Kaunista vai vaarallista?

01.03.2019 16:26 | Jouni Laaksonen

Viime talvena eri medioissa sanottiin, että tykkylumen rasittamissa metsissä on vaarallista liikkua. Kuitenkin moni retkeilijä on hiihdellyt paljon tykkymetsissä kohtaamatta vaaranpaikkoja. | Teksti & kuvat Jouni Laaksonen

Alkuvuodesta Kainuussa oli laajoja ja pitkiä sähkökatkoja. Tuhannet kotitaloudet olivat sähköttä, pahimmilla alueilla päiväkausia.

Kieltotauluja toki pitää noudattaa ja järkeä käyttää

Syy katkoihin oli poikkeuksellisen raskas tykkylumikuorma, joka taivutti ja katkoi puita sähkölinjojen päälle. Lisäksi lunta oli muutenkin satanut tavallista paksummalti, ja lumen alla maa oli roudaton, mikä hankaloitti työkoneiden käyttöä.

Toisaalta tykkylumen koristama metsä on erittäin kaunis, etenkin jos aurinko paistaa. Syksy ja alkutalvi olivat olleet paitsi normaalia runsaslumisempia, myös paljon normaalia pilvisempiä. Tuntui, että aurinko oli viimeksi nähty syyskuussa, ja kun tammikuun kahdeksanneksi päiväksi luvattiin selkeää säätä, päätin lähteä hiihtämään tykkymetsään.

Eniten tykkyä on korkeimmilla vaaroilla, sillä niissä olosuhteet puiden huurtumiselle ovat otollisimmat. Huurtumisen lisäksi satava lumi, etenkin nuoskakelillä, tarttuu tiukasti oksiin ja runkoon. Lopputuloksena kuuset peittyvät kokovalkoiseen paksuun vaippaan. Tykkylunta voi olla yhdessä kuusessa tuhansia kiloja.

Kun ajoin kohti retkikohteeksi valitsemaani Puolangan Paljakkaa, radiossa haastateltiin Kainuun pelastusjohtajaa. Hän kertoi, että pahimmat sähkökatkot on nyt saatu selätettyä, mutta etenkin Ylä-Kainuun metsissä on edelleen niin paljon tykkyä, että metsissä liikkuminen on vaarallista.

Myös sanomalehdissä toitotettiin, että metsissä liikkuminen on nyt hengenvaarallista.

Olen itse hiihdellyt tykkymetsissä kymmenet kerrat. Umpihankihiihdon MM-kilpailut järjestetään Syötteellä aina helmikuun toisena viikonloppuna, ja tällöin Syötteen vaarojen kuuset ovat poikkeuksetta hyvin paksun tykkylumen kuormittamia ja koristamia.

Olen ihaillut tykkytaidetta myös monessa muussa paikassa.

En ole koskaan kokenut tykkymetsää vaaralliseksi paikaksi, enkä radion puheiden perusteella muuttanut suunnitelmiani.

Ajoin Paljakan luonnonpuiston eteläpuolelle, entiselle Metlan tutkimusalueelle Mustakumpuun. Mustakummussa on yhtä komeaa aarnikuusikkoa ja tykkyä kuin luonnonpuistossa, mutta liikkuminen on vapaata. Luonnonpuistossa liikkuminen on sallittua vain merkittyä polkua pitkin.

Metsäntutkimuslaitoksen Ympäristönäytepankin pysäköintialue on hyvä lähtöpaikka niin Mustakummun laduille kuin umpihankeenkin.

Sonnustauduin huopavuorikumisaappaisiini ja pitkiin metsäsuksiini. Heitin repun selkään ja karttalaukun kompasseineen rinnuksille. Lähtötohinoissa reilun kymmenen asteen pakkanen kohmetti sormet niin, että vaikka koetin hiihtää lämpimikseni, tuntui että kameraa ei tarkene kaivaa kameralaukusta. Kädessäni oli ohuet alussormikkaat ja paksut sormelliset nahkahanskat.

