjä löytävät sopivan elinympäristön. Jouhisorsat, haapanat ja muut sorsalinnut etsivät evästä matalissa rantavesissä, avoimilla rantaniityillä taas pesivät meriharakka, töyhtöhyyppä ja punajalkaviklo, varpuslinnuista voi havaita vaikkapa keltavästäräkin tai kuulla niittykirvistä tai kiurun riemukasta laulua. Ruovikon kätköissä pajusirkku ja ruokokerttunen toistavat säkeitään. Kaikille on omat lokeronsa.

Pitkospuut johdattavat ruovikon keskelle rakennetulle katselulavalle. Ruokokasvusto kohoaa melkein kaiteen tasalle ja ruskeat röyhyt keinuvat tuulessa. Siinäpä sitä olisi kattokatetta ja patjantäytettä.

Pohjoiseen työntyvä Harrbodan eli Harriniemen hiekkaharju on osa harjujaksoa, joka saa alkunsa Suomenselältä ja jatkuu vielä painuttuaan Perämeren aaltoihin. Harrbodan hylätty majakka nousee rujona ja säiden koettelemana harvassa männikössä puiden yläpuolelle. Kapenevassa niemen kärjessä on muutamia punaisia tupia, ehkäpä majakan väen entisiä asumuksia.

Niemen länsipuolella on toinen lintutorni. Se seisoo ruovikon laidassa horsmien ja mesiangervojen ympäröimänä. Tämänkin tornin sateensuojaa antava katto ja penkki antavat lisäpisteitä, molemmat mukavuustekijöitä. Vanhan Kallen kinttupolku houkuttaa nimellään erkanemaan luontopolusta ja kulkemaan tasaista mäntykangasta, jonka ohueen kasvillisuuteen on uurtunut hiekkainen ura.

Lue lisää: Rummelö-Harrbådan Kokkolan kaupungin sivuilla.


Tankariin ei mennä tuosta vain. Saari sijaitsee parinkymmenen kilometrin päässä Kokkolasta, aivan ulkomeren laidalla. Jos tuuli puhaltaa väärästä suunnasta tai liian kovaa, itärannan satamaan on hankalaa päästä. Nimetön luoto kohosi merestä 1200-luvulla, ja vakiintui 1500-luvulla kalastajien ja hylkeenpyytäjien tukikohdaksi. Ulommaisen saaren näkyvyyttä merellä kulkijoille parannettiin rakentamalla kivikummeli, johon pystytettiin kaksi rautatankoa ja niiden päihin tynnyrit. Saari sai nimekseen Tankokari, joka lyheni Tankariksi.

Satamaan saapuvaa kohtaa idyllinen näkymä: harmaita ja punaisia pieniä tupia, taustalla puna-valkoinen majakkatorni, jota ympäröivät valkoiset rakennukset, katajapensaita, pihlajia ja koivuja talojen lomassa. Saari on pieni, pisimmillään noin 800 metriä ja leveimmillään puolisen kilometriä (20,8 ha). Enimmillään mökkejä on ollut nelisenkymmentä ja parhaimpaan pyyntiaikaan väkeä on hyörinyt pienellä saarella satakunta. Mitä vilskettä!

Se oli sitä aikaa, kun miehet olivat rautaa.

Pelkkä merimerkki ei taannut selviytymistä Kokkolan edustan karikkoisilla vesillä. Ensin aluksia luotsasivat kalastajat, mutta Kokkolan tapulikaupunkioikeudet lisäsivät laivaliikennettä ja kaupunki palkkasi vuonna 1770 päätoimisia luotseja. Kun Tankarin majakan valo sytytettiin ensimmäisen kerran lokakuussa 1889, Suomi oli Venäjän suuriruhtinaskunta.

Majakan henkilökunta, luotsit ja kalastajat muodostivat tiiviin yhteisön keskellä merta. Pakollisia kirkossa käyntejä oli hankalaa ja vaarallistakin toteuttaa. Niinpä Tankar sai oman kirkon vuonna 1754. Pieni, punainen rakennus on kuin mikä tahansa kalastajamökki, vain risti ja katonharjalle nostettu vaskikello erottaa sen muista tuvista. Ei ollut sen aikainen väki kovin kookasta, sillä kalastajien puumerkein merkityt kirkonpenkit ovat kovin kapeat.

Yksi harmaista tuvista on avoin Hylkeenpyyntimuseo. Pyynti oli tärkeä lisä niukkaan toimeentuloon, mutta helpolla se ei särvintä pöytään tuonut. Pyyntikunta vietti jäillä viikkoja asuen pyyntiin ja jäissä liikkumiseen soveltuvassa veneessä. Se oli sitä aikaa, kun miehet olivat rautaa.

Metsähallituksen hallinnoimaa saaren karua pohjoisosaa hallitsee majakka, luotsiasema ja niiden ympärille ryhmittäytyneet virkamiesten talot. Eteläosa kalastajamökkeineen kuuluu Kokkolan kaupungille. Saarella elettiin erillään mantereen säännöistä, joten Tankarissa noudatettiin Ruotsin kuninkaan kalastuspaikoille hyväksymää satamajärjestystä. Sitä valvoivat ja valvovat edelleen satamavouti ja karikokous.

Tankarista ja sen luonnosta saa hyvän kuvan, kun kiertää noin puolentoista kilometrin mittaisen luontopolun, jonka opastaulut kertovat kasveista ja eläimistä. Kivikkoinen polku mutkittelee matalien katajapensaiden ja varpujen lomassa. välillä kulkua helpotetaan pitkospuilla. Keväin syksyin muuttolintujen parvet seuraavat rannikkoa matkatessaan pesimäkonnuilleen. Silloin vuonna 1972 perustetulla Tankarin lintuasemalla pitää kiirettä, kun aktiiviset lintuharrastajat rengastavat ja kirjaavat tietoja linnuista. Lintutorni on matala, mutta eipä sen tarvitse kurotella puiden latvojen yläpuolelle.

Kauniisti harmaantuneen kahvilarakennuksen terassilla kahvia siemaillessa tulee sellainen tunne, että tänne olisi ollut mukava jäädä yöksi, onhan eritasoista majoitusta tarjolla. Voisi vielä kaikessa rauhassa tutkia saaren joka kolkan, nauttia meren tuoksusta ja äänistä, rauhoittua.

No, seuraavalla kerralla.

tankar.fi


Luitko jo nämä jutut?