Karhua odottamassa

20.09.2018 | Panu Könönen

Suurpetojen kuvaus ja tarkkailu ovat kasvava trendi luontomatkailussa.

Tuijotan hiljaa metsän reunaa. Hämärtää jo. Kuuntelen hiljaisuutta, tuulta ja vettä, kunnes korpin pahaenteinen rääkäisy rikkoo rauhan. 

Onko joku tulossa?

Aistini ovat terävöityneet äärimmilleen. Olen keskittynyt, jopa jännittynyt. Tältäkö tuntuu olla pyynnissä? 

Mietin erämaita asuttaneita esi-isiämme. Onko heistä mahtanut tuntua samalta, kun he ovat odottaneet metsän kuningasta? Jotain suurta ja kunnioitettavaa? Siristelen silmiäni, ajatuksissani rukoilen. Suurin toiveeni on kohdata karhu. Tänään. Nyt.

Yritän välttää kaikkea ääntelyä, mutta jokainen asennon muutos aiheuttaa narinaa. Joko tuoli tai lattia. Osa katselukavereistani on jo käynyt nukkumaan. Taustalta kantautuu unettavaa tuhinaa.

Mutta.

Pimeys laskeutuu. On mahdotonta erottaa enää enää pientä lampea, metsäaukean rajaa, kelopuita.

Tänä iltana emme sittenkään kohdanneet. Harmittaa.

Olen pakkaamassa jo kameraa pois, kun pimeässä liikahtaa jokin. Siristän silmiäni. Erotan lisää liikettä haaskan lähistöllä. Onko se karhu vai jo aikaisemmin vieraillut ahma?

Se jää ikuisesti selvittämättä.

Vaikka karhu jäi kohtaamatta, niin syyskuinen ilta pohjois-karjalalaisessa erämaassa oli elämys: seurasin katselukopistani kahden ahman ruoan etsintää (ja ruokailua) lähietäisyydeltä pitkän aikaa. Muistikortille tallentui tietenkin satoja ruutuja, mutta välillä siirsin silmäni pois etsimeltä ja vain tuijotin upeita petoja.

Niitä ei muuten ole Suomessa montaa. Noin pari sataa vain.

Myös erämaan rauha ja hiljaa oleminen tekivät kiireiselle kaupunkilaiselle hyvää. Kännykkäkään ei toiminut kaikkialla, puhumattakaan 3- tai 4G:stä. Pakollinen somepaasto kerran pari vuodessa pitäisi tehdä lakisääteiseksi; sellainenkin ajatus kävi mielessä.

Suurpetojen kuvaus ja katselu ovat kasvava trendi luontomatkailussa. Alan pioneereja Suomessa on Eero Kortelainen, jonka yritys Erä-Eero on tarjonnut palveluitaan erityisesti valokuvaajille jo 15 vuoden ajan. 

Eeron rakentamassa kuvauskopissa minäkin olin vieraana, kaukana kaikesta, Kontiovaaran erämaassa, Lieksassa. 

Vierailun ohjelma on yleensä seuraavanlainen: ensin tervetuliaissanat ja valittu ruokailu Eeron päämajalla, vanhalla Enson eräkämpällä, sitten siirtyminen kuvauskopeille, joissa vietetään ilta ja yö, aamulla noustaan (jos ei ole valvottu) yhdessä auringon kanssa ja siirrytään takaisin päämajalle. 

Omien eväiden lisäksi kuvauskoppiin saa iltapalan, ja sieltä löytyy myös käymälä ja yksinkertaiset punkat.  

Kopissa pitää pysyä hiljaa, sillä melu karkoittaa "kovimmankin" pedon. Toisaalta kuvauskopin edustalle ripotellut ja piilotellut lihan- ja kalanpalat houkuttavat – ja ruokintaan pedot ovat tottuneetkin.

Kameran lisäksi kannattaa ottaa mukaan kamerajalustan "nuppi", sitä varten on kopissa mutteri valmiina, joten kameran saa asennettua kiinteästi sille tarkoitettuun paikkaan. Ja mitä pidempi objektiivi, niin sitä lähemmäs pääsee. Tämän jutun kuvat on otettu 70–200 mm objektiivilla.  

Eeron palveluita käyttävät erityisesti ulkomaalaiset vieraat. Kuvaajia ja katselijoita käy vuodessa viitisensataa ja heistä 80 prosenttia on ulkomaalaisia.

Ryhmäkoot pidetään pieninä, eikä palvelua edes tarjota kaikille kysyjille. Se on suoraselkäistä, eettistä ja luontoa rakastavaa toimintaa. Petojen katselu ja kuvaus eivät sovi osaksi massaturismia, ja on hienoa, että se uskalletaan nykyisessä matkailumarkkinointikiimassa sanoa ääneen. Siitä kiitos!  

On paikalla toki käynyt myös BBC:n ja muiden kansainvälisten TV-kanavien kuvausryhmiä, joten ei Erä-Eero mikään julkinen salaisuus ole. Vaivaa toki Lieksan erämaihin asti matkaaminen vaatii.

Ja vaikka Eero ei petotakuuta anna, niin aika vähän on pettyineitä asiakkaita Lieksan erämaista takaisin palannut. Minä mukaan lukien.