Kiilopään lumi hurmasi perheet

06.03.2020 | Tomi Savolainen

Kiilopään perheviikko tarjosi kunnon nietokset, liikkumisen riemua tunturiluonnossa ja paljon uusia kavereita.

Luonnossa kuului lasten juttelu. Hangelle piirtyivät suksen jäljet. Ne eivät painuneet syvälle, sillä tuuli oli vienyt irtolumet alavammille maille.

Kiilopään perheviikon tunturiretki oli siirretty tiistaille, koska keli sopi avotunturiin. Näkyi kauas, ei juuri tuullut.

Näkyviin tulivat porot, joista osa eli ensimmäistä kokonaista talveaan.

Viisivuotias Aili Henriksson muistelee retkeä pari päivää myöhemmin Kiilopään ravintolassa. Hän innostuu.

”Sitten porot juoksi. Ne oli ruskeita ja harmaita. Pään puoli oli aika harmaa ja toinen puoli ruskee”, Aili kertoo.

Hänen vanhempansa Anu Aarnio ja Kristian Henriksson ovat liikkuneet kaksin paljon luonnossa. Lasten kanssa he olisivat kuitenkin hiihtäneet helmikuun oloissa laduilla. Perheviikon retket saivat heidät kokemaan, että lasten kanssa retkeily onnistuisi myös itsenäisesti.

”Aika moni kaveri on kokenut, että lasten kanssa on hankala liikkua. Perheviikkoa varmasti suositellaan heille”, Aarnio sanoo.

 

Kiilopään perheviikko vie tunturiluontoon

 

Henriksson arvostaa sitä, että joku muu on suunnitellut retket ja tehnyt tarvittavat varasuunnitelmat. Aarnio kehuu retkien tunnelmaa.

”Luonto ja rauha ovat siellä tosi vaikuttavia. Vaikka lapsilla on touhotus ja retkellä iso porukka, silti oli ihan rauhallista.”

Tunturiretkestä nautti myös kahden lapsensa kanssa lomaillut helsinkiläinen Susanna Sneck. Heille hiihto oli uutta.

”Tunturihiihtokokemus oli ehkä kaikkien aikojen kymmenen hienoimman joukossa. En ollut kokenut sellaista aiemmin”, Sneck sanoo.

Mikä siellä oli niin hienoa?

”Tykkään talven kauneudesta. Sää, tunnelma, ollaan latujen ulkopuolella. Turvallisuus, kiireettömyyden tuntu. Retki oli kuitenkin riittävän haastava 12-vuotiaalle hurjapäälle. Porot ja hiljaisuus. Se oli aika eksoottista ihmiselle, joka ei ole sellaista tehnyt. Olemme lasketelleet paljon, mutta tämä oli ihan erilaista”, Sneck kertoo.

 

Lapset keksivät yhteisiä juttuja. Hiihtoa aloittavalle pienelle löytyi auttaja tunturilaskuun, ja säikähdys kääntyi ylpeydeksi omista taidoista. Joku kokeili kiipeilyvaljaiden ja köyden yhdistelmää, josta lapsi sai vetoapua, mutta saattoi samalla hiihtää itse.

Anu Aarnio huomasi, että matka etenee lapsilla ryhmässä helposti.

”En odottanut, että lapsille porukka merkitsee niin paljon. Nyt he tulivat joukon jatkona kilometristä toiseen. Aili oli pienimpiä. Vaikka hän oli peränpitäjiä, tosi kivasti tiistaina hiihdossa jaettiin porukka kahtia. Ei tullut sellaista oloa, että muiden pitäisi odottaa, mikä voi olla vaivaannuttavaa.”

Päiväretkien pohjaksi lapset pääsivät Muumi-hiihtokouluun. Perheviikkoon mahtui paljon muutakin. Loppuviikon myräkkäpäivään sopivasti retki vei lumikengillä Latvakurulle tikkupullan paistoon. Lettuja paistettiin Maahinen-kammissa muutamana iltana.

Kiilopään savusaunassa perheviikkolaiset lämmittelivät kahtena iltana. Seitsemänvuotias Oiva Henriksson ui avannossa ensimmäistä kertaa.

”Kolme kertaa kaulaan asti ja 5 kertaa napaan asti”, hän kertoo.

Perheet fiilistelivät viikon lopulla Yukigassen-lumisotaa sekä ulkona pimeällä joukkueina pelattua Afrikan tähteä. Ne yllättivät Jutta Dahlinin.

”Afrikan tähti oli huippuhauskaa. En välttämättä lämpene uusille ideoille heti, mutta se olikin ihan tosi kivaa! Lapset tykkäsivät hirveästi Yukigassenista.”

 

Dahlin halusi Kiilopään tunturikeskukseen, jotta loma ei kuluisi näytön ääressä ja perhe pääsisi lumen keskelle. Puhelimet jätettiin kokonaan kotiin.

”Olen nauttinut ihan hirveästi siitä, että täällä on hiljaista. Asumme Helsingissä Tuusulantien lähellä. Tuntuu, että stressitaso ei laske siellä kokonaan. Se humina ei vaikuta kaikkiin, mutta minuun se vaikuttaa. Äänimaailma on tärkeä. On ihanaa, kun ei kuulu mitään”, Dahlin sanoo.

Hän kokeili talvipyöräilyä 16-vuotiaan poikansa Sampo Kaurahalmeen kanssa.

”Me vähän hurjasteltiinkin pyörillä Sampon kanssa. Mentiin täysiä alamäkiä, se oli niin siistiä. Pehva vaan oli kipeä kolme päivää sen jälkeen.”

He kehuvat ajamista lumisen uran pohjalla. Siitä saattoi vaikka kellahtaa lumeen, jos uuvahti. Lumi pehmensi. Kaurahalme aikoo kokeilla talvipyöräilyä tulevaisuudessakin.

”Vuokraamon ihmisten tekemät reitit tosi hauskasti myötäilivät maastonmuotoja. Fatbiket oli hieno kokea ensimmäistä kertaa lumen keskellä. On hauskaa, kun ei tarvitse varoa niin paljon kuin kesällä”, nuorukainen sanoo ja hymyilee.

 

Lapin aito luminen talvi.

 

Uusien ja vanhojen kavereiden kanssa tekemistä riitti myös ohjelmien ulkopuolella.

”Oiva sanoi yksi ilta, että kiva kun ei tarvitse olla vaan äidin ja isän kanssa”, Henriksson kertoo.

Lappi osoitti jälleen lumivarmuutensa peräti metrisellä hangella. Lumen leikkikenttä piti otteessaan tunnista toiseen. Tunturiin päästyä Aarnion ja Henrikssonin lapset juoksivat suoraan kinokseen. He malttoivat sisään vasta kahden ja puolen tunnin päästä.

Myös Jutta Dahlin kertoo tyytyväisenä lumen vetovoimasta.

”Lapselle sanoin Helsingissä, että mene ulos. Hän vastasi, että ’enkä mene, kun on hirveä ilma’. Täällä hän on ollut 6–8 tuntia ulkona lumessa, kukkulankuningasta ja vaikka mitä.”

Susanna Sneck miettii, että reissu saattaa vaikuttaa pitkäkestoisesti.

”Nyt tuntuu, että tämä kokemus vie vapaa-ajan valintojamme urheilullisempaan suuntaan. Toivottavasti tullaan hiihtämään, retkeilemään ja viettämään aikaa luonnossa.”


Luitko jo nämä jutut?