Pysähdyin ja kaivoin repusta suuret nahkarukkaset ja niiden sisävuorit. Aah! Lämpö palasi sormiin. Kohmeisin sormin ihminen on aika kädetön tapaus.

Kun sormet olivat hiihtäessä rukkasten sisällä hyvin lämpiminä, pysähtyminen ja kuvien ottaminen alussormikkaissa oli helppoa. Ja kyllä tykky on kaunista! Etenkin kun aurinko nousi ja alkoi valaista lumen kuorruttamien puiden latvoja, uusia kuvia oli pakko pysähtyä ottamaan tuon tuostakin.

Metsä oli hiljainen. Oli tyyntä, muista ihmisistä ei tietoakaan, ei vaikka ensimmäisen puolisen kilometriä hiihtelin hoidettua latua pitkin. Myös eläinten jäljet loistivat poissaolollaan. Vain parit jäniksen loikat ja jokusen pikkujyrsijän jälkijonon näin.

Tavoitteeni oli Lakikummun laavu näkötorneineen. En ollut käynyt täällä koskaan talvella. Maisema todella oli hulppea, ja mahtavasti lumella kuorrutettu oli itse tornikin. Keittelin nuotiolla nuudelit ja nautin ajan pysähtymisestä.

Palailin paljolti omia jälkiäni, välillä vähän uusia kuvakulmia umpihangen puolelta hakien.

Näin koko hiihtopäiväni aikana yhden tai kaksi lähiaikoina katkennutta kuusenlatvaa. Ne tunnisti vähäisemmästä kuuran määrästä. Toki kaarelle taipuneita koivuja oli lehtipuupaikoissa sakeanaan, ja kuuset olivat hyvin paksun valkean vaipan sisällä, mutta ei metsässä ollut millään tavalla vaarallista, eikä siellä ollut tapahtunut sen kummemmin tuhoja kuin minä tahansa talvena.

Kuitenkin metsä- ja pelastusalan ammattilaiset pitivät metsään menemistä hengenvaarallisena. Mistä näin räikeä ero johtui?

Uutisoidut, mittavat, jopa satojentuhansien katkenneiden runkojen lumituhot sijoittuivat alavampien maiden nuorempiin metsiin. Nuoria, lumikuormaan tottumattomia puita katkeili paljon ja tällaisissa metsissä varmasti olikin vaarallista. Tuttu kuhmolainen kertoi ajaneensa omista metsistään toistakymmentä traktorikuormallista lumituhoissa katkenneita puita kuluneena kesänä.

Itse asiassa alavien maiden lumikuorma syntyi pääasiassa runsaista lumisateista takertuvalla nuoskakelillä eikä se pilkkuja viilaten ole tykkyä, joka syntyy huurtumalla. Kuitenkin mediassa syy laitettiin tykyn niskoille.

Halusin kirjoittaa tämän artikkelin siksi, että monille saattoi jäädä viime talven uutisoinneista sellainen kuva, että tykkylumi tarkoittaa automaattisesti vaarallista metsää. Näin ei ole. Sellaisilla vaaroilla, joissa tykkyä on joka talvi, tykkymetsä on ennen muuta kaunis, ei yleensä vaarallinen.

Upeaa jokatalvista tykkymetsää löytää esimerkiksi Riisitunturin ja Syötteen kansallispuistoista, Sallatunturin Ruuhitunturista, Ukkohallasta, Paljakasta, Vuokatilta ja Kolin kansallispuistosta. Kolilla ja Vuokatissa tiettyjä reittejä tai latuosuuksia oli viime talvena suljettu kaatuneiden puiden vuoksi.

Kieltotauluja toki pitää noudattaa ja järkeä käyttää. Jos on suojakeli ja vieläpä kova tuuli, niin tykky voi alkaa putoilla alas puista, mikä voi olla vaarallista. Normaalina tyynehkönä pakkaspäivänä tätä vaaraa ei mainittavasti ole.