Joululukemista ulkoilmaihmisille

01.12.2021 | Panu Könönen

Jouluna on aikaa inspiroitua tarinoista ja lähteä nojatuoliretkille.

Kurjenkanerva kukkii

Tunturiladun johtajasusi Ulla Hannelius teki ensimmäisen vaelluksensa vuonna 1970. Niitä ehti kertyä vuosikymmenten myötä 62 – vastapainoksi vaativalle lasten syöpälääkärin työlle. Hän laati jokaisesta vaelluksestaan retkipäiväkirjan, johon kirjasi kokemusten ja tunnelmien lisäksi reittisuunnitelman, varustelistaa ja jälkikommentit.

Näihin muistiinpanoihin sekä vaelluksilla kuvattuihin 10 000 diaan kirjan tekstit perustuvat. Sivuille on siirtynyt paitsi pitkää ajallista kaarta ajatellen sangen yksityiskohtaiset kuvaukset reitistä, säästä, hyvistä leiripaikoista, maisemista ja tapahtumista, myös paljon historiallisesti kiinnostavaa tietoa mm. kadonneista ja vielä käytössä olevista kämpistä.

Tosin muutamia arveluita kämppien nykytilasta olisi suonut tarkistettavan ennen julkaisua. Lisäksi Kaukainen Skietsim -luvussa mainittu Stuorra Bogen kämppä ei ole autiotupana, vaan Sallivaaran paliskunnan omistuksessa.

Kuvaliite on vanhojen värikuvien haalistumisen ja värien muuttumisen vuoksi hieman sekava. Kuvien digitointi ja kuvankäsittely tai muuttaminen mustavalkoiseksi olisi saattanut selkeyttää kuvien antia.

Samoilla vuosikymmenillä vaeltaneille kirja tuo varmasti mieleen myös omia retkimuistoja ja viime vuosina aloittaneille kirja on katsaus vaelluskulttuurin ja varusteiden muutokseen. Luku kerrallaan on mukava uppoutua nojatuolin nurkkaan ja elävään tekstiin. [RH]

Ulla Hannelius | Kurjenkanerva kukkii | 402 sivua | sh. 30 € | kustannushd.fi

Muita uutuuksia

Kylmä kutsuu – Hyvinvointia talvesta kertoo kylmävesiuinnin, hiihdon ja muiden talvilajien sekä viileyden vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin. Kirjoittaja Tiina Torppa on toimittaja, tietokirjailija ja viestinnän kouluttaja, joka on uinut kylmissä vesissä yli 20 vuotta. Intohimoinen kylmän ystävä avaa tietokirjassaan kylmyyden terveysvaikutuksia eri näkökulmista. Hän kertoo, miten hänestä tuli talviuimari ja antaa vinkkejä talviuintiharrastuksen aloittamiseen. Kirjassa käsitellään myös ilmastonmuutoksesta, joka uhkaa Suomen talvia. [PK]
gummerrus.fi

Valaat – Valtamerten vaeltajat on tietokirja, joka esittelee Euroopan puolen pohjoisten merien ja lähialueidemme 27 valaslajia. Kirjassa tutustutaan valaiden elämään, älykkyyteen, sosiaalisuuteen, kieleen, vaelluksiin, elinolosuhteisiin ja nykyiseen suojelutilanteeseen. Vuosisatoja jatkunut valaanpyyntiperinne on ajanut jotkin lajit sukupuuton partaalle. Lisäksi muun muassa ilmastonmuutos, lisääntynyt merimelu, tehokalastus, merien happamoituminen ja muovijätteet uhkaavat lukemattomien valaiden elämää. [PK]
minervakustannus.fi

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

LIITY JÄSENEKSI, SAAT LEHDEN

Latu&Polku on Suomen Ladun jäsenlehti ja levikiltään Suomen suurin ulkoilun harrastelehti. Me julkaisemme tarinoita ulkoilmaelämästä, jotta sinä voisit löytää ulkoilusta, retkeilyistä ja liikunnasta elämääsi enemmän sisältöä. Liity jäseneksi, niin saat Latu&Polku-printtilehden kotiisi neljää kertaa vuodessa sekä lukuoikeuden verkkolehteen ja näköislehtiarkistoon.

Liity nyt

Luitko jo nämä jutut?