Kesän polkukengät 2021

25.05.2021 | Tapani Leppänen ja Panu Könönen

Kokosimme esittelyyn kesän kiinnostavimmat polkujuoksukengät.

Tämän kesän polkukengissä tuntuu toistuvan yksi sana: ultra. Se taas kertoo vaimennuksesta ja paitsi lajin, myös juoksukenkien yleisestä kehityksestä.

Katujuoksussa jyräävät nyt responsiiviset supertossut. Sama suuntaus näyttää tarttuvan pitkien matkojen polkukenkiin. Maastossa uudenlaista ajattelua on edustanut etenkin maksimaalisesti vaimennettu Hoka One One ja sileällä Niken hiilikuitulevyllä varustettu Vaporfly. Vaimennuksen ohella polkujuoksussakin haetaan nyt asfalttikengille ominaista rullaavuutta.

Pitkät matkat ovat aina kuuluneet polkujuoksuun. Lajin valtavirtaa ovat silti edustaneet matalammat kengät, joiden avulla tavoitellaan hyvää juoksutuntumaa. Se on toki vaimennuksen vastakkainen ominaisuus, mutta hyviä kompromissejakin löytyy. Ultrajuoksijoiden ohella vaimennetummat kengät kiinnostavat muitakin käyttäjäryhmiä.
 

The North Face Flight Vectiv

North Face on ensimmäinen valmistaja, joka tuo katukengissä kohutun hiilikuitulevyn polulle. Reseptiin kuuluu responsiivinen välipohja ja voimakas rocker, joka tekee askeleesta eteenpäin vievän ja rullaavan. Vectiv Flight (200 €) on sukkamainen kisakenkä ja sellaisena ehkäpä kevään puhutuin. Edullisemmissa Infinite ja Enduris -malleissa hiilikuitulevy on korvattu Pebaxilla ja polyuretaanilla. Ne edustavat samaa filosofiaa, mutta tarjoavat enemmän suojaa ja vaimennusta.

thenorthface.eu

Salomon S/Lab Pulsar

Salomonin superkenkä on suunniteltu merkin ykkösurheilijana tunnetun Kílian Jornetin ennätystehtailuun. S/Lab Pulsar (180 €) on Salomonin näkemys vaimennetusta mutta äärimmäisen kevyestä (170 g) kisakengästä, joka toimii kaikilla alustoilla. Siinä on katukengän geometriaa, voimakas rocker, joka lähettää lentoon päkiältä askeltavan vauhdikkaan juoksijan. Parhaimmillaan nopealla ja helpohkolla polulla.

salomon.com

Inov-8 TrailFly Ultra G 300

Inov-8 tarjoaa hiilikuitutrendin vaihtoehdoksi grafeenia, jota se on hyödyntänyt jo aiemmin ulkopohjan materiaalissa. Grafeeni on yhden atomikerroksen paksuinen hiilirakenne, jonka Manchesterin yliopiston tutkijat onnistuivat erottamaan grafiitista vuonna 2004. Ultra G 300 -kengän (195 €) TrailFly-välipohjassa maailman ohuimpana ja vahvimpana pidetty materiaali parantaa kengän kimmoisuutta.

inov-8.com

VJ Sport Ultra

Suomalainen VJ-Sport on kasvanut polkujuoksun myötä maailman merkiksi. Askeettiset suunnistuskengät ovat saaneet rinnalleen vaimennetumpia malleja, joista kevään uutuusmalli, leveämmällä varvastilalla varustettu VJ Ultra (169 €), on paitsi malliston pehmein myös selvästi kevein kenkä. VJ:n tavaramerkkinä tunnettu butyylikumipohja on paikoillaan, samoin aiempaa hengittävämpi, mutta edelleen Kevlarilla vahvistettu päällinen. 42-kokoinen kenkä painaa 265 grammaa.

vjsport.fi

On Cloudultra

Sveitsiläisen OnRunningin täysin poikkeuksellinen CloudTech-vaimennus perustuu pohjassa oleviin ilmakanaviin. Polulla haasteena on ollut se, että kanavien välit ovat keränneet mutaa ja kiviä. Cloudultran (190 €) pohja on suljettu. Ilmakanavat ovat kahdessa kerroksessa responsiivisessa Helion-välipohjassa. Kengän erikoisuuksiin kuuluu nauhoituksen pikalukitus, josta kenkään saadaan hieman lisää tilaa jalan turvotessa.

on-running.com

Adidas Terrex Speed Ultra

Adidas on tehnyt Terrex-merkillään isoja satsauksia outdoor-puolelle. Kun otetaan huomioon merkin asema juoksumaailmassa, on suorastaan ihme, kuinka vähän todellisia polkujuoksukenkiä on ollut. Boost-välipohjalla varustettu Terrex Speed Ultra (200 €) on eittämättä sellainen. Matala 2,5 mm pohjakuvio ei ehkä sovellu mutaisimmille reiteille, mutta hyvällä polulla ominaisuudet kielivät vauhtikengästä. Continentalin pohjakuvio on saanut  inspiraation gravel-pyörien renkaista.

adidas.fi/terrex



361° Yushan WP

Kiinalainen 361° lienee suurimmalle osalle luikijoista tuntematon lenkkari. Vuonna 2016 perustettu brändi teki vuosikausia yhteistyötä Asicsin kanssa ja siitä tietotaidosta syntyi 361°. Kyseisen brändin lenkkareita on myynnissä vain juoksuun erikoistuneissa liikkeissä. Yushan WP (150 €) on hyvin vaimennettu kenkä, jossa Quickfoamista valmistetut väli- ja sisäpohja tarjoavat hyvän vaimennuksen ja istuvuuden. Kenkä on varustettu vedenpitävällä Event-kalvolla. Pohja tarjoaa erinomaisen pidon ja kenkä on oikeasti lupauksensa mukaisesti "pehmeä ja nopea". 

361europe.com

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

LIITY JÄSENEKSI, SAAT LEHDEN

Latu&Polku on Suomen Ladun jäsenlehti ja levikiltään Suomen suurin ulkoilun harrastelehti. Me julkaisemme tarinoita ulkoilmaelämästä, jotta sinä voisit löytää ulkoilusta, retkeilyistä ja liikunnasta elämääsi enemmän sisältöä. Liity jäseneksi, niin saat Latu&Polku-printtilehden kotiisi neljää kertaa vuodessa sekä lukuoikeuden verkkolehteen ja näköislehtiarkistoon.

Liity nyt

Luitko jo nämä jutut?